72,5 kg!

Ne kaipaillut seiskakakkoset näin vaa'alla jo eilen ja toki myös tänään. Mutta nutrailu (etenkään siis VLCD) ei kuitenkaan tällä kertaa oikein 100 prosenttisesti tunnu onnistuvan, pakko myöntää. Muistan heikkoja hetkiä ja ihan fyysistä heikotustakin edellisiltä kerroilta, mutta jotenkin tällä kertaa heikotus ja poissaoleva olo tuntuivat vaikeammalta kestää, johtuiskiko pimeydestä ja syysväsymyksestä, jota lisää vielä lapsen heräily todella aikaisin aamuisin.

Osanutrailun puolelle siis meni, vaikka muuta alkuviikosta uhosin ja suunnittelin. Ehkä tämä kertoo siitä että motivaatiokaan ei kokonaisuudessaan ole ihan samalla tasolla kun aikaisemmassa vaiheessa projektia. Tässä on nyt kolmisen kuukautta taivallettu ja viimeinen kuukausi huomattavasti lepsummin kuin aikaisemmat. Loppuelämän ruokavaliota tässä haetaan (nämä satunnaiset nutrailut eivät tosin liity siihen), joten kyllästymistä en kyllä toivoisi tulevan. 

Toissapäivänä korvasin yhden nutrin Profeelin proteiinikerrosrahkalla. (En yleensä osta näitä maustettuja "proteiinirahkoja", mutta tätä tuotetta sain maistaa kaupassa, ja tykkäsin sekä mausta että ravintosisällöstä. Tämä sisältää kyllä hieman sokeria, mutta hyvin vähän joten hiilarimäärä jää kuitenkin matalaksi. Lisäksi annoskoko on sopivan pieni jolloin purkista tulee muistaakseni 105 kcal, tosin pakkauksen kokokin voisi vastata sisältöä, kippo kun on lähinnä puolillaan...) Rahkaa lukuunottamatta pysyin toissapäivän nutreilla. 

Tänään paistoin lounaaksi kasan sipulia pienessä määrässä rasvaa (mitä olen kyllä harrastanut aikaisemmillakin nutrauskerroilla), ja lisäksi söin yhden kananmunan. Illalla tuli se heikotus, minkä seurauksena söin taas proteiinirahkan, ja lisäksi kaksi näkkäriä margariinilla, 17 % juustolla ja kurkulla. Nämä siis Nutrilettin tilalla, ja lisäksi eilen meni kaksi suklaanutria ja yksi ateriankorvikepatukka. Yhteensä noin 1000 kcal, joten eilinen oli jo aika kaukana VLCD:stä.

Tämän päivän aloitin Nutrilettilla, lounaaksi harkitsen hakevani kanasalaatin lähikaupan palvelutiskiltä. Tänään, ja ehkä vielä huomennakin ajattelin mennä tällä samalla kaavalla, pääasiassa nutreja mutta 1-2 nutrin tilalla voin syödä jotain "oikeaa", jos siltä tuntuu. Ensi viikolla varmasti palaan normaaliin sapuskaan, ja yritän keksiä sen ruokavalion joka tuntuisi hyvältä noudattaa pitkään, ja jolla siinä sivussa myös laihtuisi! 

Ehkä pitää vielä enemmän pyrkiä eroon projektiajattelusta ja miettiä vaan syövänsä samoin kuin tulevaisuuden hoikka minä, ei niinkuin laihduttaja. Mutta pelkään motivaationi terveelliseen elämään katoavan kokonaan, jos painonpudotuksen tahti hidastuu merkittävästi. Tuntuu että jos vain pääsisin sinne 60-luvulle, niin sitten jaksaisin ottaa vaikka vähän hitaammin, mutta niin olen jo ajatellut monesta tähän mennessä saavutetusta lukemasta enkä kuitenkaan ole halunnut hidastaa. No katsotaan mitä tästä taas tulee...

Pitkän tähtäimen tavoitteita

Olen laittanut Kiloklubiin tavoitteekseni alunperin 69,6 kg. En muista mistä tuo luku tarkalleen ottaen tuli, mikä idea oli juuri tuossa desimaalissa. Olisikohan ollut niin että siitä on tasan 4 kg normaalipainoon, eli painoindeksiin 25.0. Tärkeintähän tuossa tavoitteen asettamisessa oli se, että se sijaitsee 60-luvun puolella.

Tämän aamun tilanteesta tuohon lukemaan on matkaa 2,8 kg, ja voin jo nyt sanoa että en tule olemaan tyytyväinen vielä tuossa ensimmäisessä tavoitelukemassa. Enhän ollut siihen tyytyväinen silloinkaan kun tuon verran viimeksi painoin. Eikä kyseessä edes ole mikään teiniaikojen paino, johon pyrkiminen olisi epärealistista synnyttäneelle naiselle, vaan olen tuon verran, ja vähemmänkin painanut vielä 2,5 vuotta sitten 30-vuotiaana. Aikuisiälläni olen jokusen kerran päässyt sinne alle 65 kiloon, ja silloin muistelen olon olleen ihan hyvä omassa kropassa. Tuo hyvän olon paino ei vaan valitettavasti ikinä ollut kovin pitkäikäinen, vaan monet kerrat siitä lipsuin takaisin jonnekin 68 kilon tietämille.

Nyt taitaa kuitenkin olla aika asettaa lopullinen tavoite sinne normaalipainoon, eli 65 kilon hujakoille. Haluan olla normaalipainoinen! Jos siinä painossa vielä tunnen itseni lihavaksi, voin alkaa etsiä syitä jostain pääkopan sisältä, koska virallisilla mittareilla mitattuna en olisi lihava, vaan olisin normaali.

Ennen joulua saavutan vielä ensimmäisen tavoitteeni, ja painan alle 70 kiloa. Joulun ja loppuvuoden ajan laihdutus jäänee tauolle, mutta sen jälkeen alkaa viimeinen (ihan oikeasti nyt se viimeinen, en todellakaan jaksa aina uudestaan ja uudestaan pudottaa pariakymmentä kiloa!!!) rutistus, jonka jälkeen tulen olemaan normaalipainoinen. Katselin vähän Kiloklubin suosituksia sopivasta painonpudotustahdista, ja maaliskuun loppuun mennessä minun olisi realistista saavuttaa tuo normaalipaino.

Vielä en tosin muuttanut tavoitetta Kiloklubiin, koska haluan konkreettisesti nähdä sieltä tämän hetken tavoitteeni saavuttamisen. Ennen raskautta olleen painon saavuttaminen on minulle todella tärkeä virstanpylväs, joten siksi hilaan tavoitelukeman sinne normaalipainon tietämille vasta kunhan kutoset on ensin saavutettu. Tällä hetkellä se näyttäisi tapahtuvan viiden viikon päästä, mutta on tässä kaikenlaista hidastelua (pikkujouluja jne.) tulossa, joten enköhän joudu vähän lähemmäksi joulua odottelemaan sitä iloista tapahtumaa. 

Ihan huippua kuitenkin, että olen vielä siinä elokuun alussa asettamassani aikataulussa! Moinen pitkäjänteisyys meikäläiseltä on kyllä huima suoritus, ja suoraan sanottuna en ollut ihan 100 % varma siitä jaksanko tätä matkaa edes tänne asti, kun innoissani aloittelin elämäni ensimmäistä nutrausta. Motivaatio oli kyllä silloin todella kohdillaan, mutta aikaisemmat epäonnistumiset välillä muistuttelivat olemassa olostaan. Lisäksi aika tuntui silloin alussa kulkevan niiiiin hitaasti, ja tavoite olevan niin kaukana. Mutta tässä sitä vaan porskutetaan yli 10 kiloa hoikempana, ja varmana siitä että joulua vietän vielä kolmisen kiloa kevyempänä!

Alenevia lukuja

No vihdoin, pitkästä aikaa näkyi taas alempia lukemia vaa'alla! 73,2 kg, eli ei nyt mitään hurjaa tiputusta vielä mutta sentään kyseessä on all time low -lukema sitten raskaudenjälkeisen ajanlaskun! Näin vähän olen painanut viimeksi alkuraskaudessa (minullahan paino nousi kuin raketti alkuun, mikä lie turvotus syynä...).

Odotan seiskakakkosia hurjasti, ehkä tapaan ne jo huomenna!? Sellaisia lukemia en olekaan "ikinä" painanut, koska ennen raskautta paino alkoi kutosella ja tosiaan raskausaikana nousu oli ihan tarkoituksellista ja alussa niin nopeaa, että tuo 72 livahti ohi. Ja viime vuonna alkukesänä alhaisimmillaan paino kävi siellä 73,6 kilossa.

Nyt alan olla lähellä sitä ennen raskautta ollutta painoa, mutta olo ei ole yhtään hoikka vielä. Eikä se ollut silloin siellä 60-luvun puolellakaan, sen muistan. Vaan ihmekös tuo, kun noistakin lukemista on vielä matkaa normaalipainoisuuteen. 

Tuntuu käsittämättömältä että yli 10 kiloa on lähtenyt, olen mahtanut olla todella tuhdissa kunnossa (ja kyllä olinkin!). Pää ei ihan pysynyt mukana silloin lihomisessa eikä myöskään nyt toiseen suuntaan mennessä eli laihtuessa, enkä usko että kroppaani olen kovin tyytyväinen vielä siellä juuri alle 70 kilossakaan. Normaalipainon saavutan noin 65 kilossa, jos niihin lukemiin asti pääsisi niin voisin ehkä alkaa ylipuhua itseäni tyytyväiseksi, ennen sitä olen kuitenkin virallisilla mittareilla mitattuna ylipainoinen. Lisäksi vartalonmallini on hankala, mielestäni pitkät, pitkäsääriset ja sirot ihmiset voivat piilotella muutamaa kiloa vaikka vatsassaan, ja näyttää yleisilmeeltään hoikalta. Minä taas persjalkaisena, paksunilkkaisena ja -ranteisena ja sitkeällä kaksoisleualla varustettuna näyttäisin oikeasti hoikalta varmaan vasta joskus 60-kiloisena.

No motivaatio on ainakin saatu taas kohdalleen, pitäkäähän peukkuja seiskakakkosille pääsystä! 

Osanutraus ei onnistu

Äh, ei tuo osanutrailu minulla oikein toimi. Eilen söin lähes niin kuin suunnittelin, ruokaa päivälliseksi ja muuten nutreja, tai tarkemmin ottaen Modifasteja. Kuitenkin ruoka pyörii ihan eri tavalla mielessä, ja en voi olla miettimättä että söisinkö toisenkin aterian kun kerran yhden jo söin jne. Iltapalaksi söinkin sitten vielä näkkärin juustolla ja kurkulla. Minulle taitaa olla paras pysytellä 100 % pussiruualla tai sitten olla pusseilematta lainkaan. VLCD on helppoa kun se on niin simppeliä, eikä tarvitse miettiä mitä söisi. Osanutraus on sen sijaan tosi vaikeaa, ja tuntuu vaativan minulta jopa enemmän itsekuria! Ja nälkä näyttää vaivaavan molemmilla tavoilla yhtä lailla.

Eilisestä jäi jotenkin epäonnistunut ja tyhmä olo, kun söin kaksi pussia Modifastin suklaajuomaa, yhden ateriankorvikepatukan ja mozzarellalla kuorrutettua broileria salaatilla. Plus vielä se näkkäri. Kalorit siinä tonnin kieppeillä tai hieman yli, mikä on vähän, paljon vähemmän kuin mihin tähtäisin jos laihduttaisin normaalia ruokaa syömällä. Kuitenkin se on vähän enemmän mitä nutratessa söisin, ja kun nutrata oli kerran tarkoitus niin tuntuu että kaloreita tuli liikaa. 

Otan nyt tähän väliin pari VLCD-päivää, ja katsotaan mitä tästä tulee (paitsi pakko edelleen pitää se varaus, että jos en jaksa liikkua ilman hiilareita niin sallittakoon sitten vaikka se näkkäri tai ylimääräinen patukka, mutta muuten ei mitään eikä välttämättä sitäkään jos ei olo niin vaadi!). Nälkä oli eilen melkoinen, energiat vähissä ja pinna kireällä, ei mikään hyvä yhdistelmä kun pitäisi lapsen kanssa touhuta. Ostin kaupasta Nutriletteja, jotta saan tuohon 800 kilokalorin rajaan syödä viisi kertaa päivässä. Todennäköisesti tulee syötyä samoin kuin aikaisemmilla kerroilla, eli 4x Nutrilettin suklaa shake ja yksi patukka tai Modifastin suklaajuoma lisäksi. Kasvisten syönnissä voisi skarpata, kun niillä saisi vatsaakin mukavasti täytettyä, mutta jotenkin se jatkuva porkkanan pureminen alkoi jo edellisellä Nutrauskerralla kyllästyttää.

Ja edelleen ärsyttää tämä laihdutus, mutta kyllä vielä enemmän ärsyttää olla lihava!!!!  

No nyt lähtee!

Tauko on pidetty, ja hyvää teki! Olen sitä mieltä, että jos hyväksyy sen että projekti väistämättä hidastuu, niin pienestä tauosta ei seuraa mitään harmeja. Suurin mahdollinen harmihan olisi se että tauko vain venyisi ja venyisi ja kilot siinä hiipisivät pikkuhiljaa takaisin päin, joten tämän välttääkseni lupasin itselleni (ja anonyymille kommentoijalle edellisessä postauksessa) että maanantaina koittaa ruotuunpaluu. 

Ja näin tapahtui! Jopa siinä määrin että tässä kirjoittelen Modifastin suklaajuoman siivittämänä. Alunperinhan suunnittelin tätä aikaisintaan ensiviikolle, mutta inspiraatio iskikin nyt jo. Voi olla että kiroan itseni tästä hyvästä jo iltapäivällä, mutta jotenkin tuntui siltä että tarvitsen taas kunnon katkon kaikkeen herkutteluun, ja nutraus on minulla toiminut niin hyvin tässä tarkoituksessa. Puhumattakaan siitä miten hienosti kilot ovat kahdella aikaisemmalla kerralla karisseet, saa nähdä toimiiko taika vielä nyt kolmannella kierroksella. Joka tapauksessa ainakin turvotukset saavat nyt kyytiä, ja herkkuputki katkeaa ja ruoka-ajat säännöllistyvät. 

Voi olla että tällä kertaa en täysnutraa, vaan mahdollisesti syön vähän sovellettuna perheen kanssa saman iltaruoan, esim. tänään olisi tarjolla kanafilettä ja mozzarellaa, jota voisin syödä hieman salaatin kanssa ilman riisilisuketta. Katsotaan nyt mihin päädyn, tämä meikäläisen nutraus taitaa aina olla vähän tämmöistä, että suunnitelmat tarkentuu sitä mukaa kun homma etenee. En ole päättänyt sitäkään pysynkö nutreilla taas yhden viikon, vai riittäisikö esim. viisi päivää tähän väliin.

Liikunta on nyt sen verran korkealla tärkeysjärjestyksessäni, että jos ilman ruokaa en sitä jaksa niin sitten täytyy lisätä nutrien kaveriksi hieman jotain kiinteämpää, vaikka ihan hiilaripainotteista jos se sen vaatii. Tuntemuksia kuunnellen kohti paremmin istuvia talvitakkeja!! (Että sellainen iskulause irtosi tällä kertaa...) 

Tuntuu että minulla ei enää oikein meinaa riittää asiaa tänne blogiin, mutta toisaalta koen että tästä raportoinnista on minulle itselleni hyötyä. Yritän siis jatkossakin käydä huikkamassa edes nopeat kuulumiset ja varsinkin raportoida edistymisestäni, koska se auttaa minua pysymään paremmin ruodussa. Kivaa jos jaksatte lueskella ja tsempata, vaikka sisältö välillä on mitä on...

Pieni tauko

No nyt ei oikein lähde tämä! Suklaa on alkanut maistua ihan liikaa. Parin skarpimman päivän jälkeen annoin sitten tänään periksi suklaahimolle, vähän ehkä ajatuksena oli vanha tuttu "kun lauantaina on kuitenkin herkkupäivä niin ei kai se haittaa jos otan vähän ennakkoa". Vähän tyhmää alkaa nyt hidastella tämän projektin kanssa, juuri kun eilen jaarittelin pitkät pätkät takkiongelmasta. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä että tarvitsen vähän vapaata tästä koko dieetistä, joten taidan alkaa kerätä uutta motivaatiota ensi viikolle. Olkoon nyt sitten pienet herkkupalat sallittuja loppuviikon ajan, mutta ainoastaan kohtuullisissa määrin, niin että sitten maanantaina saan jatkaa näistä samoista lukemista. Tasapainottelua herkkujen ja terveellisen ruoan kanssa siis jälleen tiedossa. Palataan asiaan ensi viikolla!

Talvi tuli...

...ja ihan liian aikaisin! En mahdu vielä kunnolla vanhaan talvitakkiini! Painokin on jo tipahtanut viikonlopun jäljiltä takaisin tuonne sivupalkin lukemiin, mutta se ei nyt paljoa auta tässä takkiongelmassa.

Tosiaan tänne eteläänkin saapuivat nollakelit, ja onpa mittari tainnut pakkasenkin puolella jo käväistä. Hiekkalaatikolla ei tarkene ilman kunnollisia varusteita, ja minulta periaatteessa sellaiset löytyvätkin, mutta mutta... vetskari kinnaa! Taisin kirjoitellakin joskus aikaisemmin jo talvitakistani, joka lantion kohdalta kiristää ikävästi kun vetoketju on kiinni. Vetoketju on kaksisuuntainen, joten ongelman voi kyllä kiertää avaamalla sitä alhaalta päin, mutta lopputulema on mielestäni tyhmän näköinen. Ja nimenomaan sen näköinen, että vetoketju ei mahdu kiinni.

Tuli ehkä viime talvena ostettua liian pieni takki, en tajua miten moinen arviointivirhe pääsi käymään. Enkä ainakaan muista että kyseessä olisi edes ollut mikään "no laihdutan pari kiloa niin sitten tämä mahtuu" -tapaus, vaan ihan rehellisesti en kiireessä (Hullut Päivät!) huomannut että takki ei lantion ja takapuolen kohdilta oikein istu. Olin viime talvena jonkin verran painavampi kuin nyt, joten elättelin jo toivoa että takki olisi jo nyt näyttänyt hyvältä, vaan ei. Riittääköhän edes se 3-4 kg pudotus eli kuusikymppiset tuolle takille, apua! 

Takkiepisodi sai taas nutrauksen pyörimään mielessä. Kalenteria kun katselen, niin 1,5 viikon kuluttua voisi olla mahdollista aloittaa, marraskuun alussa siis. Hmmmm....... Voi kun olisi ihanaa nähdä ne kutoset siinä vaa'an näytöllä, nyt kun oikein skarppaisin tämän 1,5 viikkoa ja sitten nutraisin viikon verran, niin se voisi olla mahdollista jo piankin! Toisaalta yritän tässä itselleni tolkuttaa että hiljaa hyvä tulee, mutta takkiongelma alkaa olla akuutti. Vaikka selvisinhän minä tuolla kittanalla viime talvenkin. Sitäpaitsi sääkin taitaa pian taas vähän lämmetä. Pannaan mietintämyssyyn tämä nutraus-asia. Ruoan syöminen on kyllä niin paljon kivempaa kuin "suklaa"pirtelöiden, mutta ne tulokset ne tulokset... Houkuttaisi kyllä!

Kiirettä pitää

No siinähän se otsikossa jo tulikin, on ollut niin kiireistä tämä elämä että blogin pariin en ole kunnolla ehtinyt. Taisi tulla ennätyspitkä päivitystauko jopa. Välillä tämä kiireen määrä tuntuu käsittämättömältä, kun en ole vielä edes töissä vaan kotiäitinä. Miten tähän kuvioon ehtisi vielä sen päiväkotirumban päälle, kysyn vaan?

Onneksi ei ole ollut pelkästään ikäviä kiireitä, vaan illat ovat kuluneet erilaisissa kodinprojekteissa ja harrastusten parissa. Mies on myös ollut epätavallisen puuhakas, jolloin tietysti lastenhoitonakki lankeaa useammin minulle iltaisinkin. Kaikella tällä kiirepuheella tähtään siis siihen, että lenkkeily on jäänyt harmittavan vähiin! 2-3 liikuntakertaa viikkoon olen saanut kalastettua tässä parin viikon aikana, mikä on vähemmän kun haluaisin. Ja uskokaa tai älkää, minua on välillä jopa harmittanut etten ole päässyt lenkille! Ei ole niin vakavaa jos en kolmea kertaa viikossa pääse, mutta ainakin kerran pitäisi joka viikko itsensä lenkkipolulle laittaa, jotta saavutettu juoksukuntotaso pysyisi edes jotenkuten yllä. Tällä hetkellä lenkkeilystä aikaa nipistää eräs toinen harrastukseni, johon olen nyt aivan hurahtanut. Voi kun olisin tämän harrastuksen keksinyt aikana ennen lasta, jotta olisin päässyt harrastamaan sydämeni kyllyydestä... No, aikataulutetristä pelaamalla kaikki lienee mahdollista...?

Sitten asiaan eli painoon. Pitkä jumitus 73,5 kilossa on takana, valitettavasti vaan vaaka liikahti lopulta sinne väärään suuntaan, seiskanelosten puolelle asti. Ja ihan omaa syytä kaikki, kun viikonloppuna tuli hieman herkuteltua. Viimeksi blogiin kirjoitellessa taisimme olla menossa ravintolaan syömään, ja pohdiskelin kevyen ja tuhdin ateriavaihtoehdon väliltä. No päädyin sitten hampurilaiseen, ja täytyy sanoa että virheliike oli se. Rasvakeittimen kautta käyneet rapeat ranskalaiset ovat yleensä olleet parasta mitä tiedän, mutta nyt se rasvan määrä ällötti. Samoin hampurilainen ei maistunut oikein miltään. Liian tiivis eineksen näköinen pihvi, jonka päällä seitsemän (7!!) viipaletta cheddaria, jotka olivat jääneet kylmäksi köntsäksi hampurilaisen sisällä. Söin annoksesta ehkä juuri ja juuri puolet. 

Aikaisemmin olen moisia settejä vedellyt ketjuravintoloissa kyllä hyvällä halulla, joten ajatuksissa kävi että olisiko tämä uudenlainen ruokavalioni, jota pian kolme kuukautta olen noudattanut, muuttanut makumieltymyksiäni jotenkin. Nyt kun oikein ajattelen, niin esim. mäkkärisapuskaa en ole himoinnut moneen viikkoon. Mies on välillä käynyt kyseisestä puljusta hakemassa iltapalaa itselleen kotiin, mutta ei ole tehnyt tiukkaakaan katsella moisia mättöaterioita vierestä. 

Olen aina ajatellut että terveellinen ruokavalio tarkoittaa automaattisesti kieltäytymistä asioista, niin että omien mielihalujensa vastaisesti joutuu väkisin aina valitsemaan sen terveellisen vaihtoehdon jotta paino pysyisi kurissa lopun ikää. Rehellisesti sanoen ei tullut edes mieleen, että voisi olla mahdollista että en edes haluaisi syödä sitä epäterveellisintä vaihtoehtoa, tai että se jopa maistuisi suussani pahalta! Näin ei ole käynyt ikinä. (Eikä tämä muutos valitettavasti vieläkään koske suklaata...) Mutta tästä voisin ottaa opikseni, ja seuraavalla kerralla ravintolassa oikeasti valita sen edes hieman terveellisemmän vaihtoehdon. Enkä tarkoita välttämättä salaattia, vaan tuostakin ravintolasta olisi löytynyt ihan ok kana-annos, joka olisi varmasti maistunut suussani hampurilaisannosta paremmalta ja ollut huomattavasti terveellisempi ja vähäkalorisempi. 

No, kaloreiden valossa tuo torstai hampurilaisineen ei ollut mikään katastrofi, puolikkaan annoksen syömisen jälkeen pieni ällötys oli seuranani loppupäivän, joten iltapalaksi ei millään uponnut kuin raikas  mandariini. Varsinainen ylimääräisillä kaloreilla herkuttelu alkoi perjantaina, kun leivoin pullaa... Lauantai ja sunnuntai eivät olleet ihan mahdottomia päiviä, mutta maanantaina lapsen päiväuniaikaan ilmaantui akuutti suklaansyöntitarve, joten se päivä meni vielä vähän huonosti ruokailuiden osalta. Eilen skarppasin, ja skarppailu jatkuu aina ensi lauantaihin, jolloin on pienimuotoinen juhlapäivä ja kaloreita ei  lasketa. Siitä sitten taas tiukalla linjalla eteenpäin, jotta paino lähtee kunnolla laskuun. Motivaatio on pysynyt yllä hyvin vaikka näitä hidasteitakin on matkalle mahtunut viimeaikoina, ja hyvä niin!

Sekalaista höpötystä

Täällä mennään ihan samoissa lukemissa kuin viimeksi kirjoitellessa, 73,5 kg. Tällä hetkellä tärkein tavoite on päästä sinne kutosilla alkaviin lukemiin, koska sitten voin vihdoin sanoa karistaneeni kaikki mammakilot, mutta eiköhän siitä kohti normaalipainoa vielä jatketa sitten joskus joulun jälkeen. Tavoitefarkutkin kävin jo kiskomassa jalkaan, ja toden totta jalkaan ne sain ja napinkin kiinni. Melkoinen muffinsiefekti kyllä tapahtui, sen verran komea röllykkä jäi housunvyötärön päälle. Oikein hyvin kohonnut ja levinnyt muffinsi. Mutta ehkäpä jo parin kilon päästä on minulle siinä "uudet" farkut!

Kaivelin toisetkin farkut esiin, mutta ne eivät vielä mahtuneet edes kiinni... Ne on ihanat, lempifarkkuni jostain 2-3 vuoden takaa. Luulen että niiden käyttö on ajankohtaista vasta sitten kun olen reippasti siellä kutosten puolella. 

Hauskaa kun pian voi vihdoin alkaa tehdä löytöjä omasta vaatekaapista. Mutta voi että, miten ihanaa olisi päästä shoppailemaan uusia, pienempikokoisia vaatteita! Harmi että kotiäidin tienesteillä ei paljoa juhlita, mutta kyllä aijon silti palkita itseni shoppailureissulla kunhan tavoite on saavutettu. Haaveilen siitäkin että voisin ostaa ihan kotihousuiksi colleget, jotka eivät olisi puoli metriä liian pitkät! Olen lyhyt ja lyhytjalkainen, ja noissa collareissa tuntuu aina koot menevän niin, että pituus ja leveys kasvaa samassa suhteessa. Ja minä kun tarvitsisin vain sitä leveyttä... Ehkäpä -5 kg saa aikaan sen että löydän jostain myös sopivat kotilököhousut. 

Tänään olisikin sitten vuorossa siistimpää pukeutumista vaativaa ohjelmaa, eli ravintolakeikka. Tosin ihan vaan kauppakeskuksen ravintolassa mutta (liian pitkälahkeiset) koticolleget saavat nyt jäädä kotiin. Olen zuumaillut ruokalistaa etukäteen sillä silmällä, ja mahdollisuuksia löytyy syödä kevyesti taikka sitten raskaasti. En ole vielä päättänyt kumpaan suuntaan kallistun tällä kertaa. Kunhan tuo vilkas taapero pysyisi edes sen verran paikallaan, että ehtii ylipäänsä jotain syömään. Siinäpä hyvä dieetti, saa syödä kaiken minkä ehtii samalla kun yrittää saada lapsen pysymään paikallaan ja käyttäytymään kunnolla! Ei pääsisi lihomaan ainakaan tämä mamma, jos vain tuohon tyyliin söisi.

Väsymys on kova, luulen että viime viikon sairastelut vielä vaikuttavat. Univelkaa kertyy aina kun lapsi on kipeänä, eikä itsekään saa kunnolla tukkoisena nukuttua. Lapsen päiväuniaikaan yritän välillä torkahtaa, mutta sekin harmittaa jos päivän ainoa lepoaika vilahtaa ohi tiedottomassa tilassa eli nukkuessa. Ja sitten vasta onkin nuutunut ja pöhnäinen olo, jos lapsi herättää kesken syvimmän univaiheen. 

Väsymyksestä huolimatta olen saanut kerättyä jo kaksi liikuntasuoritusta tälle viikolle. Loppuviikko on melkoista menoa ja haipakkaa, mutta yritän ehtiä käymään lenkillä vielä loppuviikosta. Vieraitakin taas tulossa, saa nähdä erehdynkö jälleen leipomaan jotain jolla tulee sitten itsekin herkuteltua.

Tästähän tuli sekalainen höpöttelypostaus, kun kirjoittelin vaan kaikkea mitä mielessä pyörii. Noh, tämmöistä tällä kertaa. Palataan asiaan (ehkä) paremmin jäsenneltyjen juttujen kanssa, ja tsemppiä kaikille kanssalaihduttajille ruudun toiselle puolelle!

73,5 kg!

Ihan mahtia, vaaka näytti 73,5 kg! Pakko oli tulla heti tänne tämäkin hehkuttamaan. Ihan jotenkin uskomatonta että pienen löysäilyloman jälkeen painonlasku jatkuu näin hienosti. Näitä lukemia olen odottanut pitkään, vaikka matka toki tästä jatkuukin. Mutta nyt olen ihan oikeasti onnistunut tiputtamaan painoa, ja ollaan jo niin alhaisissa lukemissa ettei kertaakaan sitten raskauden jälkeen. Kiloklubi kertoi että painoindeksini on tasan 28, ja alle 70 kilon lukemat on saavutettavissa seitsemässä viikossa. Hyvissä ajoin ennen joulua siis! Ja sitten sovittelemaan niitä tavoitefarkkuja...

Jälleen juoksuaika

Vihdoin alkaa olla tämänkertainen flunssa kärsitty, ja aika palata liikunnan pariin. Nyt tulikin pitkä tauko, kun edellisviikolla jätin juoksukamppeet pakkaamatta mummolaan mukaan kokonaan (ihan tarkoituksella...), ja lomalta palatessani toin tuliaisina taudin, jota potiessa vierähti tämä mennyt viikko. Jumppiakin on jäänyt väliin kaksi, mikä erityisesti harmittaa, koska tunnteista olen kuitenkin maksanut. Muuten tämä laiskottelu on ollut mukavaa (pakkohan se on myöntää...), mutta ei se voi ikuisesti jatkua, siispä tämän päivän ohjelmana oli lenkkipolulle mars!

Olen päässyt jo yli puolenvälin c25k -ohjelmassani. (Tietysti jos olisin tiukasti käynyt 3x viikossa lenkillä, kuten alkuun uhosin, alkaisi ohjelma olla tässä vaiheessa jo läpi käyty, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin!) Suosittelen tuota ohjelmaa kyllä kaikille sohvaperunoille, aloitus on todella helppo, ja kehitystä tulee nopeasti. Couch-to-5K -appsin voi ladata puhelimeen, muistaakseni se maksoi jotain pari-kolme euroa kun sen viime keväänä latasin, ja on kyllä täysin pienen hintansa arvoinen. Jos joku haluaa kokeilla ilman appsia, niin nettisivuilta löytyy ohjelma ihan kirjallisessa muodossa. Näkyypä se löytyvän ihan suomeksikin nykyään täältä. Minulle parasta antia ovat kuitenkin olleet valmentajan ohjeet korvissa, jolloin juoksu- ja kävelypätkät tulevat oikeisiin kohtiin ilman kellon kyttäämistä, joten aplikaatio on kyllä puoltanut paikkaansa.

Itse sain juuri ohjelman viidennen viikon pakettiin. Viikon viimeinen lenkki, 20 minuuttia yhtämittaista juoksua hieman etukäteen kauhistutti, varsinkin kun takana oli flunssa ja kahden viikon tauko. Valmentajapirulainenkin oli huomannut pitkäksi venähtäneen tauon, ja käski pysyä ruodussa! Ennen jokaista treeniä on siis joku pieni kirjallinen ohje, tyyliin älä revittele liian kovaa, nyt tähdätään pitempään matkaan eikä vauhtiin. Luulin että nuo ovat automaattiviestejä ja samat jokaiselle joka kerta, mutta ehkä sitten ei kun laiskotetteluni oli pantu merkille. (No tietysti automaationa ne oikeasti tulevatkin, mutta näköjään ohjelma osaa bongata laiskottelun.)

Tuo oli ensimmäinen pitempi yhtäjaksoinen juoksu ohjelmassa, ja vähän yllättäen ihan hyvin se meni. Kun juoksu alkaa ja asennoituu siten että nyt mennää pitempi pätkä, niin kyllä se sitten siinä menee. Kunhan muistaa pitää vauhdin tarpeeksi hiljaisena. Erityisen iloinen olen ollut siitä, että polvi ei ole alun jälkeen enää kipuillut lainkaan, onneksi älysin lepuuttaa sitä silloin kun sen aika oli!

Pakko myöntää että tässä alkaa kutkutella takaraivoa hieman suuremmatkin tavoitteet kuin se kympin juoksu keväällä, unelmana olisi juosta joskus puolimaraton. Niitä oli viime kesänä Helsingissä tarjolla jopa kaksi, toukokuisen Helsinki city runin lisäksi uudempi tapahtuma Helsinki half maraton. Jos ahkerasti treenaisin, olisi jompaan kumpaan osallistuminen mahdollista jo ensi kesänä. Ensin on kuitenkin juostava läpi tämä vitosen harjoitus ja sitten etsittävä jostain mukava kympin treeniohjelma. Luulen että tarvitsen jonkun konkreettisen ohjelman ja tavoitteen, jotta saan itseni ylipäänsä lenkille. Minulle siis toimivat hyvin nämä valmiit treeniohjelmat, siinä missä toisilla riittää itsekuri lenkkeillä ihan omien tuntemusten mukaan. Olisi ihan mahtavaa, jos ensi keväänä pystyisin juoksemaan sen kympin tuntiin, vaikkapa Naisten kympillä! Haaveita, haaveita... Mutta niinhän sitä sanotaan että dream big!

Edit. 12.10. Niin ja melkein unohdin, vaaka vilautti uuden kiloluvun, joten pitihän se heti päästä sivupalkkiin merkitsemään!

Kymmenen kiloa kevyempi elo

Kymppikilon kunniaksi ajattelin vähän valottaa mitä keveneminen on käytännössä tarkoittanut. (Ja kuten sivupalkista näkyy, taas on kokonaiset 100 g karistettu sitten eilisen!)

Joskus alkutaipaleella kirjoitin ällöttävistä selkämakkaroista, jotka törmäsivät toisiinsa kun suoristin ryhtini. No, peili kyllä kertoo että makkarat ovat edelleen paikallaan, mutta sen verran sulaneena että haitta on enää kosmeettinen, en enää mitenkään "tunne" niitä, joten voin vapaasti kulkea suoraselkäisenä. Myös maha on pienentynyt, ja kroppa näyttää edestä päin hieman kurvikkaammalta. Syynä on se että vyötärö on kaventunut mutta jenkkakahvat ei, mikä entisestään korostaa niitä kahvoja saaden aikaan illuusion kapeasta vyötäröstä. Hoikkana olen ollut sen mallinen, että sivuprofiilia katsottaessa näytin kapealta mutta edestä päin leveältä. Leveä mutta litteä siis, ei suinkaan kurvikas (mitä nyt lantiota on aina riittänyt). Eiköhän ne jenkkiksetkin siitä ala jossain kohtaa sulamaan siis. 

Rinnat ovat luonnollisesti myös hieman kutistuneet, mutta koska suurimman osan elämääni olen viettänyt hoikempana ja siten myös pienempirintaisena, ei tämä aiheuta mitään identiteettikriisejä. Ihan mielelläni siihen tilaan siis raskaus/imetys/lihomis-kombon jälkeen palaan. Rintsikoita on kyllä pian lähdettävä uusimaan, mutta en haluaisi ostaa mitään välikokoa, kun tarkoitus on kuitenkin vielä laihtua. Ehkä yhdet on kuitenkin hankittava, koska vääränkokoiset alusvaatteet nyt eivät välttämättä ole se kaikista mukavin (ja pukevin) asia.

Kesän jälkeen tuntui että meni pitkään, ennen kuin vaatteissa alkoi huomata väljyyttä vaikka paino tippuikin alkuun roimasti. Luulen että se johtui säätilan muutoksesta, elin vielä kesämekkosissa ensimmäisiä kiloja pudotellessani, ja farkkusäiden alkaessa olin varmaan vasta palannut siihen kokooni jossa viimeksikin farkkuja käyttelin (silloin kylmänä alkukesänä). Onneksi aloitin ennen kun säät viilenivät, en varmasti olisi mahtunut koko farkkuihin alkuun... Tästä syystä ensimmäisten kilojen laihtuminen ei tuntunut yhtään todelliseltä, kun ainoa muutos näkyi vaa'alla. En pitkään aikaan tarvinnut farkkuihini edes vyötä! No lopulta sitten jouduin sen vyön kaivamaan kaapista, eikä aikaakaan kun jouduin mylläämään koko kaapin löytääkseni yhtä kokoa pienemmät farkut, jotka ostin keväällä kun onnistuin pudottamaan parisen kiloa. Ja yllättävän pian jouduin ottamaan vyön käyttöön myös näiden farkkujen kanssa, ainakin siihen nähden miten paljon painon lasku hidastui. 

Nyt pientä löpötystä reisien kohdalla on jo havaittavissa näissä pienemmänkin koon housuissa, joten pian joudun hankkimaan taas kokoa pienemmät farkut. Ihanaa, kun nykyään on tarjolla korkeavyötäröisiä malleja (muuallakin kun tätiosastoilla)! Sopiva puristus pitää jenkkakahvat ja mahamakkarat kuosissaan. Tykkään että farkut ovat hyvin istuvat, mutta kyllä nuo nykyiset vielä sen verran käyttökelpoiset ovat että siirrän ostosreissua vielä hieman. Luulen että parin kilon päästä kaikista venyväisimmät ennen raskautta käyttämäni farkut mahtuvat jo jalkaan joten kuten. En muista olenko maininnut tästä aikaisemmin, mutta Kiloklubin painoseurantaa taaksepäin selatessani huomasin että viime vuonna alkukesästä paino käväisi niinkin alhaalla kuin 73,6 kilossa, aikamoisen kasan kotiäitikiloja olen siis onnistunut hankkimaan (turha huijata ja puhua raskauskiloista enää tässä tilanteessa!). Muistelen että tuolloin ahtauduin jo yksiin vanhoihin farkkuihini ja napitkin sain kiinni, tosin en nyt muista pystyikö noita housuja vielä julkisesti tuolloin käyttämään, tuskimpa.

Olen muutamaan otteeseen ilmaissut huoleni ihon roikkumisesta laihdutuksen myötä. Toistaiseksi tahtini on ollut riittävän maltillinen, tai sitten minua on siunattu hyvillä geeneillä tässä asiassa, koska mitään roikkumisia ei näy missään. Luulen että kun nuo muutamat rasvakilot saan vielä pois, niin vatsanikin näyttää ihan samalta kun ennen raskautta. Arpia ei tullut, eikä mitään muutakaan venymisen aiheuttamaa mahapussia ole havaittavissa. Reisistä ja takamuksesta en usko edes niin paljon kutistuvani että tarvitsisi pelätä roikkoja siellä. Jos jonkun paikan roikkumisen puolesta pitäisi pistää rahoja likoon, niin se olisi kyllä kaameat allit! Nehän roikkuu nyt jo, tosin johtunee enemmän siitä itse läskistä eikä niinkään ihosta. Toivon siis, että jos tuolta pahimmalta ongelma-alueeltani ylipäänsä joskus saan rasvaa pois, niin ihokin kutistuu siinä mukana.

Noiden käsivarsien osalta olisi kyllä ihan mielenkiintoista nähdä myös ympärysmitan pieneneminen senteissä (siis että tapahtuuko sitä edes!), mutta koen niin älyttömän vaikeaksi saada otettua mittaa aina samasta paikasta ja yhtä tiukalla/ löysällä mittanauhalla, että en ole jaksanut edes yrittää. Vaatteet toimikoon mittarina tässä asiassa.

Tässäpä näitä käytännön seurauksia mitä näin äkkiseltään tulee mieleen, tähän mennessä kaikki positiivista vain. Jatkan juttua joskus jos mieleeni putkahtaa vielä lisää näitä.

- 10 kg!

Vihdoin! Tämä on se postaus jonka kirjoittamista olen odottanut kuin kuuta nousevaa, nimittäin kymmenen kiloa on vihdoin poissa! Jos nyt yleensäkin yritän melko positiivisesti suhtautua tähän projektiin, niin nyt on kyllä fiilikset katossa. Vaaka ihanainen näytti tänä aamuna 74,3 kg, joten tarkalleen ottaen olen tänään 10,1 kg kevyempi kuin olin elokuun neljäs päivä. Painoindeksini on nyt 28,3 ja ylipainoa löytyy vielä 8,7 kiloa.

Nyt on ehkä pakko alkaa uskoa siihen että aineenvaihduntaa on hyvä välillä buustata, ettei elimistö totu jatkuviin miinuskaloreihin. Kunhan ei vedä överiksi siis! Tuntuu ihan uskomattomalta ja suorastaan älyttömältä, että onnistuin lomailemaan viikon ja silti tilanne on tämä. Olen ihaillut muiden vastaavia saavutuksia, kuinka jotkut ovat jopa viikon mittaisella ulkomaanreissulla onnistuneet pudottamaan painoaan, ja ajatellut ettei minusta ikinä olisi samaan. Vaan kyllä minusta voi olla! 

Nyt yritän pitää kalorit siinä 1400 kieppeillä, jolloin Kiloklubin arvion mukaan vaje on noin 400 kcal vuorokaudessa. Tietysti liikunnan kanssa vaje on enemmän, mutta nyt meillä jyllää sellainen flunssa koko porukalla, että olen pistänyt itseni liikuntakieltoon. Tuntuu että tuohon 1400 kaloriinkin saa syödä niin paljon, että houkutus olisi laskea kalorit vielä alemmas. Ja en siis puhu höyrytetystä parsakaalista ja raejuustosta, vaan syön ihan normaalia ruokaa sellaisia annoksia että vatsa täyttyy. Kaikista pienistäkin herkuista ja suupaloista energiaa kertyy nopeasti, mutta kun ne jättää pois niin kyllä tuohon kalorimäärään vaan saa syödä vaikka spagettia ja jauhelihakastiketta päivälliseksi ilman ongelmia.

Tuntuu että aineenvaihdunta käy nyt niin hyvillä kierroksilla ja paino laskee, että parempi vaan jatkaa tällä tavoin ja olla kuuntelematta sitä ääntä joka kuiskuttaa että vielä tiukemminkin voisi vetää... Voi kun äkkiä paino tipahtaisi 73-alkuisiin, ennen kuin seuraava jumitus iskee!

Epäuskoinen painonhallitsija

Vaaka näytti tänä aamuna 74,9 kg! Olen tietysti tyytyväinen lukemaan mutta pakko myöntää että olin hämmästynyt, enkä mielestäni ole ansainnut tuota lukua. Epäilin jopa että vaaka näytti omiaan, ja hyppäsinkin sen päälle pari kertaa uudestaan. Mikäli tuohon lukuun on uskominen, en onnistunut lihomaan grammaakaan lomalla vaikka herkuteltua kyllä tuli. Enemmän kun suunnittelin. Taisi olla perjantai kun kirjoittelin että herkuttelut on nyt herkuteltu, mutta kyllä vielä lauantaina suuhun eksyivät irtokarkit poikineen ja Hesen hampurilainen (tämä oli niiiiin turha, kun en edes välitä Hesestä kummemmin, olen mäkkärityttöjä!). Varmasti enemmänkin olisi mennyt, mutta oltiin maalla kaukana kaupoista, joten herkkuhimot saivat suurimmaksi osaksi jäädä ajatuksen asteelle, tosin tavallista ruokaa tuli välillä mätettyä liikaa. Ei ihan ole elämän mittaiset ajatusmallit muuttuneet tässä parikuukautisen taipaleen aikana, vaan kun herkkulupa on annettu on vaikea pysyä kohtuudessa. Mutta siinä ei liene mitään ihmeellistä, jos tämä olisi helppoa ei ylipaino-ongelma varmasti olisi näin laajalle levinnyt. Opetellen eteenpäin. 

Ihanan vapauttavaa oli pitää lomaa myös kaloreista, mutta niinpä minulla ei sitten olekaan mitään dataa mistä tarkistaa olenko syönyt yli kulutuksen ja kuinka pahasti, toisin sanoen voiko tuo lukema olla todellinen vai ei. Nutrauskin houkuttelisi kovasti, mutta yritän vältellä sellaista kuviota että lomamässäilyt kuittaisin nutreilla. Mielestäni siinä ei olla täysin terveellä pohjalla, jos tavallaan antaa itselleen luvan herkutella ja sitten rankaisee itseään kitukuurilla. Samaan kategoriaan menee sekin, että sinnittelee pussikuurilla vaikka viikon, ja sitten palkitsee itsensä mässäilyllä. Jollain muulla voi toki olla toisin, mutta omalla kohdallani tiedän ettei tämä toimi niin, eikä tuon tyylinen toiminta auta minua oppimaan terveellisiä ruokailutapoja. Yritän siis itse kiinnittää erityistä huomiota näihin juttuihin, ja pitää nutrailuni terveellä pohjalla. Nutrausta on tulossa kyllä tässäkin blogissa vielä tämän vuoden puolella, näiden itse itselleni laatimieni sääntöjen puitteissa.

Eilen sitten palasin takaisin ruotuun ilman ongelmia. Eilinen oli ensimmäinen kokonainen päivä kotona, joten ruokailut loksahtivat helposti tuttuihin uomiinsa. Toista päivää terveellistä eloa takana siis. Iso onnistuminen tämäkin on, että heti kotiinpaluun jälkeen terveellinen elämä jatkuu. Ja siis ei maanantaina (joka olisi odottanut vain yhden yön päässä), vaan heti!

Ehkäpä tuo yhden päivän korjausliike riitti lomaturvotusten karkottamiseen, voihan se olla että olen onnistunut elelemään kuitenkin sen verran siististi. Vähän olen kuitenkin skeptinen, ja epäilyttää että loma näkyy painossa jotenkin viiveellä. Epäuskoisuuteni kumpuaa varmaan osin siitä, että yleensä jo pelkällä kulutuksen mukaan syömisellä saa painon nousemaan dieetin jälkeen (tuntuu että yleensä jo suklaalevyn perään katsominen tai mäkkärin ohi käveleminen saa painon nousemaan!!!). Ehkä olen tällä kertaa onnistunut pitämään aineenvaihdunnan täydellä teholla käynnissä, vaikka välillä energiansaanti on ollut niukempaa. Ja ehkäpä olen vaan supertyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, jossa saan siis jatkaa painonpudotusta tasan siitä mihin jäin ennen lomaa. Tässä on nyt pari kolme viikkoa tullut ihan huomaamatta jo tasapainoiltua, takaisin painonpudotuksen pariin siis! Vielä toisaiseksi piukeat talvitakit odottelevat kaapissa, taitaa tulle kiire niiden kanssa.

Mmmm, pizzaa...

No nyt on sitten korvattu se viimeviikkoinen pizzapettymys, kun lounaspaikaksi valikoitui Raxin pizzapuffetti. Muistelen että aikaisemmin kyseisen paikan pizzat ovat olleet makuuni hieman kuivakoita ja vähätäytteisiä, mutta voi pojat että nyt maistui hyvältä! Näön vuoksi vierailin myös salaattipöydässä napsimassa kasan fetaa ja hieman jotain vihreääkin. 

Jälkiruoaksi sain tuhottua melkein kokonaisen suklaalevynkin, joten luulen että loman herkuttelut on nyt herkuteltu. Pakkokin jo vähän rajoittaa, jotta turvotukset ehtivät haihtua maanantaihin mennessä kun pääsen taas puntarille. Plussalukuja en suvaitse! Toivottavasti ei tarvitsekaan krhm... 

Vähän on ollut havaittavissa lipsumista entiseen tyyliin, herkuttelu oli ihan suunniteltua ja siten ok, mutta siinä ohessa olen syönyt esim. iltapalaksi kolme riisipiirakkaa, mikä ei sitten tosiaankaan ole ok! Normaalia ruokarytmiä en siis ole onnistunut täysin pitämään yllä. Ihanteena tälle lomalle olisi ollut että ruokavalio pysyisi perusterveellisenä, ja siinä ohessa sitten pieni herkuttelu olisi sallittua, vaan hieman olen onnistunut vetämään överiksi tuon "tavallisen" syömisenkin kanssa. Mutta opetteluahan tämä on, ja kyllä paljon olen oppinutkin, kun tässä vaiheessa lomaa jo suunnittelen palaavani takaisin fiksulle ruokavaliolle. Vaaka sitten lopulta paljastaa kuinka hyvin/ huonosti painonhallinta tämän viikon osalta sujui.