sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ensimmäinen viikko alkaa olla pulkassa

Vielä on edessä illan viimeinen nutri, ja sitten on viikko VLCD-dieettiä takana. Olo on ollut tänäänkin tosi hyvä. Näläntunne ei vaan edelleenkään ole mihinkään kadonnut. Olen lueskellut että se monilla häviää, miksi ei minulla? Tätä kuuria voisi muuten olon puolesta jatkaa vaikka ikuisuuksiin, mutta jatkuvasti kaihertava nälkä ei ole niin kiva seuralainen että sitä enää pitkään jaksaisin. 

Pienestä nälästä huolimatta mitään mielitekoja ei edelleen ole, ihan helposti pystyn katsomaan vierestä kun muut syövät, ja jopa laittamaan itse ruokaa tarvittaessa. Tämä on ihan uusi olotila minulle. Siis että ottamatta jättäminen ei ole sisäisen taistelun ja rautaisen itsekurin tulos, vaan ihan oikeasti ei tee kummemmin mieli. En koe että joutuisin taistelemaan mitään kiusauksia vastaan. Paitsi kiusausta ottaa aina seuraava nutri etuajassa nälän takia, mutta se on vielä pientä.

Huomenna onkin jännä aamu, kun hyppään taas vaa'alle ottamaan viikon lukeman. Luulen että jos paino on jatkanut perjantain jälkeen laskuaan, niin jatkan vielä tähän tyyliin. Jos taas lukema ei ole tullut enempää alas, voi olla että palaan oikean ruoan pariin hiljalleen. Vaaka siis määrittää varmaan sen millä tyylillä urakka huomenna jatkuu, mutta ihan varmasti se jatkuu! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti