sunnuntai 3. elokuuta 2014

H-hetki lähenee

Kun kerran tuntemuksia kuurin aikana on tarkoitus ylös kirjata (myöhempää ihmettelyä varten), niin pakko oli tulla vielä huomisen lähestyessä huikkaamaan että hui jännittää! Jännittää se, että olenko jo suhteellisen lyhyen ajan sisään monta kiloa hoikempi. Onko se mahdollista? Kutkuttava ajatus! 

Päätös pitäytyä kuurissa on niin vakaa että kuurin onnistuminen ei sinänsä jännitä, toki tiedostan että näläntunne voi saada suunnittelemaan kaikenlaisia repsahduksia sitten. Täytyy pitää mielessä että onnistuminen on vain ja ainoastaan omasta itsestäni kiinni, ei kenestäkään muusta. Jos annan mieliteoille vallan, se on tietoinen päätös olla laihtumatta, ja sen kanssa on sitten elettävä. Mahdollisuudet minulla on mihin vain, vaikkapa olla syyskuun alkuun mennessä viisi kiloa hoikempi. Pitää vain pitää mielessä se mikä on tärkeää.

Ylevien ajatusten jälkeen tunnustettakoon, että viimeiseksi ateriakseni tilasin Mäkkäristä McFeast-hampurilaisen ranskalaisineen kaikkineen. Että oikea kunnon elämäntaparemonttilainen tässä hei. Huvittaa oikein miten tässä touhussani yhdistyvät nämä tyypilliset tuhoontuomittujen dieettien tunnusmerkit: 


  • Ei aloiteta keventämistä heti vaan vasta maanantaina
  • Ennen maanantaita syödään kaikkea epäterveellistä kaksin käsin, koska kohta ei enää saa
  • Näiden seurauksena kiloja on karistettavana ainakin pari enemmän, kuin olisi ollut jos vain olisi aloittanut heti


No, tää on tätä, ei mietitä liikaa mennyttä vaan keskitytään huomiseen, joka tulee olemaan nutraustaipaleeni ensimmäinen päivä. Ja sovitaan että naureskelen sitten laiheliinina tälle "viimeiselle aterialleni". Sitä paitsi kyllä pitäisi olla sellaiset nesteturbot päällä, että niiden poistuessa ensimmäisen viikon tuloksesta on odotettavissa loistavaa krhm...

Nyt olen hamppariaterian lisäksi täynnä myös onnistumisen intoa, ja mielenkiinnolla odotan mitä huominen tuo tullessaan! Hui ja jee, pian se alkaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti