No vihdoinkin!

Nytkähtihän se vaa'an lukema lopulta alaspäin, 77,3 kg seisoi näytöllä tänään. Kyllä teki mieli hihkua ja tuulettaa aamulla! Välitavoitetteesta jäin 700 g mikä toki vähän kaivelee, mutta olen silti todella tyytyväinen tähän asti alhaisimmasta lukemasta ja etenkin siitä, että jumi on mahdollisesti selätetty.

Tällä viikolla pysyin hyvin asettamissani kalorirajoissa, vaikka keskiviikosta alkaen olin hieman pienemmillä kaloreilla, mikä oli välillä vähän haastavaa. Tein sen välitavoite mielessä, mutta tavoite jäi silti kauas. Yritän keksiä syyskuuksi itselleni sellaisen painotavoitteen, jonka myös saavutan.

Viikon liikuntapuoli meni mukavasti kun yritin siinä sivussa epätoivoisesti saavuttaa kaukaista tavoitettani. Tiistaina ja lauantaina kävin c25k-ohjelman mukaisilla lenkeillä, keskiviikkona tein sen lyhyen mutta rankan kahvaluukatreenin (edelleen takareidet aivan jumissa!!!), ja perjantaina kävin työntelemässä rattaita reipasta kävelyvauhtia reilun puolen tunnin verran. Tälle päivälle olin suunnitellut viikon kolmannen c25k-lenkin, mutta kurkkuni on ollut vähän kipeä eilisillasta lähtien. Vasen polveni on myös jonkun verran juoksusta kipeytynyt, joten mietin pitäisikö sitä lepuuttaa. Toivottavasti en sairastu ainakaan flunssaan, koska ensi viikolla alkaa jumppa, enkä haluaisi olla pois ensimmäiseltä tunnilta (en ehkä siksi että en pääsisi liikkumaan, vaan siksi että olisin sitten ihan pihalla kaikesta, kun ensimmäisellä tunnilla kuitenkin kerrotaan jotain yleisiä asioita).

Tällä viikolla, tarkemmin sanottuna eilen, oli myöskin ensimmäinen kerta projektin aikana kun mieleeni pääsi luikertelemaan mieliteko jotain tiettyä herkkua kohtaan. Käsittämätöntä tässä on se, että tämä tapahtui vasta tänään, kun neljä viikkoa projetkia on takana! Minähän himoitsen normaalisti kaikkea, ja varsinkin suklaata! On ihan eri asia pysyä tiukkana kun mielitekoja ei ole, verrattuna tilanteeseen että mielessä alkaa ihan yhtäkkiä pyöriä Fazerina-suklaan kuva, josta ei millään meinaa päästä eroon. (Nöyrimmät anteeksipyntöni mikäli Fazerinat alkavat pyöriä nyt jonkun muunkin päässä). Eilen sitten vaihdoin rahkasmoothie-iltapalan minttusuklaiseen ateriankorvikepatukkaan suklaanhimoissani, mikä hieman nosti kaloreita verrattuna aikaisempiin päiviin. Kuitenkin ihan järkiratkaisu, makeanhimo lähti, kalorit silti riittäävän alhaiset. 

(Jaahas, kävin sitten tuon äskeisen kappaleen kirjoittamisen jälkeen huvikseni tarkistamassa yhden Fazerina-patukan kalorit, ja ne näyttävät olevan vähän pienemmät kuin syömässäni ateriankorvikepatussa. Yritän unohtaa tämän ja pysytellä Fazerinoista erossa jatkossakin, ja tolkuttaa itselleni että ravintosisältö ennen kaloreita!!! Herkkupäivät ovat asia erikseen, mutta normaaliarkeeni suklaat eivät tällä hetkellä kuulu!)

Kiusanhenki nimeltä vaaka (sai sohvaperunan aamulenkille, whaaaaaat??)

Vaakapirulainen ei ole vieläkään nytkähtänyt alaspäin, vaan päinvastoin 100 g ylöspäin. 78,4 kiloa. Tällä viikolla (olisikohan ollut ke?) pääsin lauantain jäljiltä takaisin sinne 77,7 kiloon, ja sen jälkeen onkin suunta ollut hitaasti ylöspäin hiipivä. Ruokailujen suhteen olen ollut hyvin ruodussa, joten liian paljosta syömisestä ei nyt selitystä löydy.

Kiusaavasta vaa'asta (mitä muuta kuin kiusantekoa tämä voi olla?!) sisuuntuneena painelin aamulenkille ennen aamupalaa. Tämä oli kyllä meikäläiseltä ennenkuulumatonta, mutta niin vain olin suorittamassa juoksuohjelman kuudetta lenkkiä puoli tuntia heräämisestä ja tyhjin vatsoin, aamuauringon paistaessa ärsyttävästi silmiin mukavan lämmittävästi. Jospa tämä ah niin muodikas ja tehokas aamuaerobinen saisi kropan vihdoin hereille.  

Joskus vuonna nakki olen kokeillut aamulenkkiä tyhjällä vatsalla, muistaakseni silloin tuloksena oli heikotus. Ehkä en silloin lähtenyt tarpeeksi nopeasti heräämisen jälkeen liikenteeseen (en enää muista), koska tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa, lenkki tuntui ihan samalta kuin aina. En varmaan ollut vielä edes niin hereillä, että olisin huomannut mitään outoja tuntemuksia.

Lenkin jälkeen sitten kaurapuuroa nassuun. Mietin kyllä että kuinka nopeasti aamuaerobisen jälkeen on tarkoitus syödä, katkaiseeko syöminen rasvanpolton? Treenin jälkeen kuitenkin pitäisi syödä jotta palautuminen lähtee mukavasti käyntiin. Tein sitten sen ratkaisun että tein pienet venytykset ja kävin vielä suihkussa (tukanpesuineen) ennen aamupalaa, joten kyllä siinä varmaan semmoinen puolisen tuntia vierähti ennen kuin pääsin ruokapöytään.

Olen viime aikoina katsellut muutaman jakson Juttaa ja puolen vuoden superdieettiä motivointimielessä, sieltä varmaan on jäänyt takaraivoon kummittelemaan tuo aamuaerobinen. Myöskin siellä on joidenkin laihduttajien kohdalla suosittu niin sanottua tankkauspäivää kesken dieetin, eli päivää jolloin luvan kanssa mätetään naamaan hiilareita niin epäterveellisessä muodossa kuin suinkin huvittaa. Ilmeisesti sillä on tarkoitus aktivoida aineenvaihdunta uudelle vaihteelle, mutta voinen tässä vaiheessa todeta että ei tosiaankaan toimi minulla! Vaikka en kyllä sinänsä usko että tämä jumittaminen nyt enää johtuu viime lauantain herkuista, koska ne turbot sain jo karistettua kerran pois. Vaan eipä sillä mitään aineenvaihduntaa kiihdyttävääkään vaikutusta tunnu kohdallani olevan, kenties päinvastoin.

Tämä on taas niitä hetkiä kun kyseenalaistan koko vaa'alla käymisen, kun kuitenkin teen kaiken niin kuin pitää niin miksi kiusata itseään kummallisilla lukemilla joille ei löydy selitystä. Toisaalta, enpä olisi jaksanut millekään aamulenkille lähteä tai muutenkaan urheilla läheskään näin paljon kuin tällä viikolla olen tehnyt, jos ei olisi tätä taistelua vaakaa vastaan. Joten... vaa'alla käynti jatkukoon.

Nyt mietityttää että oliko kaloreiden pieni alentaminen huono veto tähän väliin, jos tämä jumitus johtuukin säästöliekistä... Vai onko tämä nyt vaan niitä mystisiä jumeja joita joskus tulee, koska kroppa ei olekaan kone ja toimi niin kuin minä määrään. Sellaisillehan ei mitään voi, paitsi jatkaa vain sitkeästi. Täytyy miettiä miten ensi viikolla etenen tämän projektin kanssa, ainakin uusi "tankkauspäivä" on tulossa (koska on tiedossa pienimuotoista juhlintaa). Siis enhän minä muuten, mutta kun Juttakin...

Turhautumishajoaminen

Aaaargh, mitä tämä on? Miksi vaaka näyttää yli 78 kiloa, vaikka olen syönyt ihan kiltisti??? Haluan äkkiä päästä sinne 75 kiloon ja alle, miksi miksi miksi niin ei tapahdu? Tänä aamuna oli erityisen hoikka olo, joten suurin toivein menin vaa'alle. Ei olisi pitänyt. Tämän takia yritän päästä eroon vaa'alla ravaamisesta, olisin mielummin onnellisen tietämätön näistä typeristä painon sahauksista. Mutta kun olin ihan varma että vaaka näyttäisi mukavia lukemia! Ja ne yhden ainoan herkuttelupäivän turvotuksetkin oli jo kertaalleen sulatettu!

Kyllä tämä jumi ja jopa muutaman sadan gramman nousu ottaa aivoon ihan todella, vaikka tiedän tottakai että näitä tulee ja teen kaiken oikein, tai ainakaan en syö liikaa. Tämä paino on sellainen jossa olen useamman kuukauden ollut ennen kesäkilojen keräämistä, jospa kroppa muistaa sen liian hyvin. Huonosti nukuttu yökin voi joskus nostaa vaa'an lukemaa (jos lapsi ei nuku niin kukaan ei nuku), ja kyllä varmaan äkillinen kahvakuulan kanssa tempoilu voi kerätä nesteitä lihaksiin. Mutta ihan oikeasti silti, MIKSI?????? Haluan laihtua enkä kituutella vähällä ruoalla turhan päiten. En ala mitään. Ihan tyhmää. Niin kerta.

Kahvakuula-asiaa

Kuten eilen jo mainitsin, sain vihdoin otettua käyttöön nurkassa pölyyntyneen kahvakuulani! Minulla on kahdeksan kilon kuula, jonka hankin aikoinaan kuulaharrastajaystäväni suosituksesta, ja jonkin verran sain häneltä myös opastusta sen käyttöön. Ehkä jokusen kuukauden sillä jaksoin harrastaa kotioloissa, mutta nyt se on ollut ihan käyttämättömänä ainakin 2-3 vuotta. En oikeastaan enää edes muista mitä kaikkea kuulan kanssa voi tehdä, paitsi etuheilautuksia yhdellä ja kahdella kädellä. Ajattelin että aloitan ihan pienestä, koska jos tiedän edessä olevan tappotreenin, jää liian helposti kokonaan aloittamatta. Suunnittelin ottavani tavoitteeksi tehdä lapsen päiväuniaikaan edes muutaman etuheilautuksen, ja seuraavalla kerralla sitten muutaman lisää jne. 

Mutta mutta. Olen ihan tuhottoman laiska tekemään lapsen nukkuessa mitään muuta kuin pakolliset kotihommat. Niiden jälkeen päikkäriaika on minun lepoaikaani, joka olisi niin paljon mukavampi viettää sohvan nurkassa kuin hikoillen. Lisäksi ylimääräinen suihkukaan ei keskellä päivää innosta, ja illalla ei sitten huvita alkaa enää kuulan kanssa heilumaan miehen läsnäollessa. 

Se paljon vatvottu välitavoite mielessäni kuitenkin päätin että nyt kaikista näistä hyvistä (?) tekosyistä huolimatta otan kuulatreenin ohjelmaan, edes ihan pienissä määrin. Kahvakuulalla sitäpaitsi saa helposti aikaiseksi kokonaisvaltaisen, isoja lihaksia kuormittavan treenin, ja lihaskunnon parantumisen lisäksi myös hengästyy mukavasti joten kaloreita palaa. Kaikkien laihduttajien unelmaliikuntamuoto siis?

Lisämotivaatiota hakeakseni uppouduin YouTuben maailmaan, ja etsin sieltä kahvakuulavinkkejä aloittelijoille. Valitsin summamutikassa yhden videon, joka pikakelauksella näytti sopivalta perusjutulta lämmittelyineen kaikkineen, kesto mukavat 7 minuuttia. Ajattelin että sen ajan voin helposti uhrata lepoajastani, eikä noin lyhyestä treenistä varmaan tulisi edes hiki. 

Joo niin varmaan. Ensinnäkin 8 kilon kuula, jonka muistelen olleen ihan kevyt heiluteltava, olikin nurkassa ollessaan mystisesti kerännyt lisää painoa (niinkuin omistajansakin, heh heh). No sentään sain kuulan ilmaan!

Videolla näytettiin ensin erilaisia käsien pyörittelyjä lämmittelyksi, ja sitten ruvettiin tositoimiin kuulan kanssa. Pari helppoa ja mukavaa kiertoliikettä ja kyykkyä, mitkä sujuivat ihan kivasti. Sitten päästiin niihin etuheilautuksiin, ja voi apua että siinä on rankka (tehokas!!) liike. Miten olinkin päässyt unohtamaan moisen pienen yksityiskohdan. Kahden käden heilautuksia tehtiin ainakin ziljoona, ja minä puuskutin kuin höyryveturi. En tainnut saada ihan kaikkia tehtyä, kun kestävyyskunto loppui kertakaikkiaan kesken. Sitten siitä suoraan jatkettiin yhden käden heilautuksiin ilman mitään taukoja, huhhuh sanon. En todellakaan jaksanut tehdä kaikkia. Tietysti olisin itse voinut pitää pienen tauon eri liikkeiden välissä sykkeen tasaamiseksi, vaikka videolla kaikki tehtiinkin putkeen. Ajattelin kuitenkin että tässäpä mukava aerobinen treeni samalla, kun ei pidä taukoja. Oli tosiaan joo, ellei jopa anaerobinen. 

En varsinaisesti tiedä oliko nuo liikkeet ihan tarkoituskin tehdä yhteen putkeen vai oliko siinä vaan ajatuksena esitellä liikkeet jotka kukin sitten voi tehdä omaan tahtiinsa, mutta tykkäsin siitä ajatuksesta että saan tehdä samaan tahtiin videon kanssa, vähän niin kuin olisi ollut treeniseuraa. Enkä muutenkaan jaksanut hypätä pause-napilla. Tämän seurauksena sitten puuskutin treenin jälkeen varmaan yhtä pitkään kuin itse treeni kesti. 

Ilman hikeä en todellakaan selvinnyt, mutta ei kai se yleisesti ottaen ole huono asia urheilusta puhuttaessa. Tulipahan tehtyä rankka minitreeni! Ja voin kertoa että tänään tunnen sen minitreenin ainakin takareisissäni. Videon lopuksi kehotetaan tekemään uusi kierros, mutta siihen en olisi pystynyt sitten millään. Ehkä joskus tulevaisuudessa... 

Ai niin se itse video, yritän upottaa sen tähän tekstin perään, jos joku muukin innostui. Voin suositella aloittelijalle sen puolesta, että se ei sisällä mitään vaikeita liikkeitä, ja opastukset ovat hyviä. 

(Onneksi en huomannut videon nimessä olevaa yhdyssanavirhettä ennen kuin vasta nyt, olisi varmaan jäänyt koko video avaamatta, yst. terv. kielipoliisi) 

Peilijärkytys

Jouduin yllättävässä tilanteessa eilen kokovartalopeilin eteen. En muista olenko aikaisemminkin kirjoittanut tästä, mutta kotona peiliin katsoessa sitä automaattisesti hakee ne parhaat "kuvakulmat", suoristaa ryhtinsä ja vetää vatsaa sisään ja työntää olkapäät taakse, ihan tiedostamattaankin siis, jolloin kuvajaisesta tulee vähän siedettävämpi. Eilen sitten törmäsin odottamattomasti koko seinän kokoiseen peiliin, ja meinasin pyörtyä! Näytän tosiaan melkoisen pullealta. Varsinkin yläkroppa yläselän, olkapäiden ja allien alueelta oli kauhistus. Hui! (Toki alakroppakin on iso mutta se on sitä aina.) Vaikka vaa'an lukemat ovat sitä yrittäneet kertoa, niin lopullista totuutta ei kuitenkaan meinaa tajuta kun itsensä voi aina asetella jotenkin edullisen näköisesti peiliin katsoessa. Valokuvat, ja näköjään yllättäviin paikkoihin sijoitetut peilit ovat niitä jotka totuuden paljastavat.

Sainpa melkoisen herätyksen taas tästä. Näky peilissä sai minut myös vaihteeksi turhautumaan kovasti tämän projektin hitauteen! Uusi nutrauspätkä alkoi houkutella kovasti. Yritän kuitenkin odotella vielä reippaasti tuonne syyskuun puolelle, ennen kuin annan kropalle taas shokkihoitoa nutraamalla. En halua totaalisesti sekoittaa aineenvaihduntaani, joten tuntuu turvallisemmalta syödä vielä jonkun aikaa normaalia ruokaa. Seuraavalla nutrauspätkällä ei varmasti lähde enää viittä kiloa, kun olen koko ajan kevennetyllä ruokavaliolla eikä mitään massiivista nesteiden poistumista ole tiedossa. Haaveilen kuitenkin että semmoisen 1,5 kiloa saisin pois viikossa niin ettei grammaakaan tulisi takaisin nutrauksen loppuessa, se olisi jo aika loistava spurtti ja nopeuttaisi projektia mukavasti. Todennäköisesti 8.9. alkava viikko voisi olla sopiva VLCD-hommiin.

Nyt ei auta muu kuin kovasti pyristellä kohti välitavoitetta (jonka onnistumisen päätin tarkistaa sunnuntaina), eli 76,6 kiloa. Urheilua kehiin siis! Eilen kävin lenkillä, ja tänään pyyhkäisin vihdoin pölyt kahvakuulasta (kirjoittelen lisää tästä aiheesta paremmalla ajalla). Kyllä se tästä, voi kun viikot vaan menisi nopeammin ja olisin jo edes siellä alle 75 kilon lukemissa...

Onko välitavoitteella väliä?

Laihdutus etenee tasaisen tappavasti niin kuin tähänkin asti, ei mitään uutta sanottavaa siitä.

Sen sijaan aloin oikein pohtimaan tuota välitavoiteasiaa. Ensin ajattelin että nyt vain jännityksellä odotan saavutanko sen tällä valitsemallani metodilla. Sitten mieleeni tuli, että eikö sellainen tavoite ole turha, jota ei aktiivisesti yritä tavoitella? Koko ajan toki syön suunnitelmani mukaan, mutta pitäisikö suunnitelmaa rukata mikäli tavoitteen saavuttaminen näyttää epätodennäköiseltä? Kilo viikossa on kova tahti, ja on melko epävarmaa että tällä nykyisellä max 1400 kilokalorin energiansaannilla laihtuisin enemmän kuin sen puoli kiloa viikossa (vaikka toki pieni mahdollisuus on olemassa). Kannattaako minun edes asettaa mitään tavoitteita, jos sitten vain istun odottamassa kuinka käy, enkä tee mitään muuta kuin mitä tekisin joka tapauksessa?  

Tulin siihen tulokseen, että jos haluan että välitavoitteissa on mitään järkeä, pitää minun oikeasti ponnistella niiden saavuttamiseksi. Se kai koko tavoitteen idea on, ettei vain seilaa vailla määränpäätä, vaan suunta olisi selvä.

Siispä, kartoitetaan mahdollisuuksia. Keksin tasan kolme: 

1. Kalorit alemmas jotta painon lasku nopeutuu
2. Kulutus ylös eli ahteri useammin lenkille jolloin vaje kasvaa 
3. Unohtaa moiset välitavoitteet

Ajattelin nyt loppuviikon mennä strategioiden 1&2 sekoituksella. Jos yrittäisin pitää kalorit siinä 1200 pinnassa, ja liikkua enemmän kun vaan sen kolmen lenkin verran. Katsotaan miten käy, mutta olenpahan ainakin yrittänyt!

Välitavoite, joko karkasit?

Kävin oikein lukemassa tästä postauksesta, että mitä sitä tulikaan asetettua ensimmäiseksi tavoitteeksi. Muistin kyllä että kolme kiloa kuun loppuun mennessä, mutta piti luntata että mitä lukemia tässä sitten pitäisi tavoitella. 76,6 kg se näkyi olevan, eli noin kilo pois lauantaisesta painosta. Tarkalleen tämä viikko olisi aikaa tiputella tuo kilo, plus mitä lie turvotusgrammoja lauantain herkuttelujen jäljiltä. Tiukka tavoite, mutta ei kai mahdoton. Tämän viikon sunnuntaina se sitten nähdään, oliko tavoite liian kova. (Vaiko maanantaina, koska sunnuntai on kuun viimeinen, jolloin periaatteessa olisi vielä aikaa laihdutella se päivä, ja maanantaiaamuna sitten katsoa tulos. Hmm...)

Ja tunnustettakoon nyt sitten, että pitihän minun uteliaisuudesta kuitenkin käydä vaa'alla tarkistamassa lauantain tuhot. Onhan se mielenkiintoista nähdä miten vaaka reagoi, ja kuinka nopeasti turvotukset häipyvät! Sunnuntain lukemat olivat jotain tyyliin 79,8 kg (en muista enää tarkalleen tuota desimaalia). Yhden kilon lihoakseen henkilön pitää syödä noin 7000 kilokaloria yli kulutuksensa, joten jotta tuo sunnuntainen lukema kertoisi todellisesta läskin keräämisestä olisi minun täytynyt syödä yli 14 000 kcal lauantain juhlissa. Ihan selvää lienee että kyseessä on lähinnä elimistöön kertynyt neste. 

Tänä aamuna lukema olikin sitten noin kilon pienempi, ja uskon että huomiseen, viimeistään ylihuomiseen mennessä ollaan taas siellä todellisissa lukemissa. Kyllähän tämä vähän vaikeuttaa välitavoitteeseen pääsyä, mutta en pidä sitä kuolemanvakavana asiana. Tietoisen valinnan tein jne. Joka tapauksessa kuun loppu alkaa olla niin lähellä, että täytyy alkaa suunnittelemaan uutta välitavoitetta, kävi miten kävi. 

Toisen tavoitteen, eli 3x viikossa lenkkeilyn onnistumista sen sijaan sabotoi luontoäiti nyt oikein urakalla, niin paljon sadepisaroita näkyy sääkartalla tälle viikolle! Pienen tihkun en anna häiritä, mutta kaatosateeseen en enää lähde, vaikka ilman flunssaa tai keuhkokuumetta edellisestä kerrasta selvisinkin. 

Viikkoraporttia pukkaa

Kolmas viikko laihdutusta takana. Aloitetaanpa analyysi syömisistä:

Kalorit pysyivät juuri siellä missä halusinkin niiden pysyvän. Paitsi lauantaina. Kakkukekkeripäivältä en edes yrittänyt laskea kaloreita, kuvitelkaa tuohon nollan tilalle joku suuri luku. Ehkä kakkosella tai kolmosella alkava. Nälkää ei ole tarvinnut enää näillä kaloreilla kärsiä, mikä on ollut mukavaa vaihtelua. Näin voisin kuvitella syöväni pitemmänkin aikaa, ja se kai tässä on koko homman juju, löytää itselleen sopiva ruokavalio, jolla paino pysyy kurissa lopun ikää. Paitsi tasapainoiluvaiheessa kaloreita pystyy varmaan tuosta vielä hieman nostamaan. Ja laskemisesta tietysti pitää päästä eroon jossain vaiheessa, onneksi se ei vielä kyllästytä.

Mutta mikä hienointa, tänään ei ole ollut mitään vaikeuksia palata takaisin kevyemmälle ruokavaliolle, vaikka eilen tulikin herkuteltua olan takaa. Päätös on tehty ja se pitää!

Sitten liikuntapuoli. Kävin tänään lenkillä, ja tällaista dataa sain aikaiseksi:

En edes ole aikaisemmin huomannut, mitä kaikkea tietoa tuo c25k-appsi minulle kerääkään! Kävely- ja juoksunopeuden ja matkan erikseen, wau! Lenkki kulki tosi hyvin, lieneekö osuutta asiaan eilisellä hiilaritankkauksella? Tällä viikolla kävin lenkillä kolme kertaa, niin kuin suunnitelmissa oli. Syyskuussa alkaa sitten jumppa kerran viikossa, se tarkoittaa neljää liikuntakertaa/ viikko. Auts. Ei kuulosta enää sohvaperunan viikko-ohjelmalta. Toivottavasti tämä tuntuu hyvältä idealta vielä lokakuun pimeinä iltoinakin...

Lisää ruoka-asioiden pyörittelyä

No niin, uusi päivä ja uudet kujeet, ilman kakkuja ja piirakoita!

Jatkanpa vielä vähän tuota perjantaista juttua ravintoaineista, koska hiilareiden ohellä myös rasvat ja proteiinit aiheuttavat välillä päänvaivaa. Ja kuidut! Nutraamalla kuitujen saannista oli helppo huolehtia, mutta nyt siitäkin tuntuu olevan hankalaa pitää huolta. Samoin on proteiinien kanssa, ainakin niinä päivinä kun en syö ateriankorvikepatukkaa välipalaksi (niissä on hyvä määrä protskua!). Tämä on mielestäni erityisen kummallista, jos miettii että syön yleensä kaksi lämmintä ruokaa päivässä, jotka molemmat sisältävät jonkun kunnon proteiininlähteen lihan, kalan tai broilerin muodossa. 

En kyllä ole kovin tarkasti edes miettinyt paljonko sitä proteiinia olisi suotavaa saada, ehkä sitä tuleekin ihan riittämiin kun alhaisimmillaankin saan 60-70 g päivässä. Jostain vain on jäänyt kummittelemaan suositus että minimi olisi yksi tai jopa 1,5 grammaa päivässä/ painokilo, mutta ehkä se toimii paremmin sitten normaalipainoisena. Nytkin syön vähintään sen yhden gramman per normaalipainoisen itseni painokilo, ehkä se riittää. En keksi miten proteiinin saantia voisi lisätäkään, kun en varsinaisesti halua alkaa mättämään proteiinijauhetta, rahkaa tai raejuustoa. Rahkapohjaisia smoothieita olen välillä tykännyt tehdä, ja muutama lusikallinen raejuustoa menee kyllä kasvissosekeiton kyytipoikana, mutta purkkitolkulla minulla ei ole kiinnostusta alkaa kumpaakaan pistelemään poskeeni.

Rasvan saannissa minulla ei sen sijaan ole mitään ongelmia. En ole (teini-iän kitudieettien jälkeen) ollut koskaan rasvakammoinen. Rasvojen prosenttiosuus lähentelee ruokavaliossani yleensä melkein viittäkymmentä, mikä vielä juuri ja juuri mahtuu Kiloklubin suositusrajojen sisään. En tiedä onko suuresta rasvansaannista mitään haittaa, mikäli kaloreita jää riittävästi käytettäväksi muihinkin kehon rakennusaineisiin? Mielestäni nyt jää. Tykkään siis syödä pähkinöitä, lohta ym. terveellisiä rasvaisuuksia. Ja myös epäterveellisiä, kuten se 3,5 % turkkilainen jugu, 60 % oivariini leivän päällä ja nokare smetanaa lohen kanssa. Ainakin elimistöni voi turvallisesti alkaa luopumaan rasvavarastoistaan, kun ei ole pelkoa että uutta tavaraa ei olisi tulossa. Jos jostain tarvitsisi karsia kalorinsaannin pienentämiseksi, niin se olisi ehdottomasti rasvat meikälisellä.

Oma ihanteeni ravintoaineiden jakaumaksi olisi n. 30 % rasvasta, 30 % proteiineista ja 40 % hiilihydraateista. Säätämistä siis vielä riittää, tosin tällä hetkellä saatan jopa tyytyä nykyiseen asiantilaan. 

No niin, kaikille kauhistuneille tiedoksi että olen siis tiedenainen, ja tykkään hifistellä ja pyöritellä näitä numeroita. Olen sitä tyyppiä joka on myös kova tekemään asioista excel-taulukoita (osin kyllä miehen vaikutuksesta). Kaikille tämä tyyli ei tietenkään sovi, eikä tämä kaikki ole tarpeellista tietoa laihdutuksessa. Mutta hullulla on halvat huvit vai miten se meni! (Joskin satunnainen tsekkaus ravintoaineisiin saattaisi kyllä tehdä terää itse kullekin, voi tulla yllätyksiä! Esim. Kiloklubi on helppo ja ilmainen tähän tarkoitukseen, vaatii tosin kirjautumisen.)

Hiilaritankkausta

No sehän sattui sopivasti, että juuri eilen oli puhe hiilareista ja tänään niitä sitten eksyi lautaselleni oikein urakalla! Olen tällä viikolla onnistuneesti jo väistellyt yhden kahvipöydän tarjottavat, mutta tänään olivat ne kakkukekkerit joista aikaisemminkin mainitsin. Tämä oli myös kolmisen viikkoa kestäneen laihdutukseni ensimmäinen päivä, jolloin en tosiaankaan laihduttanut. Kyläpaikassa vierähti vielä koko päivä, joten tämän päivän syömisissä ei ollut mitään muuta normaalia kuin aamupala, sen jälkeen tulikin kahvipöydässä istuttua kolmeen otteeseen. 

Tänä aamuna vaaka näytti 77,7 kg, ja nyt ehkä pari päivää välttelen kyseistä kapistusta, koska hiilariturvotuslukemat eivät minua kiinnosta. Saa nähdä joutuuko tänään hankittuja kiloja karistelemaan koko viikon, toivottavasti ei. En siis mättänyt menemään mitään tuhottomia määriä, mutta kokemuksesta tiedän että herkuttelun aiheuttamien turvotusten poistamiseen voi hyvinkin mennä useampi päivä. 

En ole mitenkään huonolla mielellä enkä ajattele tämänpäiväistä repsahduksena, koska ennen juhliin lähtöä jo päätin että syön jos tekee mieli, mutta tavan vuoksi en puputa yhtään mitään. Söin kyllä vähän enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta yhden positiivisen asia huomasin verrattuna entiseen: en syönyt mitään vain siksi että sain, ja kohta taas en saa. Myöskään en suunnittele mäkkäri-iltapalaa tai vastaavaa, siksi koska päivä on muka jo pilalla. Koska ei se ole, söin minkä söin ja palaan saman tien ruotuun, sitä varten ei tarvitse odottaa huomista! Eikä varsinkaan maanantaita!

Oikeasti itsekuri punnitaan vasta tulevina päivinä, koska helposti saattaa mieleen hiipiä ajatus, että ei haittaa jos seuraavanakin päivänä vähän herkuttelen samaan konkurssiin. Varsinkin kun viikonloppu jatkuu vielä huomennakin. Herkkuhimotkin saattavat herätä kun pitkästä aikaa söin jonkin verran makeaa. Näin on nimittäin käynyt monta kertaa, mutta tälläpä kertaa ei käy! Terveellinen syöminen jatkuu jälleen huomenna, sen olen päättänyt. Seuraava herkuttelukerta on sitten syyskuun alussa. Näin sitä opetellaan herkutelemaan kohtuudella, ja erottamaan juhlaan kuuluvat herkkuhetket arjesta.

(Elättelen myös pientä toivetta, että se kaupunkilegenda mättöpäivän aineenvaihduntaa kiihdyttävästä vaikutuksesta olisi totta, mutta suoraan sanottuna en kyllä usko moiseen ilmiöön. Ainakaan omalla kohdallani.)

Hyvät, pahat hiilarit

Tässä painon sahaillessa ylös alas, olen miettynyt kaikenlaista. Kuten hiilihydraatteja. Nutraillessa ne jäivät yleensä alle 100 gramman vuorokaudessa, ja osanutrauksella vielä hieman alemmas, 80-90 grammaan. (Yllättävän hiilaripitoisia nuo VLCD-tuotteet, mutta ketoosiin pääsy ei välttämättä edellytä hiilihydraattien vetämistä ihan minimiin mikäli kalorimäärä on todella alhainen. Tai näin olen antanut itseni ymmärtää asiasta lueskellessani. Pahoittelut ettei ole antaa lähdettä tähän, Wikipediassa jotain perustietoa ketoosi-tilasta.)

Nyt kokonaan normaaliruoalla ollessa hiilihydraattien vuorokausisaanti näyttää kovin helposti pomppaavan yli sadan gramman, ja olen ajatellut sen olevan yksi mahdollinen tekijä painon laskun hidastumisessa. Koen kuitenkin vaikeaksi enää vähentää hiilareita entisestään, olen nyt jo vähentänyt kaikkia hiilihydraattipitoisia tuotteita ruokavaliostani niin, että niiden määrän täytyy olla huomattavasti pienempi siihen nähden, mitä olen aikaisemmin syönyt (herkkuja mättäessä ei ole huvittanut laskea, joten faktaa ei ole tarjota). 

Pyrin syömään päivän toisen aterian kokonaan ilman perinteisiä pasta/riisi/perunalisukkeita, ja kun niitä syön, otan hyvin maltillisen määrän (tyyliin 1 dl riisiä, 2 dl tummaa pastaa tai yksi pieni peruna). Olen vähentänyt leivän syönnin minimiin, syön yleensä yhden palan ruisleipää päivässä. Vaaleaa leipää olen syönyt tällä viikolla kerran. Leivän korvaajana olen syönyt välipalaksi/iltapalaksi/aamupalaksi esim. turkkilaista jogurttia (sitä light versiota), kananmunaa, pähkinöitä/ manteleita tai ateriankorvauspatukan.

Hedelmien syöntiäkin hiukan rajoitan, mutta kyllä sinne partaäijäjugun sekaan tykkään heittää muutaman viinirypäleen, mikä taitaa olla oikein ultimate-synti hiilarinvälttelijöille. Pahat, pahat viinirypäleet ovat niin täynnä hedelmäsokeria. Toinen nou nou -listalle kuuluva lienee banaani, mitä sitäkin saatan joskus syödä.

Tämän enempää en oikeastaan ole valmis tässä vaiheessa karsimaan, koska tämä on se tyyli jota pystyn ylläpitämään jatkossakin. Sitä paitsi haluan käydä hölkkäämässä, enkä usko että se olisi yhtä helppoa minimihiilareilla. Olisi vaan niin helppoa syödä vähäkalorisesti mutta hiilihydraattipitoisesti, tämä ravintoarvojen tuijottelu ja proteiinien lisääminen käy välillä ihan työstä. Vaan eipä kai laihdutuksen aina niin helppoa tarvitse ollakaan.

Kurkkaus vaa'alle

Täytyy tunnustaa, että ihan näin montaa päivää en ole malttanut olla ilman rakasta vihollistani vaakaa, vaan ainakin pari kertaa olen käynyt kurkkaamassa. Olen siis tällä viikolla lisännyt hieman kaloreita ja ollut sitten ihan pistoksissa, koska vaaka on näyttänyt aina vaan kasvavia lukemia. Tämä on esimmäinen kerta tämän laihdutuksen aikana kun näin on käynyt, ja vaikka olen aina kaloreiden lisäämisen jälkeen sitä suorastaan odottanut, silti se aina lannistaa. Vaikka mahdollisia syitä (jotka eivät johdu läskistä) on monia: lenkkeilyn keräämä neste lihaksiin, kuukauden ajasta johtuvat turvotukset, biomassan kerääntyminen ruoansulatuselimistöön ravinnon määrän kasvaessa jne. 

No toki tiedän että lihomaan en ole päässyt, koska olen edelleen laskenut tarkasti kaikki syömäni kalorit. Ainainen pelkoni on se säästöliekki ja jumitus, jos olenkin sen omalla toiminnallani (VLCD, ja sen jälkeinen alhaisten kaloreiden viikko) aiheuttanut. Jos kroppa toimii normaalisti, kyllä kokoiseni naisen pitäisi 1300-1400 kilokaloria päivittäin syömällä laihtua. 

Ja mitä se vaaka sitten sanoi? Itseasiassa tänään oli vihdoin pientä laskua tullut, mistä syystä halusin tulla blogiinkin sen päivittämään. En usko että jaksan sahaavaa painoa merkitä tuonne sivupalkkiin, vaan vain alhaisin paino saa kunnian tulla kirjatuksi ylös. Näin tänään ensimmäisen kerran 77-alkuisen luvun, kun vaa'an näytöllä seisoi 77,9 kg. Kiva nähdä edes pieni 200 gramman pudotus plussien sijaan, eiköhän se siitä lähde hieman reippaampaan laskuun kunhan kroppa tottuu tähän systeemiin. Ja uusille kiloluvuille pääsy saa pienenkin pudotuksen tuntumaan isommalta!

3/27

Ja taas yksi lenkki heitetty! Olen ihan liekeissä! Lenkkarit olivat eilisen jäljiltä vielä ihan litimärät, mutta jos ei kaatosade pitänyt minua pois lenkkipolulta niin ei myöskään mikään niin maallinen asia kuin märät jalkineetkaan siihen pysty. Onneksi tämän harrastuksen kanssa on takuttu sen verran joskus aikaisemminkin, että lenkkareitakin on joutunut välillä uusimaan ja yhdet hieman rispaantuneet löytyivät vaatehuoneen perältä. Kas tässäpä kuvakaappaus tähän mennessä hankitusta datasta:

Ohjelma laskee yhteen lenkkien keston ja pituuden.

Täytyy myös sanoa että vaikka en mikään juoksijalahjakkuus olekaan, niin sen verran on tullut aikojen saatossa kroppaa kiusattua kyseisellä rääkillä että kyllä se juoksu vaan jostain lihasmuisista tulee, vaikka viime kevään neljää lenkkiä lukuunottamatta juoksusta on ollut taukoa pari vuotta. Kun ihan ensimmäistä kertaa lähdin oikeasti tavoitteellisesti treenaamaan juoksua sillä kuntoplussan ohjelmalla (vuonna 2007!), niin muistan kyllä miten minuutinkin juokseminen oli tuskaista. Tähän mennessä ohjelmassa on siis ollut vain näitä minuutin juoksupätkiä, mutta tuntuisi että jaksaisin pitempäänkin. Kehitys kehittyy vai miten se meni! 

Olen jaksamisen hyödyntänyt sitten niin että pingon menemään paljon kovempaa vauhtia kun yleensä, jospa sitä vauhtia saisi vähän vaikka säilytettyä sitten kun juoksupätkät pitenevät... Normaali juoksuvauhtini (siis se mitä ahkeran treenaamisen jälkeen jaksan pitää yllä hieman pitempään) on siis sellaista että nopeasti kävelevät menevät kyllä ohi. Mutta hei, se on juoksua niin kauan kun molemmat jalat ovat yhtäaikaa ilmassa, vauhdista viis!

Tavoitteellista lenkkeilyä

Eilisiltaisen lenkin järkevyydestä voi olla montaa mieltä (ehkä joskus "tekosyy", kuten kaatosade, voisi ollakin ihan oikea käyttökelpoinen syy olla lähtemättä lenkille?), mutta se sai minut miettimään liikunnallisia tavoitteitani. Jos suoritan tämän c25k-ohjelman suositusajassa, eli yhdeksässä viikossa, se tarkoittaisi sitä että kirmaisin vitosen lenkkejä heti lokakuun puolen välin jälkeen. Mutta sehän on ihan kohta! Tulisipa tehokas puolen tunnin treeni, jos koko matkan taittaisi juosten, eikä aikaakaan kuluisi ihan mahdottomasti.

Kun pinkaisin ensimmäiselle lenkilleni, en ollut ajatellut sen tarkemmin tavoiteaikaa ohjelman suorittamiselle. Siihen siis kuuluu kolme lenkkiä viikossa, mutta ajatteli että jos nyt vähintään 1-2 kertaa viikossa jaksaisin lähteä, sekin riittäisi. Eilinen hullu lenkki taisi naksauttaa jotain päässäni, koska päätin juuri nyt että tähtään todellakin tuohon kolmeen lenkkiin viikossa, ja se vitonenhan juostaan lokakuussa. 

Koska olen tehnyt tämän ennenkin, en epäile ettenkö pystyisi siihen. Treenatessani joskus sitä kymppiä, olin niin rutinoitunut lenkille lähtöön että mikään pieni tihkusade ei riittänyt syyksi muuttaa treenisuunnitelmia. Tosin silloin minulla oli lenkkikaveri, mikä kyllä helpotti lähtemistä. Nyt tässä lähellä ei oikein asu sopivaa lenkkiseuraa, mikä on kyllä harmi. Samanlaiseen lenkkeilyfiilikseen pitäisi kuitenkin nytkin päästä, ja eiköhän se onnistu. 

Olen välillä vihjaillut että en ole mitenkään lahjakas juoksussa, vaan kehitys minulla on keskimääräistä hitaampaa. Olen esimerkiksi itse kuukausia treenanneena houkutellut lenkille mukaani kaverin, joka ei ollut koskaan juossut, ja katsellut sitten hänen kaukaisuuteen katoavaa selkäänsä kun itse en ole jaksanut pitää yllä läheskään yhtä kovaa vauhtia. Ja tämä on vain yksi esimerkki, olen seurassa kuin seurassa aina se hitain. Ensimmäisen "virallisen" (eräässä juoksutapahtumassa) kymppini juoksin aikaan 1,5 h, vuotta tai paria myöhemmin toinen meni aikaan 1 h 15 min, ja sitä nopeammaksi tuntuu ihan mahdottomalta päästä. En usko että se on oikeasti mahdotonta, mutta tuntuu vaativan minulta vähän keskimääräistä enemmän treeniä, kuin muilta tutuiltani. 

Nytpä ajattelin asettaa itselleni hurjan tavoitteen, ja yrittää juosta sen vitosen siihen puoleen tuntiin, eli siis 10 km/ h -vauhtia. Muistan kun ekan kerran juoksin vitosen niin kovaa kuin ikinä jaksoin ja ylämäkiä vältellen, aika oli muistaakseni jotain 35 minuutin luokkaa. Testasin silloin onko minun mahdollista päästä siihen puoleen tuntiin, ja ainakaan silloin ei ollu. Tavallinen vitosen aikani oli siinä 40 minuutin luokkaa, joten henkihieverissä juostessani pystyin tiputtamaan viisi minuuttia pois, ja tämä siis tapahtui tasan kerran.

Eräs kaverini vähän väläytteli Naisten kympille osallistumista ensi keväänä, ja olisihan se hienoa juosta nopeampaa kuin tuo edellinen kympin aika muutaman vuoden takaa. Mutta tämä sitten vasta ensi kevään asioita, katsellaan, katsellaan... 

Tapahtui tänä iltana

Olin ajatellut lähteä tänään lenkille, mutta sopivaa aikaa ei tuntunut löytyvän. Mies oli tavallista myöhempään töissä ja sadekuuroja tuli yhtenään. Seitsemän jälkeen pistelin jo iltapalaa nassuun, lapsikin laitettiin jo nukkumaan. Tässä vaiheessa saa yleensä nauttia sitä harvinaista ja odotettua omaa aikaa, kun kukaan ei ole roikkumassa lahkeessa. Tämän ajan vietän mieluiten sohvannurkassa telkkaria tuijottaen tai läppäri sylissä.

Kahdeksan jälkeen kuitenkin päätin, että ei se auta, hiiteen kaikki tekosyyt ja lenkille mars. Psyykkasin itseni pukemaan lenkkivaatteet päälle, mutta sitten huomasin että kännykän akku oli vähissä. No ajattelin että latautukoot hetken, ettei armaan juoksuaplikaationi valmentaja vaan lopeta piiskaamistaan kriittisellä hetkellä akun loppuessa. 

Ilma oli kylmennyt sitten edellisen lenkin viime sunnuntaina, joten aloin kaivella juoksutakkia kaapin uumenista. Silloin omassa huoneessaan nukahtamassa ollut lapsi parahti itkemään: syynä huonosti laitettu vaippa ja pissavahinko. No ei kun miehen avuksi vaihtamaan kuivia lakanoita sänkyyn, että lapsi saataisin mahdollisimman pian takaisin nukkumaan.

Tämän episodin jälkeen löysin sen juoksutakin, ja sain kuin sainkin sen ujutettua jotenkin päälleni, vaikka aika makkarankuorihan se nykyään on. Olin jo suuntaamassa ulos, kun katsoin että siellähän tulee taas reilummin vettä. No, päätin odotella hieman lisää. Ei näkynyt laantumisen merkkejä. Ajattelin, että minua ei pieni pisarointi haittaa, mutta mites puhelimessa majaileva valmentajani? Päädyin vaihtamaan juoksutakin tuulipuvun takkiin, josta löytyi povitasku. Varmuudeksi vielä puhelin minigrip-pussiin. Sitten vain lippis päähän hiusten ja kasvojen suojaksi, ja ei kun menoksi! 

Ovesta ulos päästyäny aloin vielä katoksen alla etsiä juoksu-ohjelman starttinappulaa puhelimesta. Kuului humahdus, ja alkoi sataa kaatamalla. Mitä tein minä? Pinkaisin juoksuun lähdin suorittamaan alkulämmittelykävelyä. Ensimmäiset pisarat jaloissa tuntuivat aika ilkeiltä, mutta pian siihen tottui. Minulla oli jalassa teknistä materiaalia olevat caprit, jotka tehokkaasti siirsivät kosteuden pois iholta, myös tuon ulkoapäin uhkaavan kosteuden. Lenkkarit sen sijaan olivat hetkessä litimärät. Asiaa eivät ainakaan auttaneet jalkakäytävän levyiset ja nilkan syvyiset vesilammikot. Takki jaksoi pitää minut kuivana hieman pitempään, mutta kun tuollainen tuulipuvun takki kerran päästää veden läpi, niin sitten ollaankin t-o-d-e-l-l-a märkänä. 

Sitkeästi köpöttelin menemään alkulämmitelyä, joka on siis aina viisi minuuttia kävelyä. Havahduin jossain kohtaa siihen että valmentajan käskyjä ei kuulu. Kurkkasin varovasti povariin ja minigrip-pussiin, ja niinhän se näytti että ensimmäisen juoksupätkän pitäisi olla jo juostuna. Eipä siinä sateessa ollut paljon mahdollisuuksia alkaa säätämään puhelinta, joten juoksin ja kävelin satunnaisia pätkiä kaatosateessa. Fiilis oli aika jännä, ja kyllä ohiajavissa autoissa päät kääntyivät. Kotiovelle vettä tippuvana päästyäni kaivoin puhelimen povarista, ja kyllä, olin onnistunut juoksentelemaan puoli tuntia sokkona, eli lenkin pituus ainakin täsmäsi ohjelmaan vaikka sisältö oli tänään vähän mitä sattuu.

Jaa että kannattiko? Palataan asiaan kun olen toipunut todennäköisestä keuhkokuumeestani... 

Liian nopeaa laihtumista?

Laihdutusblogeja on kiva lukea nyt kun itsekin laihdutan. Toisten onnistumisista saa valtavasti tsemppiä ja taistelumieltä, että kyllä minäkin onnistun kun nuo toisetkin! Blogimaailmaa selaillessani olen törmännyt kaikenlaisiin aihetta käsitteleviin blogeihin, olen lukenut mm. joidenkin laihdutusleikkauksessa käyneiden blogeja. Monet näistä naisista ova yltäneet mahtaviin tuloksiin ja saavat olla ylpeitä itsestään. Monella tuntuu kuitenkin olevan ongelmana, että valtavan urakan seurauksena on jäänyt nahkaa roikkumaan sieltä täältä. 

Tämä sai minut pohtimaan asiaa omalta kannaltani. Minulla ei tietenkään ole pudotettavana useita kymmeniä kiloja, vaan "vain" 20. Totuus kuitenkin on, että nopean laihtumisen seurauksena jonkinlainen roikkuva nahka -ongelma voi kohdata minuakin. Lähinnä ajattelen nutrauksella nopeasti tiputettuja kiloja (nyt ja ehkä myöhemminkin), tuskin normaaliruokavaliolla laihtuisin niin nopeasti ettei iho ehtisi kutistua mukana. Tai mistäs sen tietää, näin vähän päälle kolmekymppisenä on myönnettävä että iho ei ole enää yhtä kimmoisa kuin kaksikymppisenä.

Onnekseni (tai onnekseni?) rasva on varastoitunut kroppaani ihan joka puolelle. Sitä on reippaasti reisissä ja takapuolessa, lantiolla, yläselässä, vatsanseudulla (vaikkakin siellä ehkä vähemmän kuin muualla), kasvoissa, jopa polvissa ja pohkeissa, ja silti sitä on riittänyt suuret määrät myös käsivarsiin. Jos olisin vaikka sellainen omenavartaloinen jolla olisi 20 kiloa ylimääräistä pelkästään vatsan alueella, voisikin olla että siitä pieni tyhjä etureppu jäisi. 

Olen nyt vartalonmalliltani aika tasapaksu. Hoikempana olin päärynä, mutta nyt nuo yläselän läskit ja allit tasapainottavat näkymän nykyään aika tasapaksuksi pylleröksi. Kokemuksesta tiedän, että minulta lähtee läskiä ensimmäisenä sieltä missä sitä on ehkä vähiten, eli vyötärön tietämiltä ja ylävatsalta, sitten alavatsalta. Käsivarsieni osalta en tiedä voiko niistä saada enää ikinä salonkikelpoisia. Ne ovat oikeasti suhteettoman isot muuhun vartalooni nähden, sukuvika tuo läskin kerääntyminen juuri niihin. 

Tuntuu että aina kun olen lihonut, allit vaan kasvavat, mutta kun olen laihtunut, kaikki lähtee vain vyötäröltä eikä niistä todella ongelmallisista paikoista, kuten käsivarsista. Isot reidet ja takapuoli suhteessa muuhun kroppaan minulla on aina ollut, ja tulee aina olemaan, se on ihan fine koska sen asian kanssa olen oppinut elämään, hoikkanakin. Mutta toivoisin että laihtumisesta olisi jotain apua edes näihin käsivarsiin. Niiden suhteen olen myös eniten huolissani mahdollisesta roikkuvasta ihosta. Allit ovat ihan riittävän kaameat jo nyt täynnä läskiä, mutta tässä kohtaa voin vielä ainakin kuvitella että muutos on mahdollinen. Liian suureksi jääneeseen ihoon taas ei auta mikään muu kuin kirurgin veitsi, ja sellaisiin operaatioihin tuskin tulen koskaan menemään.

Tietysti ensimmäisenä tulee mieleen, että kuntosalilla pitäisi käydä tekemässä jotain tälle katastrofaaliselle allitilanteelleni. Noh, olen jokuseen otteeseen elämässäni yrittänytkin. Asia on kuitenkin niin, että toisin kuin arkikielessä saatetaan puhua, läskiä ei todellakaan "muuteta lihakseksi" tai "korvata lihasta läskillä". Minulla ainakin lihas ja läski asustavat ihan sulassa sovussa käsivarsissani, ja kuntosalitreenaus saa korkeintaan käsivarteni ympärysmitan kasvamaan, kun lihakset siellä läskin seassa paisuvat. Toki paksut ja vähän lihaksikkaammat käsivarret näyttävät paremmalta kuin paksut ja pelkästään hyllyvät, mutta kyllä tosiasia on että rasvaa on saatava pois tieltä, mikäli mielin saada edes siedettävät käsivarret.

