Lomakuulumisia

Terkkuja mummolasta! Tähän asti on mennyt ihan mukavasti, kaloreita en ole laskenut eli lomailen siitäkin. Eilinen matkapäivä meni hyvin, miehelle tokaisin tyhjentävästi että matkakarkkeja ei sitten osteta, ja näin tapahtui. Pysähdyttiin matkalla kahville (lähinnä lapsen välipalan takia), ja hieman himottelin sellaista ihanaa kermatäytteistä, vaaleanpunaista kuorrutettua sydänmunkkia. Muistin kuitenkin että aikaisemmin samassa paikassa söin kinuskidonitsin, joka oli minulle maultaan vähän pettymys, joten ajattelin että sydänmunkkikaan ei ehkä olisi niin hyvä kuin ulkonäkö antoi olettaa. Selvisin jopa aika helposti siitä houkutuksesta siis.

Edelleen tarkoitus on tällä viikolla hieman herkutella, mutta olenkin yllättäen tullut nirsoksi herkkujen suhteen. No en nyt oikeasti, mutta tässä tilanteessa kun ei ole tarkoitus kuitenkaan maistella kaikkea ja paljon, niin tulee mietittyä tarkkaan että mikä herkku olisi niin täydellistä että olisi myös kaikkien niiden kaloreiden arvoista. En halua kokea samanlaista pettymystä kuin viimeksi sen pizzan kanssa. Tämä on ihan positiivinen muutos ajattelussa, ja nyt alan jo hyvillä mielin luottaa siihen että tämän loman selvitän ilman lomakiloja! Fiilikset loistavat siis!

Laitetaanpa vielä loppuun viime viikon kalorisaldot, kun se on tainnut tulla jo tavaksi.

Niin kuin näkyy niin vaihtelu on ollut suurta, mutta keskimäärin hieman alle kulutuksen pitäisi jäädä. Välillä mietin että tämä blogi saattaa antaa kuvan liiankin kurinalaisesta ja täydellisestä laihduttajasta, joten kerronpa nyt sitten viime viikon koko syntilistan, eli tarinat kaloreiden takaa. Osa tulee kertauksena mutta kaikesta en tainnut mainita. Viime viikolla tuli syötyä (sen normaalin, kevyen ruoan lisäksi):

Pizzaa

Lettuja

Omenapiirakkaa

Maustekakkua

Yksi Kismet

Itse tehty hampurilainen extrajuustolla

Että joo, ei se nyt ihan putkeen mennyt, vaikka kaloreiden valossa viikko oli ihan jees "painonhallintaviikko". Olen kaikesta tästä huolimatta niin ylpeä itsestäni, varsinkin siitä että olen viime viikolla onnistunut herkuttelemaan kaloreiden valossa kohtuudella, että hehkutan vaan onnistumisiani ja joskus se saattaa antaa hieman vääristyneen kuvan todellisuudesta. Minulle tällainen painonhallinta ja kohtuudella herkuttelu ovat suuria saavutuksia. Tämän viikon jälkeen se ei kuitenkaan enää riitä, vaan täytyy alkaa hilaamaan painoa taas alaspäin. Nyt yritän keskittyä siihen, miten mukavaa onkaan palata laihdutuksen pariin +/- 0 -tuloksen jälkeen, verrattuna siihen että ensin olisi karistettavana 3 lomakiloa kunnes pääsisi niiden varsinaisten kilojen kimppuun. Tämän ajatuksen voimalla kohti ensi viikkoa!

Amatöörin painonhallintaa

En tiedä ehdinkö nyt alkavalla viikolla blogin pariin, ajattelin varmuuden vuoksi kertoa tästä etukäteen ettei kaikkien tarvitse ensimmäiseksi miettiä että nyt se on repsahtanut, kun ei blogi päivity. Tosin, etukäteisilmoitus ei tietysti poista sitä repsahtamisen mahdollisuutta, hmm... 

Nyt on pakko kehuskella tämän viikon liikuntakertojani, joita kertyi peräti viisi! Jumppa, eräs ystävien kanssa toteutettu käsi- ja jalkapainotteinen treeni (aijai lihaskipua joka tästä seurasi), ja näiden lisäksi sain kuin sainkin käytyä heittämässä kolme lenkkiä! Olen ihan huisin tyytyväinen tästä, viidessä liikuntakerrassa on tekemistä tällaiselle mukavuudenhaluiselle sohvaperunalle, varsinkin kun urheilemaan pääsy on vaatinut välillä melkoista venkslausta aikataulujen kanssa ja takapuolen nostamista sohvalta vielä myöhään illallakin. Lisäksi olen yrittänyt lisätä huomattavasti omaa aktiivisuuttani lapsen kanssa ulkoillessa, menen usein mukaan potkimaan palloa tai muuten vaan juoksutan lasta, ja siinä sivussa itseäni.

Sitten painoasioista sananen. Vaikka tätä kuukautta on vielä muutamia päiviä jäljellä, tässä vaiheessa lienee turvallista todeta että välitavoite eli tasan 74 kg jäi nyt saavuttamatta. Alhaisin lukema, joka tuossa sivupalkissakin näkyy on 74,7 kg, missä vaaka jaksoi pysyä useamman päivän. Nutraus loppui tasan 75 kilon lukemiin, ja sitä seuraavina parina päivänä tippui vielä tuon 300 g. Sitten paino tasoittui 75 kilon tietämiin, kunnes taas tänään vanha tuttu 74,7 koristi vaa'an näyttöä. Jonkin asteinen jumi kyseessä, enkä mitenkään ole omalla käytökselläni pyrkinyt tilannetta parantamaankaan, kun muistelee pizzan syöntiä ja muita juttuja menneeltä viikolta (tarvitseeko mainitakaan että tänään ruokalistalla oli taas omenapiirakkaa... voi tätä syksyä ja ihmisen mielen heikkoutta!!). Tätä tekemistäni kutsuisin ehkä painonhallinnaksi, tosin en kovin taitavaksi sellaiseksi kun vuorotellen olen syönyt hieman yli kulutuksen ja sitten taas reippaasti alle, keskimäärin ehkä hieman vähemmän kuin olen kuluttanut, mutta ero on niin pieni ettei se tätä jumia ole pystynyt selättämään. 

Painonhallintaa ajattelin harrastaa tulevallakin viikolla mummolavisiitillä, ja katson onnistuneeni siinä mikäli viikon päästä maanantaina vaaka näyttää edelleen 74-75 -alkuisia lukemia. Jännittävää, jännittävää! Koskaan en ole tietoisesti keskeyttänyt laihdutusta tällä tavalla, kun kyseessä ei ole puolihuolimaton eksyminen herkkujen valtakuntaan vaan nimenomaan tarkoituskaan ei ole ensi viikon aikana laihtua, mutta ei missään tapauksessa lihoakaan. Jos tässäkin onnistun niin sitten olen todellakin oppinut jotain. Ja viikon päästä maanantaina alkaa spurtti, ei kylläkään nutreilla vaan ihan normiruoalla. Yksi nutrispurttikin on vielä suunnitelmissa ennen joulua, jos näyttää että paino ei muuten ala hiipiä alaspäin. Tämä kuitenkin vasta aikaisintaan marraskuun lopussa, koska en halua hämmentää aineenvaihduntaa liian tiheillä pussikuureilla (en tiedä kävisikö siinä niin, mutta jotenkin pelottaa aineenvaihdunnan hidastuminen...). Tällä hetkellä olen vielä juuri ja juuri siinä tilanteessa, että puoli kiloa viikossa tiputtamalla pääsen jouluksi alle 70 kilon, let's keep it that way!

Muutoksia ajatuksen tasolla

Hyvin menee, mutta menköön! Ihan käsittämätöntä entisen minäni näkökulmasta, että jälleen on pizzapäivän jälkeen siirrytty ihan ilman mitään ongelmia takaisin laihdutusnormaaliruoan pariin. Entinen minäni olisi pyöritellyt päässään mm. tällaisia juttuja:

"Tänään söin omenapiirakkaa, ihan sama hakea iltapala mäkkäristä ja pyytää miestä tuomaan kaupasta iiiiiso suklaalevy samaan konkurssiin. Laihdutus jatkuu sitten huomenna." (Ja kaikkihan tietää että se huominen siirtyy aina seuraavaksi huomiseksi ja sitten sitäseuraavaksi jne...)

"Okei, söin tänään (tiistaina) pizzaa ja kakkua, no mutta ensi viikollahan on jo loma jolloin relaan muutenkin, ihan sama jos löysäilen tämänkin viikon samaan putkeen kun pizza on kerran syötynä, ehdin skarpata sitten loman jälkeenkin."

"No niin, kun pizza ja kakkua on syöty ei kannata mihinkään lenkille lähteä, päivä laihdutuksen puolesta jo pilalla."

"Jaha, vettä tihuuttaa, ei tarvitse lähteä lenkille, jes!"

"Jaha, sää kylmeni, eipä ole varusteita lenkkeillä tällä säällä, jäänpä sohvalle."

"Onpa lihakset jumissa, varmaan syytä pitää lepopäivä."

Nämä ovat todella tuttuja ajatuksia kuluneen viikon kaltaisissa tilanteissa. Noin olen ajatellut kaikilla aikaisemmilla laihdutuskuureillani. Noista näkee yhdellä vilkaisulla sen ajatusmallin, minkä johdosta olen lihava! Tällä viikolla moisia ajatuksia ei kuitenkaan livahtanut pieneen päähäni läheskään siinä määrin kuin normaalisti. Sen sijaan mietin mm. tällaisia (ja yritän nyt ihan rehellisesti avata mitä päässäni on pyörinyt):

"Hmm, itse voisin syödä lounaaksi vaikka mansikkarahkaa ja leipää, mutta en kyllä kehtaa vieraille sitä ehdottaa, taidanpa tilata siis pizzat meille. On ihan ok syödä joskus pizzaa, mutta vähän pelottaa saanko skarpattua enää sen jälkeen, kun loma kolkuttelee nurkan takana. Ettei vaan alkaisi herkkuputki tästä..."

No, kun tänään söin pizzan, niin tehdään tästä sitten vähän vapaampi syöntipäivä, otan siis palasen kakkua päiväkahvilla. Ja kaksi palaa lisää iltapäivällä." (Vaarallista ajattelua...) "No vaikka nyt pari ylimääräistä kakkupalaa tulikin syötyä, niin laskeskelenpa kalorit tältäkin päivältä, niin näen kuinka mahdottomaksi meni. Kappas, ei onneksi pahemmin yli kulutuksen, kun tänään tulee kuitenkin vähän extrakulutusta jumpasta." (Hyvä, yleensä kalorit jää laskematta ja siinä onnellisessa tiedottomuuden tilassa voi sitten helposti napsia vielä kaikenlaista kaapista pitkin iltaa siihen kuuluisaan samaan konkurssiin, vaan ei tällä kertaa!)

"Jes, eipä ole mitään mielitekoja vaikka eilen söin pizzaa! Ihan loistojuttu miten hyvältä OIKEASTI tuntuu palata normaaliruoan pariin."

"Voi ei, lihakset jumittaa, on tullut treenattua niin hurjasti tässä viime aikoina! Ei kun hetkinen, maanantai oli lepopäivä, ja viime viikolla viimeksi perjantai, joten ehkä tässä ei ihan vielä ylikunto uhkaa kuitenkaan. Sitä paitsi ensi viikolla kun lomaillaan poissa kotoa, jää ainakin jumppa väliin ja voi olla etten lenkillekään saa lähdettyä vieraissa maisemissa. Lepoviikko siis tulossa, joten tänään lenkille mars!"

"Oho, tulipas yhtäkkiä kylmä. Nyt täytyy käydä ostamassa pitkät juoksutrikoot kun capreilla ei enää tarkene! Piukat trikoot ei kyllä yhtään sovi meikäläisen päärynävartalolle. Näytänkö ihan naurettavalta kun puolet ajasta kuitenkin vielä kävelen, mutta vaatteet on kuin parhaallakin maratoonarilla... Ei kai vaan kukaan ajattele että luulen liikoja itsestäni? No illat on jo pimeitä, ei minua kukaan näe!"

"Ai hitsi siellä vähän ripeksii ja maa täynnä lätäköitä. Huomenna en kuitenkaan ehdi lenkille, joten tänään on säästä huolimatta mentävä. Minuahan ei pienet tihkut pidättele, on sitä juostu kaatosateessakin!" (Enkä edes kastunut pahasti, ja lenkki kulki tosi hyvin.)

Kuten huomaa, ajatteluni on kulkenut ihan eri sfääreissä entiseen verrattuna! Vaikka kyllä tuolla pientä lipusmistakin ajatuksen tasolla löytyy... Mutta silti, miten voikaan noin huima muutos tulla näin lyhyessä (?) ajassa, ja kuinka pysyvää tämä on? Tässähän alkaa hiipiä mieleen, että ehkä lomallakin olisi mahdollista herkutella hillitysti päivänä tai parina, ja muuten pysyä terveellisellä linjalla. Ettei vetäisi ihan läskiksi (pun intended!). Hieman hankaloittaa se, että joku muu todennäköisesti huolehtii jääkaapin täyttämisestä, mutta ihan varmasti sieltä löytyy mahdollisuuksia terveellisiinkiin valintoihin. Jotenkin epäuskoinen olen tämän suhteen, koska monesti näillä mummolalomilla olen saanut kerättyä sen pari kiloa vähintään, ja vaikka kuinka kyse olisi pelkästä turvotuksesta niin kyllä siinä pari viikkoa ainakin täytyy tiukasti vetää loman jälkeen, että ne "pelkät turvotukset" on karistettu. 

Olen onnistunut tässä laihdutuksessa tähän mennessä niin hyvin, että ei kai se vaatisi kuin tiukan päätöksen herkutella vaikkapa kahtena päivänä, ja muina aikoina huolehtia siitä että syö terveellistä sapuskaa pieniä annoksia viisi kertaa päivässä. Jokin kuitenkin hiertää, ihan kuin en uskaltaisi tehdä sitä päätöstä. Joko siksi että pelkään että epäonnistun, tai siksi että sitten en saa mässäillä. Ehkä molempia. Kuitenkin kaksi kertaa viikossa herkuttelu on jo ylenpalttista verrattuna normaaliin arkeeni tässä laihdutuksen aikana, jolloin olen ollut ilman herkkuja jopa viikkoja putkeen. Hauduttelen vielä tätä asiaa, onhan tässä pari päivää aikaa.

Pizzapäivä

Monia laihdutusblogeja lueskelleena olen huomannut, että niissä toistuu tietty teema. Siis niissä blogeissa, joita on oikeasti kirjoitettu pitkään, eikä haudattu ensimmäisen kahden viikon jälkeen kun paino ei pudonnutkaan. Monesti onnistumisen jälkeen tulee aina tietynlainen suvantovaihe, ehkä eksytään joksikin aikaa takaisin vanhoihin herkuttelutapoihin, tai tulee kesäloma, ja jäätelötötteröt ja huurteiset siiderituopit vievät lomalaisen hetkeksi mennessään. 

Sitkeät laihduttajat palailevat blogeihinsa kyllä syksyn tullen/ herkkuputken päätyttyä, ja ottavat itseään niskasta kiinni. Itsekin kuuluisin mieluusti näihin bloggaajiin, siis paljon mielummin kuin niihin vähin äänin katoaviin, jotka kaikessa hiljaisuudessa mahdollisesti keräilevät takaisin laihduttamiaan kiloja. Onhan se ihan inhimillistä, että jos "vääränlaisia" ruokailutapoja on noudatettu vuosikaudet, ovat ne niin selkäytimessä että ne sieltä helposti pulpahtavat pintaan, vaikka usean kuukauden ajan olisi jo uusia elämäntapoja opeteltu. Toki toivon että en edes herkkujen maailmaan tule pidemmäksi aikaa eksymään, mutta on tämä vaan niin pitkä projekti että kaikki on mahdollista. (Joulu tulossa ja silleen...)

Tämä asia pyörii nyt mielessä, koska itsellänikin on mummolaloma tiedossa ensi viikolla. En ole koskaan onnistunut laihtumaan poissa kotoa. Päinvastoin, viikossa olen helpostikin saanut pari kiloa kerättyä, koska "kyllähän nyt lomalla vähän voi herkutella". Luulen että nytkin haluan pienesti herkutella, enkä varsinaisesti tavoittele laihtumista mummolassa. Ajattelin kuitenkin kokeilla, josko saisin painon pidettyä suunnilleen siinä missä se on nyt. Olisipa huikean mahtavaa, jos loman jälkeen paino edelleenkin olisi alle 75! Voisin jatkaa laihdutuksen kanssa siitä mihin jäin, eikä tarvitsisi ensin pudotella uusia kiloja ennen kuin pääsisi taas entisten kimppuun. 

Tämän pohdiskelun jälkeen tunnustettakoon, että söin eilen pizzaa lounaaksi. Siitä riitti myös välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi, joten vatsalaukku on tosiaankin pienentynyt (ennen ahdoin koko pizzan kerralla, vaikka ähky siitä tulikin). Menoa ja meininkiä oli niin paljon, että kokkaamaan en ehtinyt, enkä kyläileviä vieraita kehdannut ruoattakaan jättää, siksi päädyin tilaamaan meille pizzat. Eilinen ruokavalio olikin hyvin pizzapainotteinen: aamupala oli normaali ruisleipä juustolla ja kurkulla sekä mandariini, ja kaikilla muilla aterioilla sitten sitä pizzaa. Kalorit olisivat jääneet alle kulutuksen, mutta kun menin ja söin myös vähän herkkuja kahvipöydässä, mikä oli kyllä vähän turhaa. Lounasaika ei tullut yllättäen eteen, joten ehdin kyllä ihan harkita tätä pizza-asiaa, ja ajattelin että tähän väliin yksi sellainen ei olisi huono asia. Harmi vaan ettei se ollut niin hyvää kun ajattelin. Herkuttelen nykyään sen verran harvoin, että haluaisin sen kerran saada jotain täydellistä herkkua enkä mitään epämääräistä mössöä!!! No, näin tällä kertaa. 

Monista laihdutusblogeista saa herkkuputken jälkeen lukea, kuinka hyvältä tuntuu paluu maitorahkoihin ja muihin  askeettisiin eväisiin. Täytyy myöntää että olen aina vähän epäuskoisesti lukenut näitä juttuja, että miten kukaan voisi kaivata jotain ankeita dieettisapuskoita, kun on suklaan ja hamppareiden makuun päässyt, ja ajatellut ennemminkin että väkisin täytyy taas skarpata ja pakottaa itsensä vähäkaloriseen ruokavalioon. Nyt kuitenkin tänä aamuna ihan todella ODOTIN että pääsen syömään omaan normaaliin tyyliini, enkä vilkuilekaan mitään pizzoja. Ei siis tee mieli kertakaikkiaan mitään rasvaista, makeaa tai lihottavaa! Vaikka kyseessä ei edes ole mikään putki vaan yksi ainoa päivä! Tietysti omat sapuskani eivät mielestäni olekaan mitenkään ankeita, joten ehkä olen onnistunut löytämään itselleni toimivan, kevyen ruokavalion! Kyllä sinne se pitsakin joskus sopii, mutta ei kiitos ihan lähiaikoina kuitenkaan. Motivaationi ei kadonnut minnekään, vaikka yksi lepsu päivä tähän väliin nyt tulikin, se jos mikä on mukava huomata!

Tahdonvoimaa! Tahdon voittaa!

Sain tuossa erään postauksen kommentteihin kysymyksen, että mistä ammennan kaiken tämän tahdonvoimani. Siinäpä kysymys, jota olen jäänyt pohtimaan.

Olen tämän 1,5 vuoden aikana (synnytyksen jälkeen siis) yrittänyt pudottaa painoani useamman kerran. Ensimmäiset kuukaudet tietysti imetys asetti rajoituksia, mutta kohta imetyksen lopettamisestakin on kulunut jo melkein vuosi. Miten ihmeessä tällä kertaa olen onnistunut pudottamaan painoani, kun aikaisemmin siitä ei tullut yhtään mitään?

En oikein tyhjentävästi osaa edes vastata tuohon kysymykseen, mutta jotain ajatuksia minulla aiheesta on. Jotenkin kesäloman jäljiltä oli niin ällöpalloläskipulla-olo, että tuntui että on kertakaikkiaan pakko tehdä jotain. Olin kerännyt huiman määrän lomakiloja, kaikkiaan varmaan 5-7 kiloa kesän aikana, eikä lähtötilannekaan ollut mikään mairitteleva. Ulkomuotoni siis suoraan sanottuna ällötti minua, jos pysähdyin sitä liikaa miettimään tai peiliin tuijottelemaan. Nämä ajatukset eivät kyllä suuremmin vaikuttaneet muuhun elämääni, tapasin ystäviäni ja elin elämääni kesämekkosissa ihan normaaliin malliin. Jonkun saturaatiopisteen tässä asiassa kuitenkin saavutin, koska päätin ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin.

Kesän syöpöttelykierteen katkaisemiseksi päädyin kokeilemaan nutrausta. Jouduin vajaan viikon verran viivyttämään aloittamista, koska tiedossa oli sellaisia menoja joissa koin vaikeaksi alkaa selitellä kummallista pussikuuria ihmisille. Noiden päivien aikana kasvattelin motivaatiotani ja hioin taktiikkaa. En ollut varma kuinka onnistuisin ja miten itsekurini pitäisi, enkä edes suunnitellut tarkkaan kuinka pitkään yritän nutrata. Ajattelin että ainakin pari kolme päivää, jotta saan pahimmat turvotukset pois. Nutrien kanssa lutraus lähti kuitenkin liikkeelle sen verran hyvin, että päätin sinnitellä viikon. Nälkä oli ja välillä heikottikin, mutta päätin että yhden viikon elämästäni jaksan vaikka päällä seisten, jos se auttaa tässä projektissa. Joka paikassa sanottiin, että muutamat ensimmäiset päivät ovat hankalia, ja sitten helpottaa. Mietin siis että tyhmää se olisi lopettaa heti kun on sinnitellyt ne hankalat päivät, jos kerran helpotusta olisi tulossa. Ja omalla tavallaan kuurilla olo oli helppoa, koska ei ollut muita vaihtoehtoja kuin syödä pusseja. Ei tarvinnut miettiä otanko omenan vai suklaapatukan, koska kumpikaan ei ollut vaihtoehtojen listalla. Tästä ehdottomuudesta seurasi tietty vapaus.

Nutreillaoloajan käytin tulevaisuuden ruokailujen miettimiseen. Ajattelin, että jos pizzat ja karkit alkavat pyöriä mielessä, ja kuurilla sinnitellään vain sillä ajatuksella että viikon päästä saa palkkioksi vetää vaikka perhepizzan, ollaan menossa metsään ja lujaa. Monesti tällaisten kuurien sudenkuoppa piilee juuri siinä, että ensin paastotaan ja sitten ahmitaan, mutta "vain tänään", koska koetaan että kaiken tiukistelun jälkeen pieni herkuttelu on ansaittua. Sitten se ruotuun palaaminen herkkupäivän jälkeen vain siirtyy ja siirtyy, kunnes kaikki pudotetut kilot ja pari ylimääräistäkin ovat tulleet takaisin. 

En antanut itselleni mahdollisuutta mässäilyyn kuurin jälkeen, vaan suunnittelin kuinka siirtyisiin vähitellen osanutrauksen kautta normaaliin, kevyeen ruokavalioon. Mielikuvaharjoittelin ahkerasti, ja opiskelin nutrien avulla oikeaa ruokailurytmiä. Oli tavallaan pelottavaakin vaihtaa pussiruoat normaaliin ravintoon, koska silloin minulla oli käsillä kaikki ne vaihtoehdot, joita nutrauksen aikana ei ollut, ja mahdollisuus tehdä myös vääriä valintoja. Onnistuin kuitenkin tässä kohtaa pysymään suunnitelmassani, ja vaikka painonlasku luonnollisesti hidastui, laskusuunta kuitenkin säilyi tasaisen tappavana. Olin tämän asian ajatellut itselleni niin selväksi, että mitkään herkut eivät edes pyörineet mielessä kun sain taas syödä oikeaa ruokaa.

Olen tämän reilun 1,5 kuukauden aikana pitänyt kaksi suunniteltua herkkupäivää ilman kaloreista huolehtimista, ja pari kertaa olen sortunut omenapiirakan edessä suunniteltua pahemmin (syksy ja omenatulva, huoh...). Kaikkien näiden jälkeen olen onnistunut palaamaan normaaliruokavalioon helposti. Tässä on yksi suuri ero aikaisempiin laihdutusyrityksiin nähden: repsahdus sai ennen herkut pyörimään vaan pahemmin päässä, ja herkkupäivien putki piteni. Sitten kun laihdutetut kilot oli kaikki syöty takaisin, ei motivaatiosta ollut enää mitään jäljellä, kun kaiken olisi joutunut aloittamaan alusta. Nutrauksesta varmasti oli tässä suuri apu, paino putosi alkuun niin nopeasti että yhdellä herkkupäivällä ei millään saanut tuhottua koko saavutusta, vaan pienet plussat olivat mitättömiä kokonaispudotukseen nähden. Niinpä on ollut helppoa kerätä itsensä ja jatkaa matkaa!

Olen saanut pidettyä tiukan kurin itselleni näin arjessa, mutta todellisuudessa tahdonvoima punnitaan erikoistilanteissa. Lomilla, juhlapäivinä, pikkujoulukaudella, kevään synttäriputken aikana. Eikä sillä ole mitään väliä jos juhlissa herkuttelee, mutta mitä se tekee painonpudotukselle jos kuukaudessa sattuu olemaan vaikka neljät juhlat. Tai kuinka käy viikon lomareissulla mummolaan, kun keittiön valtiaana häärii joku muu. Ja vielä joku sellainen, joka tykkää hemmotella rakkaitaan ruoalla. Näistä asioista minulla on vielä paljonkin ajatuksia, mutta tämä on jo niin pitkä postaus että kirjoittelen lisää toisella kertaa. Tähän liittyen olisi myös paljon asiaa siitä mitä olen tällä laihdutusmatkallani jo oppinut, ja missä löytyy vielä parantamisen varaa ja sudenkuoppia (koska niitähän riittää). Palaan näihin aiheisiin myöhemmin!

Menneen viikon meiningit

Syömiset ensiksi, tällaista tällä kertaa:

Maanantain kalorit jäivät vielä alhaisiksi, kun totuttelin ruokaan taas nutrien jälkeen. Pikkuhiljaa olen kaloreita nostellut, joinakin päivinä (lauantaina) vähän turhankin ylös (koska omenapiirakka). Kokonaisuutena olen tyytyväinen, lauantainkin kalorit jäivät ihan siedettävälle tasolle, liikuntoineen päivineen alle kulutuksen kuitenkin. Tämän päivän iltapala on vielä syömättä, mutta merkkasin senkin Kiloklubiin jo etukäteen, että sain kokonaisen taulukon esille.

Ensi viikolla tähtäilen tuonne 1400-1500 kilokalorin tietämille, mutta saa nähdä miten onnistun, koska ensi viikolla haasteita riittää... mm. niitä yövieraita joista mainitsin. Huomaan myös että annoskoot ovat kuin varkain päässeet kasvamaan, täytyy muistaa kiinnittää erityistä huomiota tähän!

Viikon liikuntoihin olen hyvin tyytyväinen muuten, mutta kahvakuulaan en saanut taaskaan tartuttua. Kuitenkin neljä liikuntakertaa viikkoon sain, kävin kolme kertaa lenkillä ja niiden lisäksi se jokaviikkoinen kiinteytysjumppa.

Paino ei ole inahtanutkaan mihinkään suuntaan, ei alas eikä ylös. Olisin jotenkin kuvitellut että viimeistään lauantain vähän suurempi kalorimäärä saisi aikaan painoa nostattavia nesteturvotuksia, mutta ei. Ja hyvä niin tietysti, jos ei suunta ole alaspäin niin ei tietenkään ylöspäinkään tarvitse mennä! Ensi viikolla sitten toivottavasti laskua tiedossa, että saavutan 74 kilon tavoitteeni. 

Ei muutosta

Paino on keskiviikosta asti näyttänyt samaa lukemaa (74,7 kg), ja ketoosi on muisto vain. On ollu mukavaa kun nälkää ei ole tarvinnut kärsiä, mutta haluaisin vielä hieman nostaa kaloreita (tällä hetkellä pyörivät siinä päälle 1300 kcal/ päivä), ettei aineenvaihdunta vain mene juntturaan ainakaan liian pienen energiansaannin takia.

On se kumma miten tunne omasta kropasta vaihtelee. Heti painon tipahdettua tuohon alle seiskavitosiin, olo oli tosi hoikka. Nyt kun noissa lukemissa on jumitettu useampi päivä, olo alkaa olla jo ihan plösö ja peilistä näkyy vielä paljon pudotettavaa. Liekö tällainen tottuminen syynä siihen että monesti kun saavuttaa sen kauan haikaillun painon, alkaakin haikailla aina vain pienempiä lukemia koska "hoikka olo" katoaa. Puhumattakaan siitä tunteesta, kun ensin laihduttaa 10 kg ja sitten 1-2 kiloa tuleekin takaisin: olo on sama ällöttävän turvonnut kuin isoimmillaan. En tiedä tunnistavatko muut laihduttajat tämän ilmiön?

Saa nähdä kuinka itselleni käy kun saavutan sen alle 70 kiloa. En usko olevani vielä siihen tyytyväinen, koska muistan miten silloin ennen raskautta tunsin itseni lihavaksi ja turvonneeksi tuossa painossa. Onhan siitä normaalipainoonkin matkaa vielä joku viitisen kiloa. Luulen että tämän loppuvuoden projektin jälkeen keväällekin löytyy vielä työnsarkaa, ainakin sen viiden kilon verran. Normaalipaino on hyvä tavoite, ja uskon että siinä normaalipainon ylärajan tietämissä minun ei olisi myöskään mahdotonta pitää painoa, sitten kun se painonhallintavaihe koittaa. 

Vaan täytyy myöntää että 60-62 kiloa olisi minulle aivan unelma. Tuolloin painoindeksini olisi päälle 23, mikä tuntuisi olevan turvallisen paljon normaalipainon ylärajan alla, mutta en usko mitenkään päin että rahkeet riittäisivät ylläpitämään noin alhaista painoa. Tuollaisia lukuja olen nähnyt vaa'alla joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ehkä vielä kaksikymppisenä. Utopiaa nykyiselle kolmekymppiselle minälle siis. Mutta projekti kerrallaan, tähtäys on nyt siellä raskautta edeltävässä painossa eli alle seitsemässäkymmenessä, voihan olla että tämän "lihavan ajan" jälkeen olen siihenkin jo ihan tyytyväinen. Joulun seutuun tämäkin asia selvinnee, kun tavoitteessani olen silloin pättänyt olla!

Välitavoite alitettu!

Hupsan keikkaa, paras ystäväni vaaka näytti tänä aamuna 74,7 kg, joten tässä postauksessa asettamani välitavoite 75 kilon alituksesta syyskuun loppuun mennessä on siten täytetty. Mahtavaa! Tällä kertaa välitavoite tuli saavutettua reilusti etuajassa, toisin kuin viimeksi jolloin jäin nuolemaan näppejäni tavoitteen karatessa kauas horisonttiin.

Tilannehan vaatii välittömästi uutta välitavoitetta. Tavoitteen laatimisessa on otettava huomioon seuraavia asioita: meille on tämän kuun puolella tulossa vieraita pitkän matkan takaa useamman yön pituiselle vierailulle, joten en voi vapaasti punnita jokaista suupalaa (koska en siinä seurassa halua), lisäksi ylimääräisiä houkutuksia on tiedossa syömispuolella roppakaupalla normaalia enemmän vieraista johtuen. Toisekseen kieleni on vielä valkoinen ja paha maku asuu suussa, joten ketoosi ei ole purkautunut täysin. Kun se tapahtuu, hidastuu tahti varmasti. Olen kyllä jo nostanut kaloreita ja hieman myös hiilareita, mutta vielä olen edennyt normaalia hiilaritietoisemmin. Toivon elimistö tottuisi taas hiilareihin kun lisäilen niitä hissuksiin, eikä tulisi mitään totaalijumiin johtavaa shokkia.

Yllämainitut seikat huomioon ottaen en halua asettaa kovin tiukkaa tavoitetta. Mietin sellaista, että kuukauden loppuun mennessä paino olisi tasan 74. Tämä päivä mukaanlukien aikaa on 13 päivää, mikä tekee n. 380 g viikossa. Tämä tavoite tuntuu nyt aika tiukalta, johtuen suurimmaksi osaksi noista useamman yön viipyvistä vieraista, mutta tässäpä oiva tilanne harjoitella laihduttamista erikoistilanteissa. Katselin, että edellisen nutrauksen jälkeen paino kyllä laski niin, että sen kokemuksen valossa tuo tavoite pitäisi olla ihan realistinen. Tähän pyritään kaikin keinoin, ainakin yritän lisätä taas hieman sitä liikuntapuolta. Kahvakuula esimerkiksi on päässyt pahasti pölyttymään taas kerran...

Liikaa vauhtia?

Olen jo jonkin ainaa mietiskellyt että mikä liian nopeaa laihduttamista. Nythän olen tiputtanut painoa melko kovalla tahdilla, mistä on kiittäminen kahta viikon mittaista nutrausjaksoa. Reilussa kuudessa viikossa olen tiputtanut yli yhdeksän kiloa. Keskimäärin se tekee yli 1,5 kiloa viikossa (toki pudotus on jakautunut hyvin epätasaisesti eri viikoille). Välillä tuntuu että hitaammassa tahdissa olisi puolensa; iho pysyisi varmemmin kutistumisen tahdissa mukana (toistaiseksi roikkuihoa ei kyllä ole näkyvissä, mutta silti jostain syystä pelkään tätä!) eikä mitään puutostiloja todennäköisemmin pääsisi syntymään. Pääkin ehkä pysyisi paremmin muutosten perässä. Maltillisesti pudotetut kilot ovat myös todennäköisemmin enemmän läskiä ja vähemmän lihasta. Väittävät lisäksi että hitaampi tahti takaa pysyvämmän tuloksen.

Ajatuksen tasolla minulle riittäisi hitaampikin vauhti. Esimerkiksi kilo kuukaudessa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että pudotettavaa normaalipainoon ei ole useita kymmeniä kiloja, joten tavoite olisi joka tapauksessa saavutettavissa kohtuullisessa ajassa. Siis tyyliin kuukausissa, ei vuosissa. Tällöin matkakaan ei tuntuisi loputtomalta, ja hitaampi tahti olisi helpompi hyväksyä. Ainakin terveemmät elämäntavat ehtisivät rauhassa juurtua. Jos vain joku voisi taata, että hidastelutaktiikallakin tulosta tulee, ja kuukauden kuluttua se kilo on takuuvarmasti poissa vaikka numerot vaa'alla pienenisivät etanan vauhdilla. Mutta ongelma piilee juuri siinä: miten pitää yllä motivaatiota, ja ylipäänsä muistaa terveelliset elämäntavat kun niistä merkkinä ei ole jatkuvasti alenevia lukemia vaa'alla. Miten pitää tavoite kirkkaana mielessä, jos sen saavuttaminen ei vaadi jatkuvaa aktiivista työskentelyä. 

Hitaasti laihdutellessa painonpudotus ei varmasti olisi tasan sitä 250 g/ viikko. Tuo määrä on jo niin pieni, että se häviää kropan nestetasapainon heittelyihin, ja ei voi mistään olla varma että suunta on oikea. Kahdessa viikossa puoli kiloa saattaa naisilla tulla tai mennä ihan kuukauden ajasta ja hormonitoiminnan muutoksista riippuen, eikä se välttämättä kerro siitä onko puolessa kuussa onnistunut lihomaan/ laihtumaan/ onko todellisuudessa tapahtunut yhtään mitään. Mistä edes tietää tekeekö kaiken oikein, kun ei ole mitään selkeää mittaria?

Helposti mieleen saattaa myös hiipiä, että voin ihan hyvin herkutella tänään, koska tuon vaivaisen pudotuksen saa kyllä aikaiseksi parilla tiukistelupäivällä. Tällainen toiminta vesittää koko maltillisen laihdutuksen idean. Tai entäs jos ihan tosissani yritän parhaani ja luulen olevani oikealla tiellä, ja sitten kuukauden kuluttua vaaka näyttääkin kilon miinuksen sijaan kilon plussaa. Ja tavoitteen saavuttaminen on taas siirtynyt kuukauden verran kauemmas tulevaisuuteen.

Ja pahintahan on että noin voi käydä, vaikka koko ajan laskeskelisi kaloreita. Omasta peruskulutuksestaan ei voi heittää kuin karkeita keskimääräisiä arvioita iän, painon ja aktiivisuustason perusteella, mikäli ei ole käynyt sitä tieteellisen tarkasti mittauttamassa. Ja sama koskee ruoka-aineiden energiasisältöjä. Vaikka jauhelihapaketin päällä seisoo 160 kcal/ 100 g, sekään ei ole 100-prosenttinen totuus vaan laskennallinen arvio ja keskiarvo. Jos tähtää niin pieniin muutoksiin syömisissä että arvioitu painonpudotus olisi vain tuota kilon luokkaa kuukaudessa, voi helposti mennä pieleen jos se oma kulutus onkin keskimääräistä parisataa kilokaloria vähemmän vuorokaudessa. Toki tämäkin kävisi pitkässä juoksussa selväksi ja syömisiä voisi korjata oikeaan suuntaan, mutta se tarkoittaisi jälleen tavoitteen karkaamista ajassa kauemmas.

Ja ihan omana mutuiluna oikein pienistä vajeista: kuvittelisin että elimistö haluaa kuitenkin tiukasti pitää kiinni saavutetuista eduistaan, eli rasvavarastoista. Pienen vajeen ollessa kyseessä se varmaan osaa kompensoida, ja sopeuttaa toimintaansa siten että energiansaanti ja kulutus ovat tasapainossa. Liian pieni vaje myös helposti hukkuu yllä mainittuihin virheisiin kaloreiden laskennassa. Luulen että tuo perinteinen hokema "syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut" on vaikeaa saada toteutumaan hyvin pienellä energiavajeella, siis tyyliin 100 kcal:n vaje vuorokaudessa. Ja varmasti mitä lähemmäs normaalipainon rajaa mennään, sitä vaikeammaksi painon pudotus aina muuttuu, vaikka vajeen pitäisi samana ja ottaisi huomioon pienenevän kehon pienemmän energiantarpeen.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka ovat tiputtaneet suuren kilomäärän hissukseen, tasaisen tappavalla tahdilla. Siis ihan ilman mitään ihmedieettejä, oikeasti muuttamalla elämäntapojaan pikkuhiljaa pienin muutoksin. Kuten vaihtamalla ensin kahvitaukoviinerin pikkupullaan ja kevytmaidon rasvattomaan, valkoisen leivän ruisleipään ja rasvaisen juuston kalkkunaleikkeeseen, niin kuin naistenlehdissä ainakin ennen vanhaan neuvottiin (nykyään taidetaan neuvoa syömään viherpirtelöitä ja superfoodeja). Jos tällaisia laihduttajia on lueskelemassa, niin kuulisin enemmän kuin mielelläni miten te sen teitte??

Taidan taas kerran analysoida liikaa, kukaan ei varmasti jaksanut edes lukea tänne asti. Mitäpä sitä liikaa miettimään, minulle nähtävästi kuitenkin sopii tämä nopea laihdutustahti, kun nutrauksien jälkeenkin olen onnistunut palaamaan normaaliravinnolle ilman mitään ahmimiskohtauksia tms. Ja painonpudotus hidastuu kyllä reippaasti ihan itsestään, nyt kun lopetin (toistaiseksi) nutrauksen. Miksipä en siis vain antaisi mennä hyväksi havaittuun tyyliin. Jotenkin vaan takaraivossa kaihertaa hitaan laihtumisen edut, ja etenkin se sanonta että hitaammat tulokset ovat pysyvämpiä. Jatkan aiheen työstämistä pienessä päässäni, ja mikäli lamppu joskus syttyy niin lupaan jakaa ahaa-elämykseni teillekin!

Painokäyrää

Tänään on ollut tosi hyvä ja jaksava fiilis, kyllä kiinteän ruoan syöminen tekee ihmeitä. Hyvillä mielin illalla jumppaan, kun jaksaminen on kerrankin kohdillaan! Ensimmäinen jumppa ilman flunssaa tai nutrausta, ihan jännityksellä odotan sujuuko paremmin kuin ennen.

Eilen taisi olla tylsää, kun käytin pitkän ajan taulukkolaskentaohjelman kanssa taisteluun, jotta sain jonkunlaisen kuvaajan painon laskusta aikaiseksi. Noita käppyröitä on aikanaan muissa yhteyksissä joutunut piirtelemään enemmänkin, mutta tämä ei nähtävästi ole niin kuin pyörällä ajoa, ei nimittäin meinannut enää onnistua sitten millään. Eikä nyt ole edes käytössä Exceliä jonka kanssa tappelusta minulla on kokemusta, vaan tämä räpellys syntyi ihan jollain ilmaisohjelmalla. Olisin halunnut oikeasti käyrän enkä tuollaista värjättyä aluetta, mutta siinä tuli sitten ongelma saada aikaan jatkuva käyrä kun painotiedot on miltä sattuu -päiviltä, eikä tasaisin välein, eikä mitään käryä miten ohjelman saisi ymmärtämään että X-akselilla on päivämäärä ja käyttäytymään sen mukaisesti... No mutta ihan sama, tällainen tuli:

Kyllähän se komealta näyttää, pakko myöntää! Tässä on merkittynä vain aina alin saavutettu lukema, koska muita minulla ei ole ylhäällä. Se on vähän harmi, koska olisi ollut kiinnostavaa nähdä se painon sahaus ihan graafisesti, mutta näillä nyt mennään. Kyllä tuosta jo näkee että lasku ei ole tosiaankaan ollut tasaista. Alun ja lopun suurimmat humpsaukset ovat VLCD:n ansiota, mutta kyllä se paino siinä välilläkin on tasaisen varmasti tullut alaspäin. Hyvä minä! 

Toisen nutrauksen tulokset

No niin, viikon rutistus takana jälleen. Paino tippui paremmin kuin uskalsin toivoa. Tavoittelin puoltatoista miinuskiloa, sainkin yli kaksi! Ei voi olla kuin tyytyväinen. Koska kävin vaa'alla joka päivä, niin julkaistaan tässä nyt koko lista, sikäli mikäli jotakuta kiinnostaa. Otin tuon tämän päivän painon vielä tähän jotta sain eilisenkin nutrauksen tuloksen mukaan. Viime maanantaina, eli aloituspäivänä vaaka näytti tosiaan hieman korkeampaa lukemaa kuin tähän mennessä alin, joten siitä lähdettiin. Tässäpä siis koko lista, jossa näkyy hieman sahaustakin välillä:

• ma 77,7 kg
• ti 76,9 kg
• ke 76,7 kg
• to 75,7 kg
• pe 75,7 kg 
• la 75,2 kg
• su 75,3 kg
• ma 75,0 kg

Alunperin en olisi uskaltanut odottaa näin suurta painonlaskua, mutta kun loppuviikosta se 75 kg alkoi lähentyä niin kieltämättä mielessä alkoi pyöriä, että josko sinne seiskanelosille asti pääsisin. Se jäi kuitenkin vielä saavuttamatta, mutta alkaa olla jo niin lähellä ettei tunnu enää saavuttamattomalta! Kova tavoite on että paino ei nousisi yhtään nyt kun alan taas syömään muutakin kun pirtelöitä, suurta laskuakaan en kyllä tälle viikolle odota. Mutta jospa edes se 100 g, että vaaka vilauttaisi sen 74-alkuisen...?

Kaloreita nutrausviikolla kertyi seuraavasti:

Kahtena päivänä 800 kilokalorin raja hieman ylittyi kun hiukkasen sovelsin syömisiä, mutta noin pienillä ylityksillä ei ole mielestäni mitään merkitystä. Keskimäärin päiväsaldo jäi kuitenkin selkeästi alle VLCD-rajan, ja ainakin torstaista, ellei keskiviikosta lähtien ketoosi onkin olut seuranani.

Eilen kävin lenkilläkin, vähän tahmeaa oli mutta ei tullut mitenkään huono olo. Sellaista normaalia "eikö se kolme minuuttia juoksua muka ole jo kulunut?!!" -meininkiä vain. Enemmän kyllä kun yleensä. Tämän viikon liikuntasaldoksi tuli kaksi c25k-ohjelman mukaista lenkkiä ja tunnin muokkausjumppa. Mielestäni oikein hyvä saldo VLCD-viikolle!

