Jouduin yllättävässä tilanteessa eilen kokovartalopeilin eteen. En muista olenko aikaisemminkin kirjoittanut tästä, mutta kotona peiliin katsoessa sitä automaattisesti hakee ne parhaat "kuvakulmat", suoristaa ryhtinsä ja vetää vatsaa sisään ja työntää olkapäät taakse, ihan tiedostamattaankin siis, jolloin kuvajaisesta tulee vähän siedettävämpi. Eilen sitten törmäsin odottamattomasti koko seinän kokoiseen peiliin, ja meinasin pyörtyä! Näytän tosiaan melkoisen pullealta. Varsinkin yläkroppa yläselän, olkapäiden ja allien alueelta oli kauhistus. Hui! (Toki alakroppakin on iso mutta se on sitä aina.) Vaikka vaa'an lukemat ovat sitä yrittäneet kertoa, niin lopullista totuutta ei kuitenkaan meinaa tajuta kun itsensä voi aina asetella jotenkin edullisen näköisesti peiliin katsoessa. Valokuvat, ja näköjään yllättäviin paikkoihin sijoitetut peilit ovat niitä jotka totuuden paljastavat.
Sainpa melkoisen herätyksen taas tästä. Näky peilissä sai minut myös vaihteeksi turhautumaan kovasti tämän projektin hitauteen! Uusi nutrauspätkä alkoi houkutella kovasti. Yritän kuitenkin odotella vielä reippaasti tuonne syyskuun puolelle, ennen kuin annan kropalle taas shokkihoitoa nutraamalla. En halua totaalisesti sekoittaa aineenvaihduntaani, joten tuntuu turvallisemmalta syödä vielä jonkun aikaa normaalia ruokaa. Seuraavalla nutrauspätkällä ei varmasti lähde enää viittä kiloa, kun olen koko ajan kevennetyllä ruokavaliolla eikä mitään massiivista nesteiden poistumista ole tiedossa. Haaveilen kuitenkin että semmoisen 1,5 kiloa saisin pois viikossa niin ettei grammaakaan tulisi takaisin nutrauksen loppuessa, se olisi jo aika loistava spurtti ja nopeuttaisi projektia mukavasti. Todennäköisesti 8.9. alkava viikko voisi olla sopiva VLCD-hommiin.
Nyt ei auta muu kuin kovasti pyristellä kohti välitavoitetta (jonka onnistumisen päätin tarkistaa sunnuntaina), eli 76,6 kiloa. Urheilua kehiin siis! Eilen kävin lenkillä, ja tänään pyyhkäisin vihdoin pölyt kahvakuulasta (kirjoittelen lisää tästä aiheesta paremmalla ajalla). Kyllä se tästä, voi kun viikot vaan menisi nopeammin ja olisin jo edes siellä alle 75 kilon lukemissa...
Ohitan kaikki julkisilla paikoilla olevat peilit varsin sukkelaan. Kotona olen yrittänyt hieman totutella peilikuvaani, mutta ilman vaatteita se on lähes mahdottomuus. Itku siinä tulee kun tissejä joutuu nostelemaan ja maha roikkuu ties missä asti, reidet ovat kuoppaiset kuin vanha kylätie ja koko olemus on hirveää höllylöllyä. Alusvaatteisillaan jo jotenkin kestän itseäni katsoa, mutta ei sekään kaunis näky ole. Kasvopeilit ovat ihan ok, pulleat poskeni eivät ole koskaan itseäni häirinneet, eikä kaksoisleukaakaan mielestäni ole, ei ainakaan paljon.
VastaaPoistaOnko sinulla kokovartapeili kuitenkin kotona, vai millä tavalla tuo tilanne oli yllätys? Siksikö, että ei ehtinyt "asetella" itseään vai miksi?
Kyllä minulla on kokovartalopeili kotona, luulen että syynä järkytykseen oli se etten ollut ehtinyt henkisesti valmistautua ja juurikin tuo minkä mainitsit eli en ehtinyt "asetella" itseäni parhaimpaan mahdolliseen kulmaan. Ja se että peili voi valehdella. Tarkoitan sitä ilmiötä että luurangon laihat anorektikot näkevät peilissä itsensä lihavana. Luulen että samasta syystä näen itseni peilistä sellaisena kuin olin ennen. Minä en ole tottunut olemaan näin painava, ja kotipeilistä usein näen sen mielikuvan mikä minulla on itsestäni, eli näen itseni sen painoisena kuin pitkään oli ennen raskautta, n. 10 kiloa kevyempänä. Sitten saa ihmetellä miksi vanhat vaatteet ei mahdukaan päälle. Valokuvista näen totuuden, ja sama efekti oli nyt tuolla peilillä joka ihan yks kaks yllättäen oli edessäni.
PoistaTästä syystä kyseenalaistan hokeman, että "peili on paras laihtumisen mittari", siis puhuttaessa siitä että vaa'alla ei kannattaisi käydä. Paras mittari olisi ehkä vanhat vaatteet!