Mistään Madonnan käsivarsista en edes haaveile (koska en jaksaisi kuuna päivänä riittävästi treenata), mutta jos edes olisi sellaiset "tavalliset" jättimäisten sijaan. Kun vartalonmallilleni sopisivat niin hyvin esimerkiksi vyötäröltä tyköistuvat, leveähelmaiset, hihattomat mekot. Bolerot tuntuvat korostavan isoa yläosaa/ käsivarsia entisestään. Tässä olisi kyllä riittämiin syytä kaivaa se kahvakuula vihdoin esiin tuolta kaapista, ja aloittaa edes jonkinlainen alkeellinen käsitreeni.

Houkutuksia

Tulipa pitkästä aikaa käytyä haistelemassa leffateatterissa popcornin tuoksua. En voi kieltää, etteikö olisi tehnyt mieli. En kuitenkaan hetkeäkään ajatellut ostavani poppareita leffaevääksi, ne kuuluvat sitten tulevaisuudessa silloin tällöin normaalipainoiseen elämään, mutta eivät laihdutukseen. Onkohan tämä vähemmällä ravinnolla olo parantanut hajuaistia, vai mistä johtuu että jopa irtokarkkilaarit tuoksuivat nenääni houkuttelevasti? Ostin pienen Pepsi maxin, sillä mentiin.

Välillä meinaa ajatuksiin päästä pieni turhautuminen, kun mietin että vasta kaksi viikkoa on takana, ja vaikka kuinka monta viikkoa edessä tätä projektia. Niitä leffaeväspoppareita ei siis ole tiedossa ties kuinka pitkään aikaan. Uusia elämäntapoja toki haluan pitää yllä loppuelämän, mutta kyllä fakta on että laihdutusvaiheessa joutuu tasapainoiluvaihetta enemmän kieltäytymään kaikesta, ainakin jos ei halua projektin etenevän vieläkin hitaammin. Voisin toki pitää välillä pientä lomaa laihdutuksesta, eli elellä samoin kun sitten tasapainoiluvaiheessa tulen elämään, jolloin paino ei ehkä laskisi mutta ei missään tapauksessa myöskään nousisi. Parempiin tuloksiin pitää kuitenkin ensin päästä, kyllä tätä uutta elämäntapaa pitää jaksaa kahta viikkoa kauemmin pitää yllä, ennen kuin uskallan antaa itselleni vähän löysää. 

Mainitsemani kakkukekkerit lähenevät, sielläpä sitten tahdonvoima punnitaan... En vieläkään ole päättänyt toimintasuunnitelmaa, pitääpä tiedustella emännältä mitä tulee olemaan tarjolla, jotta voin vähän suunnitella syömisiäni. Yhden päivän herkuttelun ei pitäisi projektia kaataa, mutta tiedän että kyllä se merkittävästi hidastaa. Kokemusta on monilta aikaisemmilta laihdutuskerroilta, jolloin aina arkiviikon laihdutin kovalla tohinalla ja viikonloppuna sitten herkuttelin. Jopa ihan kohtuullinen herkuttelu sai aikaan sen, että viikolla saadut tulokset haihtuivat taivaan tuuliin. Tähän oravanpyörään ei ole kiinnostusta ryhtyä. Lisäksi pelkään, että jos nyt maistan jotain makeaa, tai jotain suolaistakin kaloripommia, herkut alkavat taas pyöriä päässä ja houkuttaa muuloinkin. 

Täytyy pitää kirkkaana mielessä, että jos valitsen herkkujen syönnin, niin se on sitten oma tietoinen valinta hidastaa merkittävästi tätä projektia. Niin yksinkertaista se on.

Paljonko tuli syötyä?

Viime viikolla kerätyt kalorit jälleen Kiloklubista kopioituna, kas näin:

Tällä viikolla nostan hieman kaloreita, mutta niin että 1500 kcal/ päivä ei ylittyisi. Keskimäärin sellainen 1300-1400 kcal voisi olla sopiva. Tuo 1200 kcal jo melkein riittää siihen että nälkää ei tarvitse kärsiä kunhan tekee oikeita valintoja, mutta kyllä tuohon isompaan määrään saa tietysti paljon enemmän kaikenlaista mahtumaan. Jospa vaikka ostaisin vihdoin niitä pähkinöitä! 

Olen vähän yrittänyt vältellä ylimääräisiä hiilareita, leipänä olen syönyt max yhden jälkiuuniruisnapin päivässä. Pyrin myös jättämään päivän toiselta lämpimältä aterialta (mikäli sen syön) pasta/peruna/riisilisäkkeen väliin, käytännössä siis syön munakkaan, ruokaisaa salaattia tms. Pääasiassa syön kuitenkin samaa ruokaa kuin muu perhe, makaronilaatikko makaronilaatikkona siis. Kiinnitän tällöin vaan erityistä huomiota annoskokoihin, ja onneksi nutrauksen jäljiltä tulenkin kylläiseksi huomattavasti pienemmillä määrillä ruokaa kuin aikaisemmin.

Ja sitten vielä hehkutus joka unohtui aamulla: painoindeksini on nyt 29,8, eli vihdoin olen oikeasti siellä lievän ylipainon puolella! Kiloja olen pudottanut jo 6,3, mikä on ihan hurjaa. Aikaa on kuitenkin mennyt vasta kaksi viikkoa. Toisaalta minusta tuntuu että oikea laihtuminen alkaa vasta joskus kun 76 kiloa alittuu, koska siinä tietämillä painoni pysyi käytännössä koko viime talven ja keväänkin. Nämä tähän mennessä lähteneet ovat vain näitä typeriä tänä kesänä hankittuja kiloja, ja ne kesämuodot haluan mieluiten unohtaa. Toisaalta voi olla että kroppa muistaa liian hyvin sen 76-78 kilon painon, ja alkaa jumittaa siinä kohtaa. Sitten, kun vaaka joskus näyttää 74-alkuisia ja sen alle, niin aletaan olla raskauden jälkeen ennätysalhaisissa lukemissa. Siinä kohtaa voi jo alkaa yrittää ahtautumista vanhoihin, ennen raskautta hankittuihin vaatteisiin! 

Kaksi viikkoa takana, loppuelämä edessä!

Kolmas viikko starttasi laihdutuksen saralla, ja sen kunniaksi otin maanantaipainon: 78,1 kg!!! Perjantaista siis kadonnut yli kilo, uskomatonta. Olen todella tyytyväinen, ei minulla laihdutus ole koskaan onnistunut näin hyvin! Pakko myöntää että tämä on ensimmäinen kerta kun oikeasti olen pitänyt huolta ateriarytmistä, kuidunsaannista ja puputtanut myös sitä pupunruokaa. 

Kaloreita laskiessa on niin helppo hairahtua epäterveellisille tavoille, syödä vaikka mäkkärin tuplaajuustoateria koska se mahtuu kaloreihin, ja sitten kerran pari päivässä lisäksi jotain muuta. Vaikka sen kuinka pitäisi olla niin, että syömällä vähemmän kuin kuluttaa laihtuu, niin pakko se on uskoa että kroppa ei ole mikään kone, ja monet muutkin seikat vaikuttavat, kuten säästöliekin muodostuminen. Tai ainakaan sillä tyylillä ei tule opeteltua niitä oikeasti terveellisempiä ruokailutapoja, joilla saavutetut tulokset myös säilyvät!

Tällä viikolla tulee eteen tämän laihdutusrupeaman ensimmäin erikoistilanne, eräät kakku&kahvi-tyyliset juhlat. Täytyy miettiä miten sen hoidan, herkuttelenko hieman luvan kanssa vai jätänkö kaikki epäterveellisyydet väliin. Toinen erikoistilanne on sitten tiedossa syyskuun alussa näillä näkymin, ja tällöin on kyseessä vähän kosteampi illanvietto. Silloin annan itselleni luvan herkutella ja juoda kuohuviiniä hyvällä omalla tunnolla, mutta toki kohtuudella. Tätä projektia on siinä vaiheessa takana jo nelisen viikkoa, joten eiköhän se rutiini löydy taas helposti yhden juhlaillan jälkeen, näin uskon.

Satunnaiset herkuttelut kuuluvat elämään myös hoikkana, mutta siinä on myös oiva keino huijata itseään. "Ihan hyvin voin ostaa nyt suklaapatukan, eihän ollut tarkoitus kieltää itseltäni kokonaan mitään vaan opetella kohtuutta". "Miksi en ottaisi munkkia kahvin kanssa, ravintolapäivä on vain kerran vuodessa, ei siitä tapaa pääse tulemaan". Nämä ovat kyllä ihan valideja pointteja, mutta jos joka päivä ujuttaa ruokalistalleen jotain ekstraa "normaalielämän" varjolla, niin hups keikkaa eipä sitä pitkään enää vaaka näytäkkään alenevia lukuja.

Joillain tuntuu toimivan hyvin "yksi pieni herkku päivässä" -periaate, esim. pätkis tai pari turkinpippuria. Kaloreitahan noista ei tule mahdottomasti, vaan noiden päälle saa kyllä syödä terveellistä ruokaakin riittämiin. Omalta kohdaltani haluaisin kuitenkin katkaista herkkujensyöntiputken, joten jätän nämä pienetkin herkut nyt alkuun pois. Makeanhimoa minulla ei ole ollut lainkaan, mikä johtuu varmaan noista makeista nutreista. Kyllähän minä sitä minttusuklaan korviketta pistelen suuhuni harva se päivä, joten sinällää herkuttomuus (tai varsinkaan sokerittomuus) ei ehkä ihan 100 % toteudu. Minulle tuntuu kuitenkin sopivan hyvin tämä tyyli, joten näillä mennään jatkossakin!

Ensimmäinen lenkki CHECK!

No niin, kerrankin voin hyvällä omalla tunnolla löhötä tässä sohvalla kirjoittamassa ja vissyä lipittämässä, sillä ryhdyin sanoista tekoihin ja kävin kuin kävinkin pinkaisemassa puolentunnin lenkin! Nyt saa taputtaa! Loisto-olo kun on kerrankin tehnyt jotain aktiivista laihtumisen eteen, eikä vain passiivisesti jättänyt jotain tekemättä (syömättä).

Kirittäjänäni toimi The Couch-to-5K -aplikaatio ipuhelimessa. Tämän avulla viime keväänä aloin taas kerran treenata juoksukuntoa, mutta en tainnut päästä kovin pitkälle. Olisinkohan tehnyt neljä lenkkiä. Tuolta linkittämältäni sivulta voi tutustua ohjelmaan tarkemmin, mutta kyseessä on tosiaan ihan aloittelijalle sopiva ohjelma, kuten nimestäkin voi päätellä. Tätä noudattamalla pääsee sohvalta viiden kilometrin juoksukuntoon yhdeksässä viikossa. Lenkkejä on kolme viikossa, näin alkuun vuorotellaan minuutin juoksu- ja 1,5 minuutin kävelypätkiä. 

Joskus aikana ennen lasta treenasin pariinkin otteeseen samantyyppisellä Kuntoplussan ohjelmalla, ja sainkin juostua vitosia ja jopa muutaman kerran 10 km. Silloin tökki se ainainen kellon kyttäys, jotta pysyisi perillä juoksu- ja kävelypätkistä. Välillä oli myös vaikea muistaa missä kohtaa ohjelmassa oli menossa, ja millä kellonlyömällä sitä aloittikaan edellisen juoksupätkän. Tämän C25K-ohjelman suurin plussa onkin "valmentaja", joka huutelee korviin käskyjä vuoroin juosta ja vuoroin kävellä. Tarvitsee vain tehdä se mitä kulloinkin käsketään. Lisäksi aplikaatio muistaa mikä treeni on vuorossa seuraavaksi, ja piirtää juoksemani reitin ja laskee matkat.

Juoksu on aina ollut minulle hankalaa, mutta silti aina vaan palaan lajin pariin sen helppouden vuoksi. Siis helppo osuus ei ole se itse juoksu, vaan kaikki muu siihen liittyvä: treeni alkaa heti kotiovelta, ei mene ylimääräistä aikaa matkoihin urheilupaikalle, sitä voi tehdä silloin kun itselle sopii jne. Koska juoksu ei oikeastaan koskaan muutu minulle kovin helpoksi (vaikka treenaisin kuinka paljon ja oikeaoppisesti), se helposti unohtuu kun tavoite, esim. se kymppi, on saavutettu. Minun on vaikea saada lisää nopeutta, ja runners high on ihan tuntematon käsite. Siksipä (ja toki osin myös siksi että olin välillä raskaana) olen taas tässä tilanteessa, aloittamassa ihan alusta.