Paremmin juoksu kulkee kun on päivällä syönyt kunnolla, niin se vain on. Hiilareita tarvitsee jotta jaksaa urheilla, joten pikkuhiljaa on sanottava ketoosille heipat. En nyt ehdoin tahdoin ala mitään höttöä mättämään (no daa!), mutta kuitupitoiset leivät, täysjyväpastat, perunat yms. perusjutut palaavat kyllä pikkuhiljaa takaisin ruokalistalle. Onkin jo ollut vähän ikävä!

Maanis-depressiivistä laihdutusta?

Tämä nutraus on yhtä vuoristorataa, tunnelmat ja olot vaihtelevat ääripäästä toiseen. Yleensä aina aamuisin olo on mitä mainioin, vaa'alta saa käydä tarkistamassa pienenevän lukeman ja olo on hyvin hoikka tyhjällä vatsalla. Vaikka onkin joskus nälkä (yleensä heti heräämisen jälkeen ei kyllä edes ole), tietää että pian saa päivän ensimmäisen pirtelön ja muutenkin kaikki päivän ruoka-annokset ovat vielä edessä. Aina aamuisin tuntuu että nutrausta voisi jatkaa vaikka loputtomiin!

Yleensä aamiaisen jälkeen lähdetään lapsen kanssa puistoon/ kerhoon/ perhekahvilaan/ ystäviä tapaamaan, joten lounasaika tulee nopsaan, eikä nälkä tai väsykään ehdi iskeä muuta puuhatessa. Laitan lapsen syömään ensin, ja alan suunnitella mitä itse ottaisi lounaaksi. Aamiaisen ja lounaan väli yleensä venähtää pisimmäksi, tässä kohtaa on aina hankalin pitää kiinni kolmen tunnin ruokailuväleistä. Lounaalla vielä yleensä tulee se tunne että vatsan saa täyteen, vaikka ruokana olisikin pelkkä pirtelö. Jos lisänä on vaikka paistettua sipulia tai muita kasviksia riittävästi, saattaa jopa tulla ihan hyvinsyönyt olo. Edelleen tässä kohtaa usein mietin, että miksi en jatkaisi VLCD:tä vielä vaikka kuiiiiiinka pitkään, kun paino tippuu ja olo on näin hyvä!

Sitten tuleekin se päivän ensimmäinen (ehkä ainoa) rauhallinen hetki, eli lapsen päiväunet. Pakollisten kotihommien (joiden listan pidän kyllä yleensä minimissä) jälkeen saatan istahtaa sohvalle, lueskelemaan lehtiä, blogeja yms. Tämä on se hetki, jolloin sattaa iskeä pieni heikotus ja saamattomuus, väsymyskin. Sellainen olo että nyt ei pysty eikä jaksa. Tässä kohtaa yleensä alan laskeskella että joko olisi seuraavan nutrin aika, ja mahtuuko kaloreihin ateriankorvauspatukka että saisi jotain ruokaisampaa pelkän vesipirtelön sijaan. Ja näillä main alan taas ihmettelemään että miksi ylipäänsä olen tällä kitukuurilla. 

Ruokailuväli saattaa iltapäivisin kutistua 1,5-2 tuntiin, nälästä johtuen. Riippuen kuinka "tuhdin" (todellakin lainausmerkeissä nutrikuurin aikanana) aterian olen syönyt, heikotus ja saamattomuus joko katoaa tai lievenee. Yleensä kuitenkin iltaa kohden olo paranee, ja muuttuu hieman energisemmäksi. Pakkokin on, koska kun energiapakkaus nimeltä lapsi herää päiväuniltaan, ei ole varaa löysäilyyn.

Illalla olo on yleensä nälkäinen, mutta ilman heikotusta. Nukkumaan siis joudun useimpina päivinä menemään ainakin hiukan nälissäni, ja iltaisin usein mietin että nyt kyllä loppuu tämä kuuri. Kunnes taas aamulla herään ja olo onkin loistava.

Välillä on ollut myös päiviä, jolloin heikotusoloa ei tule ollenkaan! Sellainen päivä on ollut tänään, ainakin tähän asti. Aina kun nälkä on yllättänyt onkin sopivasti ollut ruoka-aika. Kun taas eilinen oli aivan päinvastainen, tuntui että nälkä oli ihan jatkuva vieras.

Nutrauksen aikana kirjoittamistani postauksista varmasti huokuu se, millaisena hetkenä ne on kirjoitettu. Onko sävy kettuuntunut, väsynyt ja nälkäinen, vai onko loistofiilis juuri vaa'alla käynnin ja nutripirtelön nautiskelun jälkeen. Ei siis kannata ihmetellä jos joka toinen päivä olen valittanut nälkääni ja joka toinen päivä ihastellut kuinka helppoa tämä onkaan...

Liikuntasuunnitelmastakin on välillä ollut haastavaa pitää kiinni, esimerkiksi eilisillaksi olin suunnitellut lenkin. Eipä ollut puhettakaan, että olisi energiaa riittänyt enää mihinkään urheilulliseen siinä vaiheessa. Terveellisempää varmaan oli olla lähtemättä. Jos tämän päivän hyvä olo jatkuu, lähden illemmalla sinne lenkille, muussa tapauksessa otan vahingon takaisin ensi viikolla.

Ensi viikolla alan taas syömään enemmän, joten silloin on sinne lenkillekin päästävä. Tämä viikko oli vähän tällainen extreme-veto alhaisilla kaloreilla, mutta tämän jälkeen ei enää heikotusta suvaita tekosyyksi lenkkeilemättömyyteen! Kun ei ole mitään VLCD-haamurajaa kummittelemassa, voi vaikka syödä "ylimääräisen" banaanin tai jälkiuunileipäpalan, jos olo sen vaatii. 

Kaikesta sitä voikin valittaa...

Kuudes nutrauspäivä menossa tänään. Mitään isoja ongelmia ei edelleenkään ole, mutta jotain pientä valittamista löytyy aina. Alkaa nimittäin tympiä jo kaikki tämä sheikkailu! Siis ihan se fyysinen toimenpide. Tämä on kyllä pahinta laatua oleva first world problem: liialla syömisellä itsensä lihottanut naikkonen ravitsee itseään ylihinnoitelluilla pahvin makuisilla jauheilla päästäkseen eroon elintasokiloista, ja valittaa samalla kuinka jauheiden sekoittaminen veteen on liian raskasta. Yes, I know... Tilannettahan ei helpota se, että hysteerisesti ravistelen moninkertaisen ajan kuin oikeasti tarvitsisi, ettei vaan jää niitä pelottavia jauhopaakkuja. (Mihin en siis ole joutunut törmäämään kertaakaan.)

Lisäksi minulla on vain yksi shakeri (onko noille suomenkielistä nimeä? sekoittaja?), joten sen tiskaaminen yhtä mittaa on rasittavaa. Joskus vaan ravistelen siinä pirtelön jälkeen kuumaa vettä ja joskus Fairy-vettä, tiskiharjan kanssa en jaksa koko ajan olla heilumassa. Ja kaappiin ei viitsisi hankkia niitä lisääkään pyörmään, käyttö on niin satunnaista kuitenkin. Jatkuva tiskaus juoksevan veden alla ei kyllä ole mitenkään ekologista sekään.

Valmiiksi sekoitetut pirtelöt ratkaisisivat molemmat näistä elämää suuremmista ongelmistani. Nutrilettilla (ja mitä ilmeisimmin muillakin merkeillä) löytyy kyllä valmiitakin juomatetroja, mutta ne ovat ensinnäkin kalliimpia ja toisekseenkin niiden joukosta en ole löytänyt VLCD-tuotteita, vaan energiasisällöltään ne vastaavat enemmänkin ateriankorvikepatukoita. Täytynee sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan tutkimaan josko niitä VLCD-tuotteita kuitenkin löytyisi. Siihen asti pitänee ottaa kaikki se ravistelu käsitreenin kannalta.

Ihan oikeista ongelmista ainoa taitaa olla silloin tällöin iskevä pieni heikotus ja voimattomuuden tunne, joka tulee ja menee. Eikä yleensä jää pitkäaikaiseksi vieraaksi onneksi. Nälkääkään ketoosi (?) ei ole kokonaan vienyt, vaan kyllä tyhjän vatsan syndrooma iskee useasti päivässä. Menee tosin ohi pirtelöllä, eli ei ole jatkuva olotila sekään. Huominen enää jäljellä nutrausta, jos alkuperäisellä suunnitelmalla mennään!

Hui mikä maku

Ennen ensimmäistä nutrauskertaa tilasin nettikaupasta Modifastia, ja samalla hairahduin tilaamaan kokeeksi muutaman alennuksessa olleen pussin toista merkkiä. Nämä pussukat jäivät ensimmäisellä kierroksella kaapin perälle, kun käteen sattui aina se tuttu ja turvallinen Nutrilett ja satunnaisesti Modifast. Tällä toisella kerralla jouduin pärjäämään hetken ilman Nutrilettia, ennen kuin ehdin sellaiseen kauppaan jossa sitä myytiin. Niinpä yksi noista mysteeripusseista pääsi käyttöön, nimittäin tämä:

Maku ei kyllä millään tavalla vakuuttanut meikäläistä. Tästä tuli ensimmäinen laihdutuspirtelö jota en pystynyt edes juomaan loppuun! Sinnittelin yli puoleen väliin ottamalla aina kulauksen tätä ja heti perään vettä, mutta sitten tulin siihen tulokseen että ei edes laihdutuksen kuulu olla tällaista kärsimystä, ja heitin loput viemäriin. 

Makuongelman lisäksi tämä ei myöskään sekoittunut yhtä hyvin veteen kuin muut kokeilemani tuotteet, ja jäi vähän klönttiseksi. Ei onneksi jauhoiseksi mutta sellaiseksi vähän klimppiseksi kuitenkin. Rakenne olisi varmaan toiminut paremmin vaikka vanukkaana, jonka olisi saanut aikaan jättämällä sekoituksen jääkappiin joksikin aikaa.

Nämä ovat toki makuasioita, ja uskon että jollekin tämäkin maistuu, pidänhän itsekin pahvin makuisesta Nutrilettista. Tässä ei ollut mitää pahvimaista makua, vaan tietyllä (korvikemaisella) tavalla maku oli kyllä ihan suklainen, mutta jotekin niin erilainen kuin käyttämilläni merkeillä. En osaa sanoa mikä tässä tökki niin pahasti, mutta kaksi kaapissa odottavaa pussia taidan kyllä lahjoittaa eteenpäin. Tai toinen niistä on eri makua, nimeltään suklaa-vadelma smoothiejauhe. Voi kyllä olla että en uskalla sitäkään kokeilla. 

Kokonaan en kyllä voi tuota ACKD Easy Diet -merkkiä teilata, koska tilasin silloin joskus samalla kertaa myös laatikollisen tämän saman valmistajan ateriankorvikepatukoita -70 % -hintalapun houkuttelemana, ja ne ovat olleet tosi hyviä. Enää en kyllä uskalla ostaa mitään uusia makuja isoa määrää kerralla, kun näköjään voi mennä pieleen pahastikin. 

ps. Tänä aamuna peilistä kurkkasi valkoinen kieli ja suussa oli paha maku, mikä ymmärtääkseni voisi olla merkki ketoosista?

Toinen nutraukseni

Ajattelin kirjoitella vähän ylös fiiliksiä tältä toiselta nutrauskierrokselta. Nyt on siis takana päivä neljä, ja siltä näyttäisi että viikon loppuun asti mennään nutraten.

Ensimmäisellä kerralla koko juttu oli jotenkin tosi jännä. Suunnittelin aloitusta monta päivää, ja tutkin kalenterista sopivaa aloituspäivää. Blogiin kirjoitin kolme tekstiä päivässä, ihan vaan koska olin niin täpinöissäni. En käynyt juuri missään, vaan tarkoituksella valitsin kalenterista hiljaisen viikon. Ihan vaan että homma ei kaatuisi ainakaan minkään yllättävän kahvipöydän kiusauksiin (tai siihen ettei kehtaisi kieltäytyä), tai muuten vaan omaan hankaluuteensa kun ei ole kotona nutripussien ja vesihanan äärellä. Puhumattakaan siitä että olisi jollekin joutunut selittelemään pussikuuria. En tiennyt mitä odottaa. Motivaatio oli todella kova.

Nyt toisella kerralla olin myös etukäteen katsellut sopivaa viikkoa kalenterista, ettei ainakaan yövieraita tai yökyläilyitä ollut tiedossa. Mietin kuitenkin aloitusaamuun asti että alanko tähän kuitenkaan vai en, ja sitten hetken mielijohteesta päädyin sheikkailemaan suklaapirtelöä ja siitä se sitten taas lähti. Epäilin itsekin, että riittääkö motivaatio jos noin vain puolihuolimattomasti aloittaa. Kyllä se kuitenkin on ainakin tähän asti riittänyt!

Tällä toisella kerralla olen ollut menossa ihan normaalisti, olen vaan järjestellyt menot niin että selviän niistä syömättä. Ehkä kotimatkalla bussissa olen saattanut ateriankorvikepatukan nakertaa. Tällä strategialla olen selvinnyt mm. elokuvista, ystävän kanssa kahvittelusta ja taidenäyttelystä. En ole joutunut selittämään kummemmin, korkeintaan maininnut että olen herkkulakossa. Päivisin olen lapsen kanssa kiertänyt kaikki lähitienoon ilmaiskerhot, perhekahvilat ja muut. Lasta kun pitää kuitenkin olla kotona ruoka-aikaan syöttämässä, niin itsekin olen saanut aina nutrini ajallaan kaikesta huolimatta. Luulen että tästä aktiivisuudesta johtuen päivät ovatkin menneet ohi vauhdilla! Viime kerralla ehti keskittyä joka ajatukseen ja tuntemukseen, ja viikko tuntui kestävän ikuisuuden. Nyt homma pyörii eteenpäin omalla painollaan, ja kilot karisevat siinä sivussa.

Vaikka on minulla toki ollut nälkä. Ensimmäisenä päivänä kiroilin koko nutraukseen ryhymistä vatsan kurniessa, mutta ei sisu antanut keskenkään jättää. Toisena päivänä olo oli edelleen nälkäinen ja lisäksi todella saamaton. Ihme että sain itseni sinne jumppaan raahattua. Enkä varmaan olisi saanutkaan, jollei kyseessä olisi ollut tuollainen ilmoittautumisen vaatinut kerran viikossa -juttu.

Kolmantena ja neljäntenä päivänä olo on ollut ihan eri. Melko energinen, ja vähemmän nälkäinen. Tai siis nälkä on mennyt ohi aina syömisellä, ja uusi nälkä on tuntunut vasta lähempänä seuraavaa ruoka-aikaa, eikä jatkuvana kaiverruksena sisuksissa. Nyt tosin taas tänä iltana/ iltapäivällä tunsin pientä heikotusta ja väsymystä, joten aika aaltoileva tämä olotila on. Tänä aamuna vaa'alla näkyi vielä kunnon humpsaus painossa, mistä sain ison kasan motivaatiota lisää. Lukema oli kyllä niin alhainen, että hieman epäilin sen oikeellisuutta. Vähän samoin kun epäilen aina silloinkin, jos vaaka näyttää mielestäni syömisiin nähden liian suurta lukemaa. Mutta voihan se ihan paikkaansakin pitää. Julkaisen jonkunlaisen painotaulukon tai käyrän sitten koko viikolta kerralla, kunhan tämä nutraus on ohi. Vaa'alla tosiaan olen käynyt kurkistelemassa joka päivä.

Tässäkin nutrauksessa olen vähän soveltanut syömisiä, niin kuin edelliselläkin kerralla. Olen pitänyt kiinni siitä, että ruokailukertoja on viisi päivässä, ja kalorit pysyvät VLCD-rajan, eli 800 kcal:n alapuolella. Lähinnä syön Nutrilettin suklaapirtelöpusseja, mutta myös satunnaisesti muita kaapista löytyviä pussukoita, sekä ateriankorvikepatukoita jotka energiamäärältään vastaavat kahta pussia. Välillä olen myös puolittanut patukoita, jos olen kaivannut jotain purtavaa mutta kalorit menisivät yli kokonaisella. 

Pari kertaa olen syönyt kanamunan, ja paistanut sipulia öljytilkassa. Sipuli käsittääkseni on virallisestikin sallittujen listalla, mutta rasva ei tietenkään ole. Eikä se kananmuna. Soveltamisessa on toki omat riskinsä, jos esimerkiksi vaihtaa pussin kananmunaan, voi tärkeitä ravintoaineita jäädä saamatta. Siksi olisi varmaan ihan suositeltavaa pysyä pelkillä pusseilla jos noudattaa näin niukkaenergista dieettiä. Omalla kohdallani olen kuitenkin ajatellut että näin lyhytaikaisessa, max viikon projektissa en ehdi mitään vahinkoa aiheuttamaan itselleni. Ja en lähde joka päivä sooloilemaan, yleensä pitäydyn virallisissa VLCD-ohjeissa. Pelkään liikaa hiustenlähtöä tms. oireita, joita saattaa ilmaantua liian nopean laihtumisen tai tiettyjen ravintoaineiden puutteen takia. 

Jos jotain ohjeiden ohi syön, niin se on jotain rasva- tai proteiinipitoista, hiilihydraatteja en syö koska haluaisin kovasti päästä kokemaan sen ketoosin, joka viimeksi jäi puuttumaan (luulen). Voi olla että jonkinasteisessa ketoosissa olenkin jo, koska energiaa tuntuu nyt useimmiten riittävän ainakin saman verran kuin normaaliruokaa syödessäni (meikäläinen nyt ei ole se kaikista energisin tyyppi muutenkaan...). Mitään muita merkkejä ei kuitenkaan ole, joten tiedä häntä.

Liikunnasta kirjoittelinkin jo eilen, sitäkin olen saanut mahtumaan kiireisen viikon aikatauluun, eikä mitään voimien loppumisen tunnetta ole siihenkään liittynyt. Hyvillä mielin taidan jatkaa viikon loppuun siis. 

Tällaisia fiiliksiä kun viikon puoliväli on ohitettu, katsotaan muuttuvatko tuntemukset loppuviikkoa kohti vai pysyykö tunnelma näin hyvänä!

Lenkki heitetty

Hahaa, tein sen!

Siis sen minkä aikaisemmin päivällä uhosin, ja lähdin lenkille. Tämä blogi on kyllä loistava paikka käydä lupailemassa kaikenlaista, kun sitten on julkinen paine myös tehdä minkä lupaa. (Vaikka kovin julkinen tekele tämä ei olekaan, noin niin kuin lukijamäärien valossa... Mutta oli miten oli, suosittelen kaikille!) Fiilis lenkillä oli ihan hyvä, ei tullut mitään heikotuksia. Nappasin nutrin heti lenkin jälkeen, jotta palautuminen lähtisi mahdollisimman hyvin käyntiin. Siinä juomaa sheikkaillessa tuntui melkein kun olisi oikea urheilija palautusjuoman kanssa, heh heh. 

Flunssan ja pienen tauon jälkeen aina tuntuu hieman tahmealta, mutta tosiaan ei minulla näyttäisi lyhyen VLCD-dieetin aikana olevan mitään ongelmia sellaisen liikunnan kanssa, jota muutenkin olen nyt jokusen viikon harrastanut. Monen viikon nutraus voi sitten olla eri juttu, ja mistäs sen tietää vaikka itsellänikin loppuviikosta on jo toinen ääni kellossa. Yritän (ja siis täten taas julkisesti ilmoitan) lenkkeillä myös viikonloppuna!

Muistelen että virallisesti ei rankkaa liikuntaa VLCD-jakson aikana suositella, joten omalla vastuulla sinne lenkkipolulle sitten! Omalla kohdallani uskon, että kroppaa kuunnellen ei voi mennä kovin pahasti vikaan tässäkään asiassa.

Liikuntaa VLCD:llä?

Liikunta oli se aihe josta eilen tulin kirjoittamaan, kun päädyinkin jaarittelemaan takeista. Muistin luonnollisesti heti kun olin julkaissut eilisen postauksen.

Lenkillä en ole vieläkään käynyt, vaikka polveni tuntuu olevan sen verran kunnossa, että sen puolesta lenkkiä voisi jo kokeilla. Flunssakin on jo huomattavasti parempaan päin, mutta hengästyminen tuntui vielä viikonloppuna keuhkoissa hieman pahalta, joten ei ole tehnyt mieli lähteä juoksemaan.

Jonkun verran olen liikkunut kuitenkin, viime viikon saldoksi jäi pieni (alle puoli tuntia) pyörälenkki, muokkausjumppa ja parisen tuntia suht raskaita puutarhatöitä taloyhtiön talkoissa (lapiointia, kottikärräämistä yms.). Ja kyllä, todellakin lasken kaikki tuollaiset normaalista poikkeavat, fyysisesti raskaat hommat liikunnaksi ja merkkailen ne ylös Kiloklubiin. Lisäksi yritin hyötyliikkua tavallista enemmän, käveltiin mm. lapsen kanssa tavallista kauemmas leikkipuistoon ja sinne kauimmaiseen lähikauppaan. Näitä en sentään mihinkään merkkaillut, vaikka jokusen lisäkilometrin ne toivatkin normaaliarkeen verrattuna.

Tällä viikolla liikuntarintamalla haasteteita tuo VLCD-dieetti. Edellisellä nutripätkällä en liikkunut laisinkaan, varovasti vasta suunnittelin että ehkä sitten joskus voisi jotain urheiluun viittaavaa alkaa tekemään. Olo on niukan energiansaannin lisäksi melkoisen saamaton, eikä ensimmäisenä tulisi mieleenkään lähteä juoksemaan. En tiedä onnistuisiko se edes. Kokeilemasta ei kuitenkaan mikään estä. Tuskin mitään vahinkoa ainakaan voin saada aikaan, jos kroppaani kuunnellen menen ja lopetan jos tuntuu huonolta.

Vähän tuntumaa urheiluun VLCD:llä sain jo jumpasta eilen. Siellä sykkeet eivät kuitenkaan ole jatkuvasti tapissa (toisin kuin juostessa), koska siellä keskitytään lihaskuntoliikkeisiin. Rankkaa se toki silti on, ja kyllä siinäkin hieman hengästyy. Ennen jumppaa söin ateriankorvikepatukan, koska olo oli tosi nälkäinen ja epäilin että pelkän pussin voimalla en ehkä jaksaisi liikkua. Tai epäilin etten jaksaisi ehkä joka tapauksessa. Mutta itse jumpassa en muistanutkaan nälkää, voin kertoa etten ehtinyt, sen verran tiukkoja punnerrussarjoja oli taas. Jaksaminen oli mielestäni melko samalla tasolla kun viime kerrallakin kun en nutrannut. Toisaalta jumppapäivänä oli vasta toinen päivä nutrausta menossa, joten pahan päivän hiilarivarastojakin oli varmaan jäljellä kropassa. 

Hyvin menneestä jumpasta rohkaistuneena ajattelin että kyllä sitä lenkkiäkin pitäisi kokeilla. Kuten sanottu flunssasta on vielä jämät jäljellä, mutta jumpan aerobinen alkulämmittelykään ei saanut aikaan mitään keuhkoja repivää yskänpuuskaa, ja olo oli kaikinpuolin ihan maninio. Ei lenkki varmaan mitenkään eroa tästä. Ja siis minun "juoksu"-lenkkinihän vielä pääasiassa koostuvat kuitenkin kävelystä.

Nyt kun tämän asian julistin blogissa, on pakko mennä sinne lenkille! Jos en mene, se johtuu vain ja ainoastaan laiskuudesta. Toki tällä viikolla on myös paljon kiireitä sekä minulla että miehellä, ja yhtäaikaahan emme voi iltaisin olla menossa lastenhoidollisista syistä. Tänäänkin miehellä on oma urheiluharrastuksensa, mutta katson jos hän kotiutuisi sen verran ajoissa että minäkin pääsisin vielä lenkille. Huominen ja perjantai ovat aikataulullisista syistä vielä hankalampia. Mutta lupaan ja vannon, että jos tänään en lenkille ehdikään niin viikonloppuna ihan varmasti menen! Näin!

Viisi kirjainta, alkaa ännällä...

No niin, nyt tulee sitä mitä eilen lupasin, eli: NÄLKÄÄÄÄÄÄ!

No ei, olo on ihan ok. Vaikka kyllä eilen oli melko kova nälkä, ja sätin itseäni siitä että pitikö taas tähän ruveta. Mutta kyllä, haluan pienen spurtin tähän painonpudotukseen, jotta motivaatio pysyy yllä! Ja tämä toimi viimeksi niin hyvin, että miksi ei tälläkin kertaa? Tuntuu että kroppa tarvitsee välillä shokkihoitoa, ja viikko menee yllättävän nopeasti kuitenkin, tai kuinka monta päivää sitten ikinä päätänkin kuuria jatkaa. Siispä jaksaa jaksaa!

Nutrikuuriin motivoi mm. stressi talvitakkeihin mahtumisesta (vaikka kesä näyttääkin tulleen takaisin). Ostin viime talvena itselleni uuden takin, joka äkkisovituksella kaupassa vaikutti sopivalta. Malli on sellainen pitkähkö, ja käytössä (näin alapainotteisena henkilönä) sitten huomasinkin, että takki on alaosastaan melko pinkeä vetskarin ollessa kiinni. Niinpä käytin sitä välillä vetoketju kokonaan auki tai sitten alaosastaan auki, kun siinä sellainen kaksisuuntainen vetskari sattuu olemaan. Mielestäni se näytti kuitenkin hieman hassulta niin, ja juurikin siltä että vetoketju on auki alhaalta siksi ettei se mahtunut kiinni (mistä muusta syystä joku haluaisi avata takkia alhaaltapäin, mikä hyöty tuollaisista vetskareista ylipäänsä on??). 

Takki on kuitenkin tosi kiva, ja olisi niin huippua jos voisin käyttää sitä tänä talvena vetoketju kiinni, niin kuin kuuluu. En oikein muista mitä painoin viime talvena, mutta varmasti juuri jotain näitä lukemia. Enkä osaa arvioida missä kiloissa takki istuisi hyvin, koska nykyisellään ainoastaan vyötärö tuntuu kapenevan mutta takkia varten pitäisi onnistua lantiosta ja takapuolesta hävittämään senttejä. Kaipa sekin jossain vaiheessa tapahtuu.

Mitään siistimpää villakangastakkia minulla ei tainnut olla viime talvena käytössä ollenkaan. Ennen raskautta käyttämääni takkia kokeilin silloin, mutta sen kanssa ei ollut mitään toivoa: se puristi käsivarsista ihan mahdottomasti! En todellakaan liioitellut alliongelmaani kun siitä joskus aikoinaan kirjoittelin... Mutta siinä takissapa on oiva mittari allien kutistumista seuratessa. Jos Kun saavutan jouluksi sen alle 70 kilon painon (jossa tuota takkia olen käyttänyt), niin sittenhän sen näkee onko pelkoni allien kutistamisen mahdottomuudesta aiheellinen. Tuntuma on, että aina lihoessa allit vaan paisuvat, mutta laihtuessa läski lähteekin jostain muualta. We'll see!

Minun piti kirjoittaa postaus jostain ihan muusta kuin takeista, hairahduin sivuraiteelle. Enkä enää muista mikä se alkuperäinen aihe oli. Ehkäpä se muistuu mieleen huomiseksi! Yst. terv. nimim. lahopää kotiäiti.

Taas mennään nutraten!

Laitetaanpa ensimmäisenä kehiin viime viikon kaloritaulukko:

Kas siinäpä ne. Perjantai näyttää nollaa, en alkanut kuohuviinilasillisia merkkaamaan, enkä sitten mitään muutakaan. Äsken laskeskelin kuitenkin huvikseni karkean arvion kaloreista, sisältäen kaikki (muistamani) ruoat, juomat ja suklaaherkut perjantailta, myös sen illan yön viimeisen hampurilaisen ennen taksijonoon siirtymistä. Tulokseksi sain n. 3500 kcal! Onhan siinä melkoinen määrä. 

Ihmeellistä että niitä plussia ei juurikaan tullut, mutta muistelen joskus jostain (lähteet kunnossa taas ja silleen...) lukeneeni että alkoholin sisältämät kalorit käyttäytyisivät elimistössä jotenkin eri tavoin, siis että kun elimistöllä kuluu energiaa jo alkoholin polttamiseen, ei kaikki se alkoholin sisältämä energiamäärä ole suoraan käytettävissä kehon energianlähteenä/ varastoitavissa läskiksi. Toisin kuin jos syön vaikka munkin. (Vaikka toki kaiken ravinnon pilkkomiseen kuluu energiaa, mutta alkoholin kysessä ollessa vielä enemmän kun muutoin.) En tiedä pitääkö tämä paikkaansa, ja vaikka kuinka tiedenainen olen, ovat aivoni nyt niin äitiyslomalla että en jaksa sukeltaa tämän asian kanssa mihinkään tieteellisten tutkimusten viidakkoon. Jos jollain on faktatietoa aiheesta niin mielelläni kuulisin! 

Oli miten oli, niin nyt on munkit ja skumpat taas hyllytetty, ja arkeen palattu. Päätin kuin päätinkin ottaa pienen nutrispurtin tähän väliin. Tutkistelin kalenteria, ja kaikenlaisia menoja on tulossa sen verran, että nyt on se paras rako toteuttaa tämä. Nutrilettia tosin en ole vielä saanut ostettua, koska lähikaupassa ei sitä ollut. Kaapista löytyy kyllä edelliseltä kierrokselta vielä niitä patukoita ja joitakin Modifast-pusseja, joten niillä olen lähtenyt liikkelle. Tarkoitus on käydä ostamassa paketti Nutrilettin suklaapusseja vielä tänään, kunhan jossain vaiheessa ehdin johonkin isompaan kauppaan. 

Nälkävalitusta siis tiedossa lähipäivinä, sen lupaan! Tämä ensimmäinen päivä oli viimeksi helppo, mutta kyllä se näläntunne päivien mittaan kumuloitui melkoisesti, saa nähdä kuinka käy tällä kertaa. VLCD-rajan alla on tarkoitus pysyä. En ole tehnyt taaskaan tarkkoja suunnitelmia kuinka pitkään jatkan, luulen että maksimissaan viikon, ja vähintään viisi päivää yritän sinnitellä. 

Katsotaan kuinka käy ja miten vaaka reagoi nyt, kun paino on ollut jo useamman viikon laskusuunnassa eikä mitään hurjia alkupudotuksia siten ole enää tiedossa. Varovainen toiveeni on, että jos jaksan olla kuurilla koko viikon, niin paino tippuisi 1,5 kiloa. Olen lueskellut joitakin pitempään nutranneiden blogeja, ja tuota luokkaa pudotukset ovat heillä olleet ensimmäisen viikon jälkeen. Tietysti itselläni ei ole nyt takana nutriviikkoa vaan normaalia ruokaa, mutta kuitenkin kevennetysti. Sittenpä sen näkee, ja välihyppyjä vaa'alle tulen varmasti tekemään. 

Rai rai vaan! Ja elämää sen jälkeen...

No niin, perjantain kemutteluista on pikkuhiljaa selvitty ja elämä alkaa voittaa. Mikä siinä on, että mitä enemmän ikää tulee lisää, sitä kauemmin kestää toipua pienestä juhlimisesta? Eilen oli kyllä niin saamaton päivä, väsy painoi ja  kieltämättä pientä heikotusta esiintyi myös. 

Etukäteen vähän jännäilin, että kuinka kosteamman illan jälkeen sujuu paluu syömisarkeen, kun yleensä sellaisina päivinä roskaruoka maistuu ihan erityisen hyvältä. Melkein olin jo valmis antamaan itselleni kahden päivän vapaan laihdutuksesta, mutta pääsin kuitenkin jo heti eilen laihdutukseen kiinni. Ennemmin kuin rautaista itsekuria, tästä on ehkä kiittäminen lauaintaiaamun hieman huteraa oloa, jolloin ruoka ei kovasti maistunut muutenkaan krhm...

Ravintosisältö eilen ei ehkä ollut parasta A-luokkaa, ja pitkästä aikaa söin mm. sämpylöitä. Kalorit kuitenkin pysyivät kurissa, ja tänä aamuna kurkkasin myös vaa'alle. Näyttäisi siltä, että paljon "nestemäisiä" herkkuja sisältävällä herkkupäivällä aikaan saadut tuhot ovat minimaalisia verrattuna kakkukekkereillä aikaansaatuihiin tuhoihin. Ja on tässä vuorokauden verran tullut jo vettä tankattua niin huolella, että nestevajauksesta ei varmasti enää ole kyse vaikka alkoholilla hieman kuivattava vaikutus onkin. Vaaka näytti 77,4 kg, missä luvuissa tässä ollaan jo pitempään pyöritty. Sitä yhtä ainutkertaista tasan seiskaseiskaa lukuunottamatta. Painon suhteen pääsin siis kuin koira veräjästä.

Yksi pieni setback tästä humputtelusta kuitenkin aiheutui. Melkein parantunut polveni ei nimittäin tykännyt korkkareissa tanssilattialla pyörähtelystä, ja oli eilen hieman kipeämpi. Tänään kyllä jo paljon parempi, joten ehkäpä huomenna pystyisin jo kokeilemaan juoksulenkkiä. Jos en, niin sitten on keksittävä jotain muita tapoja urheilla polvea säästäen.  

Sitä nutrausta olen suunnitellut nyt alkavalle viikolle, mutta en ole vielä päättänyt toteutanko suunnitelman, vai siirtäisinkö vielä viikolla. Ensi viikolle on jonkin verran menoja, ja nutrailu olisi helpompaa kotona. Toisaalta nuo menot ovat sellaisia, että voin suunnitella ne niin ettei niihin liity mitään syömistilanteita. Pohdiskelen vielä tänään miten hoidan homman.

Laihduttajan vapaapäivä

Eilen oli ensimmäinen päivä tämän blogin historiassa, kun en tullut jorisemaan tänne mitään turhuuksia. Eipä minulla nytkään ole kummempaa asiaa, ajattelin vaan tulla kertomaan että herkkujen välttely onnistui eilenkin suunnitelman mukaan, ja tänään onkin sitten virallinen herkkupäivä. Jei!

Jotain on muuttunut entiseen elämään verrattuna, koska en ollut heti aamulla käsi suklaakipossa. Tein marjarahkasmoothien aamupalaksi, ja lounaankin söin normaalin kaavan mukaan. Tästä ei tullutkaan herkkupäivä, vaan ehkä vasta herkkuilta! Laihdutuksessa pitäisi muutenkin päästä enemmän eroon sellaisesta ajattelusta, että aloitus on aina huomenna, laihduttaa voi muka vasta kun siihen on koko päivä käytettävissä. Miksi ei voisi aloittaa heti! Vaikka keskellä päivää! Jotenkin kieron käänteisesti tätä logiikkaa seuraamaalla laihdutan siis tänäänkin vielä puoli päivää, ja vasta loppupäivästä vaihdan vapaalle.

Eilen kurkkasin vaa'an lukeman, 77,0 kg näytti hän. 76-alkuiset lähenee, vaikka tietysti karkoitan ne nyt taas hieman kauemmas suklaalla ja kuohuviinillä. Mutta ei se mitään, kyllä ne vielä kiinni saan!

Vatsalihakset, mitä ne on?

Aamun paino sama vanha tähän mennessä alin lukema, vaaka ei rankaissut ylimääräisestä omenapiirakasta. Yhteiselo suklaiden kanssa on sujunut oikein hyvin, nyt kun ne olen kertakaikkiaan itseltäni kieltänyt, ei asiassa yhtäkkiä olekaan mitään ongelmaa. Olo on mukavan vapautunut, kun ei tarvitse turhaan käyttää energiaa sisäiseen taisteluun, ottaako vai eikö. Kun edes se yhden ottaminen ei kertakaikkiaan ole vaihtoehtojen listalla. Tässä varmaan auttaa se ettei kielto ole ikuinen, vaan perjantaina voin niitä jokusen sitten hyvällä omalla tunnolla nautiskella...

Lenkkeilytauko jatkuu ja pieni flunssa ison nuhan kera on edelleen täällä, mutta liikkumatta en ole ollut. Nuha on kummallista laatua, enemmän paikallaan ollessa saa niistää koko ajan ja on ihan tukossa, mutta pienessä liikkeessä ollessa nenää pysyy jotenkin auki eikä tarvitse olla koko ajan niistämässä. En myös pärski pahemmin, niin olen kehdannut kuljeskella tuolla ihmisten ilmoilla ihan normaalisti. Yöksi sitten tarvitaankin kolme tyynyä, niska ei tykkää mutta sentään henki kulkee tukkoisuudesta huolimatta.

Uusi jumppakin on nyt testattu. Kyseessä on lihaskuntopainotteinen tunti, vähän niinkuin muokkaus- tai kiinteytystyyliin. Kyykky-etunojapunnerrus-hooveri-linjaa siis. Tunnilla tein seuraavan havainnon: raskauden jäljiltä minulla ei ole jäljellä yhtään mitään alimmista vatsalihaksista. Perusrutistuksia nyt menee aina, ja jopa lankussa jaksan pienen hetken pysyä. Mutta kun siirryttiin muihin liikkeisiin, niin huhhei kuinka tämä tyttö tipahti kyydistä samantien. 

Vatsalihaksia treenattiin lopuksi kaikkien muiden liikkeiden jälkeen, joten siinä vaiheessa selkä ja reidet olivat jo melkoisen halpoilla. En meinannut päästä edes joidenkin liikkeiden vaatimaan alkuasentoon, koska vatsalihaksilla en jaksanut itseäni kannatella joten kroppa yritti automaattisesti kompensoida reisillä ja selällä, mikä sai aikaan vain tutinaa näiden lihasten ollessa jo ihan piipussa. Puhun siis sellaisista liikkeistä joissa ollaan peppu lattiassa, selkä suorana irti matosta ja jalat ylhäällä samassa kulmassa, ja heilutetaan käsiä ylös alas kylkien vieressä. Tai sama asento, mutta tehdäänkin kiertoja puoltelta toiselle. (Sorry, en löytänyt aiheesta havainnollistavia kuvia vapailla käyttöoikeuksilla...)

Että sillä lailla. Oli nähtäväsi viimeinen hetki aloittaa vatsalihastreeni. En olisi uskonut että 1,5 vuotta synnytyksestä tilanne on näin huono, kuvittelin että vatsalihakset palautuisivat itsekseen edes jonkinlaiseen kuntoon ajan myötä. How wrong was I!!!!!!!!

Rrrrrrrrrepsahdus

Voihan hitsi, herkuttelin eilen omenapiirakalla. Tätä voisi kutsua jo repsahdukseksi, ainakin puolittain. Olin kyllä suunnitellut syöväni pienen palan omppupiirakkaa iltapalaksi kaloreiden rajoissa, mutta rehellisyyden nimissä sitä tuli pupellettua liikaa. Summittaisesti laskin kalorit ja alle kulutuksen todennäköisesti jäivät, joten ei kovin paha repsahdus sinänsä, mutta ensimmäistä kertaa koko neljän viikon aikana söin jotain hetken mielijohteesta ja suunnittelematta. 

Meillä on vieraita pitkän matkan takaa, joten he viipyvät useamman yön. Nämä ovat minulle aina vaikeimpia tilanteita laihdutuksessa. En ensinnäkään kehtaa kaivaa esiin elintarvikevaakaa punnitakseni jokaista suupalaa. Lisäksi tuntuu että vieraita pitäisi jollain kestitä (näköjään omenapiirakalla), ja usein he myös tuovat mukanaan kaikenlaista herkkua. Tällä hetkellä pöydällä on kulhollinen suklaakarkkeja ja jääkaapissa suklaakakkua. Ja omenapiirakan jämät. Olen itse yrittänyt hoitaa kaiken keittiössä häärimisen, jotta saan laitettua edes suhteellisen terveellistä sapuskaa.  

Nyt ajattelin jättää omenapiirakan jämät, suklaakakun ja namit kokonaan rauhaan, kun pieni kohtuudella herkuttelu ei näköjään onnistu jos mahdollisuus santsata on olemassa. Etenkin nuo suklaakarkit ovat todellinen itsekurin koetus. Niin helppoa olisi napata vain se yksi, koska eihän siinä ole kaloreita paljon mitään, ja sitten toinen, ja sitten kolmas, ja kai vielä yhden voin ottaa, ja jos en syö tänään enää muuta niin voin kai ottaa pari lisää. Ja niin edelleen. Mutta nyt en ota, sinnittelen vaikka väkisin sinne perjantaihin, jolloin päästän itseni irti suklaakarkkikipolla kun on herkkupäivä muutenkin. Jonkunlaisen järjen yritän kyllä pitää päässä silloinkin, uskon onnistuvani siinä kun edellisenäkin suunniteltuna herkkupäivänä onnistuin. 

Houkutuksia on niiiiin helppo vältellä silloin kun niitä ei ole saatavilla. Kun niitä kannetaa nenän eteen, vaikeuskerroin kasvaa potenssiin sata. 

Neljän viikon saldo ja uusia tavoitteita

Laskeskelin tuossa että laihdutusta on nyt takana neljä viikkoa, ja siinä ajassa olen onnistunut tiputtamaan 7,1 kiloa! Ihan mahtavaa, kyllä kannatti aloittaa. Päättäväisyyskin on ollut ihan eri mallilla kun vaikka viime keväänä yrittäessäni laihduttaa. Edelleenkin usko projektiin on kova, ja olen varma että joulua pääsen juhlimaan alle 70-kiloisena! Tahti on toki kovasti hidastunut, yli kuusi kiloa lähti jo kahden ensimmäisen viikon aikana nutrauksen ansiosta, sen jälkeen ollaan jumitettu huolella, mutta onneksi jotain on kuitenkin lähtenyt.

Ja jotta lähtisi vastaisuudessakin, olen tässä hionut uutta suunnitelmaa ja miettinyt uusia välitavoitteita. Ajattelin asettaa tavoitteen nyt vähän pitemmälle ajalle kuin viimeksi. Suunnittelin sellaista, että syyskuun loppuun mennessä on alitettava 75 kiloa. Tämä tarkoittaa n. 2-3 kiloa, vaaka hyppelee ylös alas miten sattuu joten täsmällistä kilomäärää en osaa edes sanoa. Eilisen painosta matkaa olisi reilut kaksi kiloa, tämän päivän painoa jos katsotaan niin lähemmäs kolme kiloa pitäisi tiputtaa. 

Pitäisiköhän vaakaan vaihtaa patterit, vai vaihteleekohan painoni tosiaan noin paljon? Silloin kun söin mitä sattuu niin toki syömisillä oli iso vaikutus lukemaan (jopa parin kilon heitto saattoi olla peräkkäisinä päivinä), mutta eilen söin suunnilleen samalla kaavalla kuin koko viikon, kalorit jäivät 1300 kieppeille (mainitaan tämä nyt, kun eilen postaamastani taulukosta puuttuu sunnuntai koska päivä oli vasta alussa siinä vaiheessa.).

Tällä viikolla on tulossa yksi herkuttelupäivä, todennäköisesti se sattuu perjantaille. Tarkoitus on ystävien kanssa lähteä vähän hurvittelemaan. Seuraavalle viikolle suunnittelin alustavasti taas nutrispurttia. Tällä hetkellä kyllä tuntuu että motivaatio ei välttämättä sellaiseen riitä, mutta ehkäpä se mieli muuttuu kun tarkastelen perjantain tuhoja seuraavana aamuna vaa'alla. En välttämättä haluaisi näin pian uutta herkuttelupäivää, kun edelliseen tulee väliä vain pari viikkoa, mutta kun elämä on välillä sellaista että siitä on nautittava kun tilaisuus kohdalle osuu, vaikka sitten kuohuviinin kera. Tämäkin  on ihan tietoinen valinta, totta kai voisin juhlia vissyn voimalla porkkanaa nakertaen (ja se voisi olla ihan yhtä hauskaa oikealla asenteella), mutta tällä kertaa päätän toisin (ja toivon että kukaan ei saa päähänsä ehdottaa uutta illanviettoa kovin pian uudestaan...)

Lenkkeilyn pistin muutamaksi päiväksi tauolle, koska polvi tuntuu kipuilevan turhan paljon. Mistä lie tuollainen kipu johtuu, se tuntuu lähinnä polven alaosassa ja enemmän sisäsyrjällä. Ja se tuntuu myös istuessa jos jalkaa liikuttaa, ja kävellessä koko ajan. Kipu ei ole mitenkään kova onneksi, mutta vähän epämiellyttävältä toki tuntuu. Harmittaa tällaiset, kun sain niin hyvän alun ja maltoin myös aloittaa rauhallisesti, enkä lähtenyt heti riuhtomaan. Silti kävi näin. Toivottavasti polvi paranee muutamassa päivässä, pitemmän tauon jälkeen saan muuten taas käydä taistelun itseni kanssa että saan raahauduttua edes sinne ensimmäiselle lenkille... Flunssa ei ole pahentunut, lievää kurkkukipua oikeastaan vain, joten näyttää siltä että sentään sinne jumppaan pääsen tällä viikolla, teen sitten vaikka vähän kevyemmin jos olo tuntuu jotenkin huonolta.