tiistai 19. elokuuta 2014

Houkutuksia

Tulipa pitkästä aikaa käytyä haistelemassa leffateatterissa popcornin tuoksua. En voi kieltää, etteikö olisi tehnyt mieli. En kuitenkaan hetkeäkään ajatellut ostavani poppareita leffaevääksi, ne kuuluvat sitten tulevaisuudessa silloin tällöin normaalipainoiseen elämään, mutta eivät laihdutukseen. Onkohan tämä vähemmällä ravinnolla olo parantanut hajuaistia, vai mistä johtuu että jopa irtokarkkilaarit tuoksuivat nenääni houkuttelevasti? Ostin pienen Pepsi maxin, sillä mentiin.

Välillä meinaa ajatuksiin päästä pieni turhautuminen, kun mietin että vasta kaksi viikkoa on takana, ja vaikka kuinka monta viikkoa edessä tätä projektia. Niitä leffaeväspoppareita ei siis ole tiedossa ties kuinka pitkään aikaan. Uusia elämäntapoja toki haluan pitää yllä loppuelämän, mutta kyllä fakta on että laihdutusvaiheessa joutuu tasapainoiluvaihetta enemmän kieltäytymään kaikesta, ainakin jos ei halua projektin etenevän vieläkin hitaammin. Voisin toki pitää välillä pientä lomaa laihdutuksesta, eli elellä samoin kun sitten tasapainoiluvaiheessa tulen elämään, jolloin paino ei ehkä laskisi mutta ei missään tapauksessa myöskään nousisi. Parempiin tuloksiin pitää kuitenkin ensin päästä, kyllä tätä uutta elämäntapaa pitää jaksaa kahta viikkoa kauemmin pitää yllä, ennen kuin uskallan antaa itselleni vähän löysää. 

Mainitsemani kakkukekkerit lähenevät, sielläpä sitten tahdonvoima punnitaan... En vieläkään ole päättänyt toimintasuunnitelmaa, pitääpä tiedustella emännältä mitä tulee olemaan tarjolla, jotta voin vähän suunnitella syömisiäni. Yhden päivän herkuttelun ei pitäisi projektia kaataa, mutta tiedän että kyllä se merkittävästi hidastaa. Kokemusta on monilta aikaisemmilta laihdutuskerroilta, jolloin aina arkiviikon laihdutin kovalla tohinalla ja viikonloppuna sitten herkuttelin. Jopa ihan kohtuullinen herkuttelu sai aikaan sen, että viikolla saadut tulokset haihtuivat taivaan tuuliin. Tähän oravanpyörään ei ole kiinnostusta ryhtyä. Lisäksi pelkään, että jos nyt maistan jotain makeaa, tai jotain suolaistakin kaloripommia, herkut alkavat taas pyöriä päässä ja houkuttaa muuloinkin. 

Täytyy pitää kirkkaana mielessä, että jos valitsen herkkujen syönnin, niin se on sitten oma tietoinen valinta hidastaa merkittävästi tätä projektia. Niin yksinkertaista se on.

2 kommenttia:

  1. Itse asiassa moni taho on on jo kirjoittanut siitä, kuinka popcornit ovat oikeastaan varsinaista terveysruokaa, antioksidantteja sisältävää täysjyvää! Ei tietenkään ne leffapopparit, mutta ilman rasvaa ja suolaa poksautetut. Pari desiä valmiita popcorneja sisältää vain n. 30 kcal, edellyttäen että ne on tosiaan ilman rasvaa ja suolaa. Eihän niillä sitä leffaherkkuhimoa tyydytä, mutta ei kyllä tyydytä porkkanan järsiminenkään! :P

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä näin on, varsinkin vertailussa toiseen suolaiseen herkkuun, sipseihin, popparit voittaa sata nolla! Onhan ne jo niin kevyitä ja ilmavia, että parista desistä ei hirveää määrää kaloreita pääse kertymään. Antioksidanteista minulla ei kyllä ollut poppareiden kohdalla hajuakaan, aina sitä oppii uutta. :D

    VastaaPoista