Sohvaperunan mietteitä liikunnasta

Liikunta. Siinäpä varsinainen ahdistuksen aihe. Sellainen asia, mitä aina vaan pitäisi ja pitäisi, mutta mitä ei saa koskaan aikaiseksi. Kuten varmaan suurin osa (ei toki kaikki!) lihavista, minäkin olen mieluiten vaan sohvaperuna. Liikunnallinen elämäntapa ei ikinä ole tullut minulle luonnostaan, vaikka menneisyydessäni olen kyllä pitkiäkin aikoja onnistunut säännöllisesti harrastamaan liikuntaa, kuten lenkkeilyä, kuntosalia, jumppaa. Olen juossut (hölkytellyt) kymmenen kilometrin lenkkejä (etanavauhtia), käynyt tenniskurssilla ja pyöräilemässä iltojeni iloksi, harrastanut joskus jopa kahvakuulailua. Aina pelkään milloin harrastus lopahtaa, ja aina lopulta niin käy. Yleensä ne ovat ne pitkät tauot, minkä jälkeen uudelleen rytmiin pääseminen on haastavaa.

Viime keväänkin kävin kerran viikossa jumpassa ja silloin tällöin lenkillä. Kyllä minulla siis on edes jossain määrin liikunnallista taustaa. Silti se lähteminen on aina niin raskasta. Koko kesänä en ole tehnyt mitään urheiluun viittaavaakaan, satunnaisesti käynyt rataskävelyllä lapsen kanssa, mutta nämä ovat todella satunnaisia ja pieniä pyrähdyksiä, joita varten en ole edes laittanut lenkkareita jalkaan. 

Aina vaan asia kaivertaa tuolla takaraivossa, mutta en saa silti edes lähdettyä lenkille. Nyt säätkin ovat viilenneet mukavasti, ja mies kyllä viettää aikaa lapsen kanssa iltaisin niin ettei sekään ole ongelma. Ainoastaan laiskuus ja saamattomuus ovat syynä siihen ettei tule lähdettyä. 

Täytyy ottaa tämäkin asia nyt työn alle. Ainakin johonkin jumppaan pitäisi ilmoittautua syksyksi, ja sinne lenkille saada itsensä. Ehkä myös pyyhkäistä kahvakuulasta pölyt, lihaskuntoharjoittelu olisi enemmän kun tarpeellista lihasten säilyttämiseksi lahdutuksen aikana. Palaan asiaan kun olen saanut jotain aikaiseksi!

Oho, sehän laihtuu sittenkin!

Hah, sekoilin taas lukujen kanssa! Tuijotin oman blogini sivupalkkia, ja huomasin että edellinen (eli tiistain) paino olikin 79,4 kg, kun tämä uusin oli 79,2 kg. Eli toisin kuin luulin niin tiputusta oli kuin olikin tullut, kaikki 200 g! Ja sehän onkin tosi hyvä kolmen päivän tulos, ei paljoa heitä siitä suositellusta 0,5 kg/ viikko tahdista. Olin ihan tyytyväinen kyllä jo aamullakin, mutta täytyy myöntää että erityisen iloiseksi minut saivat kyllä nuo kadonneet 200 g, kun ne nyt huomasin. Ja ei yhtään naureskella siellä, laihduttajan täytyy repiä riemu sieltä mistä irti saa!

Tässä vaiheessa, kun painon pudotus hidastuu, voisi olla selkeämpää pitää vain se yksi punnituspäivä viikossa. Mutta olen liian utelias ja tiedonhaluinen. Ehkä sitten, kun tämä projekti alkaa rullaamaan omalla painollaan ja uutuudenviehätys karisee (ja ajatuksiin mahtuu muitakin ajankohtaisia asioita kuin laihtuminen), yhden viikkopunnituksen taktiikka voisi onnistua.

Tämän päivän syömiset menivät ihan mukavasti, yksi pirtelö, yksi patukka ja väliin muuta kevyttä evästä. Nälkä ollut välillä. Mielitekoja ei edelleenkään, jostain syystä pienestä nälästä huolimatta on helppo olla tällä ruokavaliolla. Ensi viikon haaste sitten onkin muokata ruokavalio sellaiseksi, että nälkää ei enää tarvitsisi tuntea ja silti pysyisi miinuskaloreilla. Siinäpä haastetta kerrakseen.

Ja se vaaka näytti...

...79,2 kg. Siis täysin sama tulos kuin tiistaina. Onneksi eilen jo psyykkasin itseni tähän, oikeastaan jopa lukeman nousuun. Aina tietysti toivoo painon laskua ja mieluiten mahdollisimman nopeaa sellaista, mutta koska olen tarkasti laskenut kaikki syömiseni (välillä itsekin kyllä nauran itselleni jotain kurkkua punnitessa, kuka pystyy syömään kurkkua niin paljon että sillä itsensä lihottaa???), niin tiedän että en missään tapauksessa ole syönyt enemmän kuin olen kuluttanut. En vaikka kulutukseni olisi paljon keskimääräistä arviota alempi.

Onneksi en ole vielä kyllästynyt tuohon laskemiseen, tällaisissa tilanteissa on niin hyvä että minulla on mustaa valkoisella syömisistäni. Muuten alkaisin varmasti miettiä että olenko kuitenkin syönyt liikaa, ja olenko varmasti tehnyt kaikkeni. Jossain vaiheessa tuosta laskemisestakin on luovuttava ja opeteltava syömään ilman sitä vain itseensä luottaen, mutta jos ei ihan vielä.

Ainakin voin sanoa että kilot eivät ole tulleet takaisin heti täysnutrauksen lopettamisen jälkeen, niinkin joillekin on käynyt. Enkä lähde muuttamaan taktiikkaa vielä mihinkään, odottelen elimistön tottumista tähän uuteen systeemiin, ja katsellaan sitten maanantaina olisiko vaaka jo nytkähtänyt hieman alaspäin. Vähentelen todennäkösesti ateriankorvaustuotteita entisestään ensiviikolla, ja siirryn syömään lähinnä oikeaa ruokaa. Tulen varmasti turvautumaan patukoihin vielä silloinkin, koska niiden avulla on niin kätevää pitää yllä säännöllistä ruokailurytmiä kodin ulkopuolellakin. Ja koska tuli ostettua se 24-pack krhm... 

Ihan hyvillä mielin jatkan, kyllä se paino siitä tippuu! 

Vaakajännitystä

Niinpä vain tästäkin päivästä selvisin ja kaloritavoitteessa pysyin, vaikka söin vähän enemmän oikeaa ruokaa nutrien lisäksi, kuin mitä tähän asti olen syönyt. Kaloreitakin tuli kerättyä enemmän kuin koko dieetin aikana, 1195 kcal. Tämä ja eilinen ovat olleet aikaisempaa helpompia siinä mielessä, että vihdoin ihan koko ajan ei ole ollut nälkä.

Huomenna on sitten etukäteen päättämäni punnituspäivä, ja pelottaa painon jumittuminen! Voihan olla että elimistö tarvitsee vähän aikaa tottua uudestaan ruokaan ennen kuin paino alkaa taas laskea. Yritän tässä epätoivoisesti kehitellä selityksiä jo valmiiksi, mikäli vaaka ei ole huomenna suosiollinen. Parhaassa tapauksessa tietysti paino jatkaa vaan koko aja laskuaan. En ole käynyt yhtään kurkkimassa täysnutrauksen lopettamisen jälkeen, joten en kyllä osaa sanoa mitä odottaa. 

(Siis johan tässä kaksi päivää on kärvistelty ilman vaakaa, hah. Hirmuisen draaman sain aikaiseksi pääni sisällä, vaikka aika on noin minimaalisen lyhyt. Eipä siis huomisesta tuloksesta voi kaikkea päätellä, oli se mitä tahansa.)

Salalaihduttaja

Normaalielämän sovittaminen laihdutukseen on tuntunut välillä haastavalta. Nutrausviikolla en tarkoituksella sopinut oikein mitään menoja, koska tuntui siltä etten missä tahansa seurassa kehtaisi alkaa nestemäiselle lounalle. Hoitovapaalla ollessa ei sentään ole työkavereita tyrkyttämässä palaveripullaa. Mökkihöperyys vaan alkaa vaivata, jos kökkii aina vaan kotona.

Tällä viikolla ollaan sitten treffailtu kavereita kaupungilla ja kotona. Olen onnistunut välttämään sudenkuopat sekä syömisissä että juomisissa, mutta välillä on haastavaa. Suurimmalle osalle kehtaan kertoa sen verran että tarkkailen syömisiä, joten se vähän helpottaa tilannetta ja säästää pullanmussutukselta/ siiderituopilliselta. Laihdutuspirtelöt sen sijaan herättäisivät varmaan niin paljon ihmetystä, etten jaksaisi alkaa selittelemään. Ärsyttää miten jotkut tekevät toisen syömisistä/ syömättä jättämisestä niin suuren numeron. On jokaisen oma asia mitä syö ja milloin.

Tänään olen sopinut lounastreffit meille kotiin, ajattelin tehdä meille jonkin ruokaisan salaatin. Saa nähdä mitä sen jälkeen, jos vierailusta tulee pitkä. Söin jo aamiaisen, joten lounaan jälkeen minulle on tiedossa vain nutreja. Tässäpä taas tilaisuus opetella uutta elämää. Ruokailuajoistakin on vaikea pitää kiinni vieraiden kanssa, nytkin lounasaikani jo vilahti ohi eikä syömäseuraa näy eikä kuulu. Rouskutin sitten pari porkkanaa välipalaksi, jospa se pitäisi aineenvaihdunnan liikkeessä vaikka kurniva vatsa ei ihan tyytyväiseksi tullutkaan. Opettelua ja säätämistä tämä on, en kuitenkaan voi pelkässä laihdutuskuplassakaan elää...

Ruokapäiväkirjaa ja pohdintaa

Rustailenpa tähän tämän päivän syömiset:

• Aamiainen: Kaksi pientä banaanilettua 
• Lounas: Jälkiuuniruisnappi oivariinilla ja 100g savulohta, kirsikkatomaatteja, porkkana
• Välipala: Nutrilett VLCD-suklaapirtelö 
• Päivällinen: ACKD Easy Diet ateriankorvikepatukka 
• Iltapala: Modifast suklaajuoma, porkkana

Kiloklubikin alkoi jälleen jenkkaamaan, joten laskeskelin päivän kalorit. Saldoksi tuli 1080 kcal.

Näin hienoa grafiikkaa Kiloklubi piirsi ravintoaineista

Ja sitten kommenttia perään: 

Nuo banaaniletut sisältävät tosiaan vain banaania ja kananmunia, mausteeksi laitoin vähän kanelia. Paistoin ihan voissa. Kahden banaanin ja kahden kananmunan taikinasta tuli viisi lettua, eli syömässäni kahden letun annoksessa oli vain n. 0,4 banaania ja 0,4 kananmunaa. Hifistelin nyt kunnolla ja punnitsin jopa paistamisessa käytetyn voin määrän. Letut olivat yllättävän hyviä, maistuivat tosi makeilta vaikka kaikki makeus oli peräisin banaanista. Luonnollisesti maistuivat myös hyvin banaanisille. Kahden letun jälkeen vatsa oli mukavan täysi, pitkästä aikaa tiesti syöneensä! Bonuksena lapsellekin maistui tämä herkkuaamupala.

Näitä lettusia tuntuvat toiset rakastavan ja toiset inhoavan, luulen että lopputulemaan vaikuttaa tässä tapauksessa lähinnä ennakko-odotukset (siis jos oletetaan että ylipäänsä pitää banaanista kun lähtee näitä kokeilemaan). Eiväthän nämä sama asia ole kuin tavalliset räiskäleet, mutta jos hakee kelpo korviketta makeanhimoon niin sanoisin että täysi kymppi.

Lounaaksi päällystin pienen jälkiuuniruisnapin lämminsavulohella. Tuo lohi on oikeastaan ainoa sellainen asia, joka yksittäisistä ruoka-aineista pyöri vähän enemmän päässä, kun täysnutrasin. Sillä liikenteeseen siis. Alle rouskuttelin porkkanan, ja vajaat 100 g kirsikkatomaatteja. Kun olin tämän satsin syönyt, ja vielä juonut paria lasia vettä päälle, olin kyllä TODELLA kylläinen. Ehkäpä vähän vähempikin määrä savulohta olisi riittänyt, tai vaikka vain toinen puolikas ruisnapista. Ei tuolla määrällä tietysti mihinkään ähkyyn pääse, mutta en missään nimessä halua venyttää vatsalaukkua milliäkään, juuri kun olen saanut sen nutreilla kutistettua.

Kolmen tunnin kuluttua lounaasta en edes ollut vielä juurikaan nälkäinen. Tuntui hassulta alkaa sheikkailemaan Nutrilettia ilman nälän tunnetta, kun tähän asti olen nutriaikaan ollut suorastaan nälkään kuolemaisillani. Olen vakaasti päättänyt opetella viiden aterian päivärytmin, joten halusin pitää siitä kiinni. Tämähän se tavoite juuri on, opetella syömään niin vähän kerrallaan että pieni nälkä ehtisi tulla ennen seuraavaa ateriaa. Siten ehkä pysyy mielessä, että maailmasta ei ruoka lopu vaikka sitä ei kerralla ahtaisi sisäänsä määrättömästi. 

Illalla sitten tuttu nutrausnälkä oli jälleen seuralaisena, kun ateriaväli hieman venähti kun viiletin ympäri kyliä. Patukkaa oli kylläkin mukana, mutta vain yksi. Pitää miettiä olisiko ne kaksi ateriaa järkevämpää jakaa pitkin päivää, olen syönyt ne nyt aamupainotteisesti koska aina sanotaan että aamiainen ja lounas olisi ne tärkeimmät ateriat, ja jos niillä tankkaa hyvin niin illalla ei välttämättä mässyhimo niin iskekään. Itsehän olen ollut aina enemmän iltapainotteinen syöjä. Laihduttaessakin mielelläni säästänyt niitä kaloreita sinne iltaan, joilloin ne mieliteot usein iskevät. Ehkä jopa skipannut kokonaan aamupalan tai lounaan laihtuminen mielessä. Koska en tähän mennessä ole onnistunut näiden kilojen laihdutuksessa, ajattelin nyt kokeilla ihan erilaista lähestymistapaa.

Olen kuullut että joillain on käynyt niin, että vaikka nutraamalla olisi saanut hyvin muutaman kilon pois, ne tulevat samantien takaisin kun aloittaa taas kiinteän ruoan syömisen, vaikka kuinka söisi kevyttä dieettisapuskaa. Sama pelko perseessä täälläkin. Pelkään että kroppa jotenkin jumahtaa, ja alkaa varastoimaan ihan kaiken nyt kun sitä ruokaa taas saa, vaikkakin sitä saisi vaan 1000 kilokalorin verran päivässä. Ja pelkään että kaikki se neste mikä poistui, tulee takaisin kevyestä syömisestä huolimatta. Kaiken tuon välttämiseksi yritänkin nyt huijata tätä kroppaani hivuttamalla kalorimääriä pikkuhiljaa ylöspäin, jospa elimistö tottuisi siinä mukana. No ei auta kun toivoa parasta, lähipäivät ja -viikothan sen näyttää, kuinka tässä käy. 

Onneksi on positiivisiakin esimerkkejä, kuten Kurvit kunnossa -blogin Sanni! Kannattaa käydä lueskelemassa jos kaipaa tsemppiä nutraukseen.

Välitavoite

Kuten maanantaina kirjoittelin, tavoitteenani on laihduttaa 10 kiloa jouluun mennessä. Joulu tuntuu kuitenkin olevan kaaaaukana kaaaaaukana, joten välitavoite on paikallaan. Keskimäärinhän tavoittelen sitä 0,5 kg viikossa, mutta nyt alkuun toivon osanutrauksen myötä hieman reippaampaa tahtia. Siispä laitan tavoitteeksi kadottaa kokonaiset kolme kiloa elokuun loppuun mennessä. Maanantaista laskien tämä tarkoittaa tasan kolmea viikkoa aikaa.

Kilo viikossa ei ole ylettömän paha tahti sekään, toivon siihen osanutrailulla pääseväni. Se tarkoittaisi 76,6 kilon painoa. Sitten olisin ihan oikeasti siellä lievän ylipainon puolella, ja siitä olisi hyvä miettiä seuraava aikatavoite seiskavitosille jne. Siinä kohtaa saattaisin jopa mahtua talvitakkeihini. Ei mikään turha tavoite siis...

Vaakahommista sen verran, että kävin eilen aamulla kurkkaamassa kahdeksannen nutripäivän tuloksen, vielä parisataa grammaa oli tippunut paino. Nyt osanutraukseen siirryttäessä pudotustahti oletettavasti hidastuu, ja vaakaa olisi syytä vähän vältellä jos haluaa niitä pienempiä lukuja bongata. Vaakaorjuuteni on ehkä paranemaan päin, koska tänäkin aamuna meinasin automaattisesti ottaa vettä ensimmäiseksi, ennen kun muistin vaakailuin. 

Ehkäpä perjantai voisi olla seuraava punnituspäivä. Eihän siinäkään näe vasta kun kolmen päivän tuloksen, mutta vaikea kuvitella että pystyisin hillitsemään uteliaisuuttani vaikka viikon verran. Sitäpaitsi nutrausviikon aikanakin koin välipunnitukset hyödyllisiksi, koska täysnutrausjakso oli niin lyhyt, etten muuten olisi nähnyt onko paino tippunut tasaisesti, vai hidastunut/ nopeutunut jossain kohtaa. Eri asia jos olisin päättänyt etukäteen nutrata vaikka kuukauden, sittenhän loppupunnitus olisi ollut ainoa merkitsevä. Nyt näin että lyhyellä aikavälillä suurin hyöty on viikossa saavutettu. Sitähän en tietysti voi tietää toimiiko kroppani samalla tavalla joka kerta, se jää nähtäväksi.

Ja ei kun uutta päivää kohti kera banaanilettuaamiaisen!

Ruokaa ja nutreja

Kylläpä muuten maistui aamulla oliiviöljyssä paistettu muna kirsikkatomaattien kera, ja lounaalla tomaattivuohenjuustokeitto raejuustolla. Nams ja mums! Loppupäivä on mennyt sitten nutreilla suunnitelman mukaan. Kalorit taisivat jäädä vielä turhan alakanttiin. Ja edelleen: NÄLKÄ! Tämä pienillä kaloreilla kitkuttelu on onneksi vain väliaikainen siirtymävaihe nutreilta normaaliin ruokaan, ensi viikolla nostan kaloreita vähän lisää.

Luulen että minun kokoiselleni sellainen 1500 kcal/ päivä olisi sopiva määrä laihdutella tavallisella ruokavaliolla. Jos sittenkin vielä on nälkä, niin ei auta kun tarkistaa syödyn ravinnon laatua. Kilo porkkanoita napaan jne. Kiloklubi taisi mennä jonkun päivityksen alle, joten en nyt laskeskele kaloreita, ennen kuin se on back in business. Pidän kyllä ruokapäiväkirjaa muuten, joten voin palata tarkistamaan kalorit myöhemmin jos inspiraatio iskee.

Tämä vapaasti syöminen, vaikkakin vasta osittain, on ihan erilaista verrattuna täysnutraukseen. Heti huomaan että päässä alkaa risteillä kaikenlaisia vanhan mallin mukaisia ruoka-ajatuksia, siis että mitähän kaikkea sitä voisikaan syödä ja haittaisiko se niin kauheasti jos vaikka illallakin söisin sitä ja tätä ja tuota, ja unohtaisin koko osanutrauksen. VLCD:llä sallitut ateriat olivat kirkkaana mielessä, eikä rytmistä tullut mieleenkään poiketa. Nyt tulee mieleen vaikka mitä. 

Kaikenlaisista ajatuksista huolimatta söin kuten olin päättänyt, eli kahden tavallisen aterian lisäksi kolme nutria. Sen huomaan että opiskelua tämä todellakin vielä on, ja paljon on vielä työtä tehtävä koko päänsisäisen ajattelumallin muuttamiseksi terveempään suuntaan, sekä sopivien annoskokojen löytämiseksi. Yritän kovasti suunnitella tulevia syömisiä etukäteen, jotta syöminen olisi mahdollisimman helppoja ja tulisi tehtyä oikeita valintoja kiireessä ja nälissäänkin. Kokeiluun menevät mm. ne paljon kohkatut kahden ainesosan banaaniletut, luulisin maistuvan lapsellekin. Eiköhän se tästä!

Nutrauksen jälkeen

(Huikkaan alkuun että jouduin hieman editoimaan eilisaamun puntaritulos-postaustani, kun olin pari kohtaa laskenut väärin (ts. syöttänyt nettilaskuriin todellisen 79,6-painon sijaan 76,9, krhm... Merkittävästi ylipainoinen täällä siis edelleen hei. Sentään tärkeimmät, kuten saavutettu paino ja tiputettu kilomäärä olivat postauksessa oikein. Tiedoksi jos joku jäi miettimään kummia laskelmia.)

Nutrauksesta meinaa olla vaikeaa päästää irti. Se on ollut niin yksinkertaista, ja painonpudotus on ollut varmaa. Eilinen meni vielä nutraten, mutta tänään ajattelin siirtyä pikkuhiljaa osanutraukseen. Vähän pelottaa kuinka käy, kun tavallista ruokaa saa syödä. Mikä on sallittua ja mikä ei, mikä siinä rajalla. Harmaa alue syömisessä kasvaa. 

Mietityttää pitääkö itsekuri yhtä hyvin, kun periaatteessa voi syödä mitä vaan, mutta määrät pitäisi pitää hyvin pieninä. Näin alkuun syön ainakin lounaalla, ehkä myös aamiaisella jotain muuta kun ateriankorvaustuotteita. Pidän energiansaannin tällä viikolla maksimissaan siinä 1000-1200 kcal tietämissä/ päivä, ja napsin 1-2 normaaliaterian ohella pirtelö- ja patukkavarastoani tyhjemmäksi.

Opetteluahan tämä on, ja VLCD:llä toivoin saavani tähän hyvän alun: kuinka pitää muistaa syödä usein mutta pieniä määriä kerrallaan. Tätä olen nutrausviikon ajan pohdiskellut, ja nyt on tullut aika soveltaa mietintöjä käytäntöön. Saapa nähdä miten paino lähtee tällä metodilla putoamaan. Jos hyvin, niin sitten edelleen ensi viikolla lisään hieman kalorimääriä.

Painonpudotustavoite ja taulukoitu viime viikko

Ensin haluan esitellä kalorimäärät viime viikolta (eli kuvakaappaus Kiloklubista, jota päivittäin täyttelin): 

Kuten näkyy, VLCD-raja paukkui hieman perjantaina, kun heikkoon oloon söin ateriankorvikepatukan iltapalaksi pirtelön sijaan. En usko että nuo 40 kcal muuttivat tulosta mihinkään suuntaan, ja patukka oli siihen väliin tarpeellinen ja fiksu veto. Erittäin onnistunut viikko takana siis!

Ja sitten ne tavoitteet. Niitä miettiessäni yritin olla realisti. Jouluun (tai oikeastaan jouluviikolle) on tämä viikko mukaanlukien 19 viikkoa. Tavoitteeni on 10 kilon painonpudotus jouluun mennessä. Se tekee n. 0,5 kg/ viikko, eli ihan maltillinen tahti. Joulua juhlin sitten 69,6 kilon painoisena, mikä tarkoittaisi sitä että kaikki "raskauskilot" (todellakin lainausmerkeissä kun synnytyksestä alkaa olla 1,5 vuotta) olisi vihdoin selätetty! Kunhan tähän pääsen, niin katsotaan sitten sitä normaalipainoon tiputtamista kevätpuolella. Kymppikilo ei ihan minua vielä sinne vie.

Tavoitteeseen ajattelin päästä näin alkuun VLCD:llä, sitten pikkuhiljaa normaaliruokaan siirtyen. Tulen tämän n. neljän kuukauden aikana ottamaan varmasti väliin myös nutrauspurtteja. Jumituksia tulee ihan varmasti, ja jotain juhlia herkutteluineen mahtunee myös tälle ajalle. Toivottavasti myös sitten niitä painon romahduksia, viimeistään nutrausjaksojen aikana. 

Yritän nyt pitää mielessä että hurjasta alusta huolimatta tämä on pitkän tähtäimen projekti. Jos väliin tulee kuukausi ilman tiputusta niin sitten tulee, sillä ei ole mitään merkitystä kunhan jatkan terveellisesti ja riittävän vähäkalorisesti syöden. Tässä tavoitteessa on varaa jumeille, varsinkin jos väliin otan nutrjausjaksoja avittamaan. Kuitenkin tavoite on riittävän kova siihen että skarppina on pysyttävä koko ajan, eikä tavoitetta ole varaa unohtaa. Tarkoitus ei siis todellakaan ole vuorotellen nutrata ja mässäillä, vaan rauhassa ja ajan kanssa opetella terveellinen ruokavalio.

Viikon puntaritulos

Edit. 12.8. Ai miten niin liian optimistinen? Huomasin syöttäneeni lukemat laskuriin (www.bmi.fi) miten sattuu, hups. Yliviivasin nyt nuo virheelliset mitat ja kirjoitin oikeat tilalle.

Maanantaiaamun faktat:

• Paino 79,6 kg (jei!)
• bmi 29,3  30,33
• Ylipainoa 11,3 14 kg
• Tiputetut kilot viikossa: 4,8

Eipä voi valittaa, ei! Tuo viikon pudotus on käsittämätön, ihan Suurin pudottaja -ohjelman luokkaa suorastaan. Pudotustahti odotettavasti hyytyi loppuviikosta, kun ma-to tippui neljä kiloa ja pe-su ainoastaan 800 grammaa. Huippu juttu kuitenkin että sinne seiskoille pääsin. Samalla pääsin lievän ylipainon puolelle (12.8. no en päässyt ihan vielä...), ja ylikiloja on enää tiputettava reilut 10, kun viime viikolla niitä oli vielä melkein 20. Jos oikein positiivisesti asian ilmaisee. (12.8. ja syöttää luvut väärin laskuriin krhm...)

Tämän aamun aloitan vielä nutrilla, nyt tuntuisi hyvältä ajatukselta jatkaa vielä pari päivää ja katsoa saako tahdin taas hieman kiihtymään vai hidastuneeko entisestään. Luonnollisesti yli neljän kilon viikkopudotuksia ei tulla enää vaa'assa näkemään, se on varma. Olen enemmän kuin tyytyväinen että näin hyvän alkuspurtin sain, ja että tämä metodi toimii minulla! Ehkä annan illan päättää jatkosta: jos tosi kovasti nälkä kurnii niin voin syödä jonkun kevyen päivällisen, mikä tarkoittaa sitten osanutrauksen alkamista. 

Monessa lähteessä ennustetaan dieettien ilman tavoitetta epäonnistuvan, joten täytynee sitten olla kiltti tyttö ja lopultakin hahmotella ne tavoitteet tässä päivän aikana. Toki koko ajan on ollut yksi selkeä tavoite, eli laihtua monta kiloa. Mutta jospa sitä ihan jotain kilomääriä ja päivämääriä raapustelisi ylös. 

Ensimmäinen viikko alkaa olla pulkassa

Vielä on edessä illan viimeinen nutri, ja sitten on viikko VLCD-dieettiä takana. Olo on ollut tänäänkin tosi hyvä. Näläntunne ei vaan edelleenkään ole mihinkään kadonnut. Olen lueskellut että se monilla häviää, miksi ei minulla? Tätä kuuria voisi muuten olon puolesta jatkaa vaikka ikuisuuksiin, mutta jatkuvasti kaihertava nälkä ei ole niin kiva seuralainen että sitä enää pitkään jaksaisin. 

Pienestä nälästä huolimatta mitään mielitekoja ei edelleen ole, ihan helposti pystyn katsomaan vierestä kun muut syövät, ja jopa laittamaan itse ruokaa tarvittaessa. Tämä on ihan uusi olotila minulle. Siis että ottamatta jättäminen ei ole sisäisen taistelun ja rautaisen itsekurin tulos, vaan ihan oikeasti ei tee kummemmin mieli. En koe että joutuisin taistelemaan mitään kiusauksia vastaan. Paitsi kiusausta ottaa aina seuraava nutri etuajassa nälän takia, mutta se on vielä pientä.

Huomenna onkin jännä aamu, kun hyppään taas vaa'alle ottamaan viikon lukeman. Luulen että jos paino on jatkanut perjantain jälkeen laskuaan, niin jatkan vielä tähän tyyliin. Jos taas lukema ei ole tullut enempää alas, voi olla että palaan oikean ruoan pariin hiljalleen. Vaaka siis määrittää varmaan sen millä tyylillä urakka huomenna jatkuu, mutta ihan varmasti se jatkuu! 

Makkara-analyysi

Peilissä näkyy hieman kaventunut olemus. Aamulla herätessä varsinkin tuntuu kovinkin hoikistuneelta, ja sama olo saattaa jatkua päivän mikäli pitäytyy niissä hellemekkosissa. Koska onhan tässä nyt selvästi saatu turvotukset karistettua, ehkä jokunen gramma läskiäkin?

Totuuden paljastavat sitten edelleen ne housut. Eivät mahdu mukavasti päälle, tai ainakin tarvitsevat toooosi löysän paidan kaverikseen. En siis vielä ole edes alkukesän mitoissa. Tästä päästäänkin sujuvasti niihin makkaroihin. Ja nyt ei puhuta grillimakkaroista! 

Istuessa vaivaa mahamakkarat. Varsinkin se kolmesta makkarasta pienin tuossa rintojen alla tekee istumisen tukalaksi. Kävellessä taas vaivaa selkä. Oikeasti, kun yritän seistä ja kävellä mahdollisimman ryhdikkäästi, mahamakkarat silenevät mutta vastaavasti tuntuu etteivät selkämakkarat mahdu olemaan. Yläselän läskit törmää jekkakahvoihin, tömps. (Ja ei edes aloiteta siitä kuinka sisäreidet hinkkautuvat kipeästi yhteen helmojen alla nihkeällä hellekelillä.) 

Tuon pienimmän mahamakkaran rintojen alle muistan ilmaantuneen kerran entisessäkin elämässä (siis ajalla ennen raskauden alkua), kiloja oli silloin päässyt kertymään se 69-70. Reippaasti siis kuusikymppisten puolelle olisi päästävä jotta siitä pääsen eroon. Selkämakkaroita en muista ikinä aikaisemmin tunteneeni, joskus korkeintaan olen järkyttynyt näystä rintsikkaostoksilla sovituskopissa selän puolen peiliin katsoessa, mutta haitta on ollut ainoastaan esteettinen.

Olo on näissä mitoissa niin tukala, että muutosta on tultava, ja onneksi olen sitä nyt tuleekin!

Näin sujuu lauantainutraus

Luulin että viikonloppuna tämä nutraus olisi vaikeampaa kuin arkena, kun mies on enemmän kotona syömässä oikeaa ruokaa ja muutenkin tulisi kiukuteltua nälkäänsä kun joku on paikalla kuuntelemassa. Mutta eihän se mennyt ollenkaan niin! Kun tekemistä on riittänyt niin tämä on suorastaan ollut helpompaa kuin arkena. Mielessä on ollut paljon muitakin asioita kuin pelkkä nutraus, ja aika on kulkenut kuin huomaamatta nutripussista toiseen. Ja kun lähtee pois kotoa, niin patukka vaan mukaan käsilaukkuun niin ei haittaa jos ei ruoka-ajaksi ehdi takaisin kotiin. Lapsen ruokailut on kuitenkin pidettävä säännöllisenä vaikka reissun päällä oltaisiin, niin nappaan itsekin väliapalan aina samaan aikaan.

Kuten eilen suunnittelin, paistoin öljytilkassa itselleni ison kasan paprikaa ja sipulia lounaaksi. Maustoin suolalla ja pippurilla, ja ai että oli makoisaa pitkästä aikaa istua alas ruokapöytään miehen ja lapsen kassa, ja syödä lautasellinen ruokaa haarukalla ja veitsellä! Kaloreita tästä setistä tuli 133. Nälkä lähti, ja hyvin mahtui tämäkin ateria kalorirajojen sisään. Otin mielelläni pienen rasvalisän paistoöljyn muodossa, vaikka virallisesti se ei varmaan nutraukseen kuulu. Olen muutenkin miettinyt rasvan lisäämistä kuuriin esimerkiksi pähkinöiden muodossa, mutta vielä en ole tullut ostaneeksi pähkinöitä kaupasta.

Eipä siis mitään valittamista tässä päivässä. Eilisissä oloissani mietiskelin jo oikean ruoan lisäämistä ruokavalioon piankin jollei jopa samantien, mutta nyt ne ajatukset ovat haihtuneet. Olo on tänään ollut todella hyvä. Nälkä ei ole ollut sietämätön, joten mikäs tässä nutraillessa!

Vaihtelua makuihin

Nyt olen sitten Nutrilettin suklaa shaken sijaan nautiskellut vähän muitakin makuja. Toissapäivänä korvasin yhden pussin tällä: 

Maku oli ihan kiva, ei mitenkään ateriankorvikemainen. Ennemmin maistui jollekin vähän kirpsakalle jogurttijuomalle. En kyllä ole sellaisten suuri ystävä, joten ei nämä ehkä minulle ole sen arvoisia, että ottaisin tästä 211 kilokaloria pussijuoman 112 kilokalorin sijaan. Yksi marjaversio on kyllä vielä ruokalistalla, kun sellainen jääkaapista löytyy. Nälkää tämä ei pitänyt ollenkaan, en tiedä oliko vika itse tuotteessa vai ylipäänsä tässä kuurissa. Tällä on kuitenkin yksi kiistaton hyvä puoli: ei tarvitse sheikata! Juomien ravistelu paakuttomaksi on kyllä tehokasta urheilua sekin. Varsinkin minulla, kun varmuuden vuoksi sheikkailen aina sen tripla-ajan vähintään. Lapsi saa sheikkailusessioistani aina paljon huvia irti.

Eilinen aamu sitten alkoi tuolla paljon kehutulla Modifast-suklaajuomalla. 

Ja kyllä, jo tuoksu oli ihanan kaakaomainen. Mausta nyt puhumattakaan. En maistanut yhtään pahvia, tosin makuaistini on nyt ehkä hiukan vääristynyt tuon pahvimaun suhteen kun Nutrilettikaan ei enää pahasti pahveile suussani. Mutta oi Modifast, olet kaiken kehun arvoinen! Karkkia suorastaan. Eipä se tietysti yllätä, kun käyttämäni Nutrilett on VLCD-valmiste ja tuo Modifast LCD. Kyllähän suurempien kaloreiden suo maussa tuntuvankin. Yhden tuollaisen voin kuitenkin syödä päivässä Nutrilettien lisäksi tällä omalla epävirallisella kuurillani, ilman että VLCD-raja ylittyy. Tässäpä vielä jälleenmyyjän (www.terveysmarket.fi) sivuilta kopsattuna ravintoarvot kummallekin tuotteelle, vasemmalla Modifast LCD juoma suklaa ja oikealla Nutrilett VLCD shake chocolate.

    Modifast:                                         Nutrilett:

Kyllähän noista eroja löytää. Lisäksi on vielä sellainen ero, että ohjeen mukaan Nutrilett-pusseja nautiskellaan viisi päivässä, ja lisäksi kasviksia siten että kalorit pysyvät alle 800. Modifast-pussukoita otetaan päivässä neljä, ja lisäksi kasviksia siten että kalorit pysyvät alle 1200/ päivä. Itse haluan pääasiallisesti pysyttäytyä tuossa alle 800 kilokalorissa/ päivä, joten neljän Nutrilettin lisäksi voin ottaa yhden tällaisen, valmistetran tai patukan. Plus sitten se pupunruoka. 

Pidän tällä hetkellä itselleni tärkeänä opetella tuo viiden pienen aterian päivittäinen ruokarytmi, joten siinäkin mielessä Nutrilett on tällä hetkellä tarpeisiini parempi. Voisihan Modifast-kuurillakin toki koostaa viidennen aterian pelkistä kasviksista, mutta nuo Nutrilettien alhaisemmat kalorit houkuttavat enemmän näin kuurin alussa. Hinnaltaan nuo paketit ovat suunnilleen samanarvoisia, ehkä Modifast 1-2 euroa hintavampi, mutta ohjeen mukaan käytettynä Nutrilett-paketista saa kolmen päivän eväät, kun taas Modifastin paketista riittää vain kahdeksi päiväksi. Tarkan markan tyypeille tälläkin on merkitystä.

Eilen illalla söin kuin söinkin vielä sen patukan, vaikka kokonaiskalorimäärä kipusikin 840 kaloriin. 

Nyt on sitten sekin herkku maistettu, yksi syöty ja 23 jäljellä. Olo olikin sitten illalla parempi syömisen jälkeen. Suorastaan kylläinen kun patukan päälle join vielä mukillisen piparminttuteetä minttuelämyksen maksimoimiseksi. Vaikka oli kyllä patukka itsessäänkin viimeisen päälle minttuisan raikas. Yllätyin patukan mausta, se maistui jotenkin ihan erilaiselle kuin maistamani Nutrilettin patukat. Se pahvisuus puuttui, mutta jokin muu terveysmaku oli kyllä tilalla, en oikein osaa kuvailla mikä. Sillehän se maistui mitä se on, eli korvikkeelle. Ihan ok, enköhän saa laatikon hiljalleen tuhottua.

Tänään ajattelin kokeilla vähän uutta strategiaa kasvisten saralla, ja paistaa pannulla paprikaa ja sipulia. Tähän asti olen pistellyt kaiken menemään tuoreena. Toivottavasti tästä päivästä tulee vähemmän nälkäinen kuin eilisestä!