Tämä nutraus on yhtä vuoristorataa, tunnelmat ja olot vaihtelevat ääripäästä toiseen. Yleensä aina aamuisin olo on mitä mainioin, vaa'alta saa käydä tarkistamassa pienenevän lukeman ja olo on hyvin hoikka tyhjällä vatsalla. Vaikka onkin joskus nälkä (yleensä heti heräämisen jälkeen ei kyllä edes ole), tietää että pian saa päivän ensimmäisen pirtelön ja muutenkin kaikki päivän ruoka-annokset ovat vielä edessä. Aina aamuisin tuntuu että nutrausta voisi jatkaa vaikka loputtomiin!
Yleensä aamiaisen jälkeen lähdetään lapsen kanssa puistoon/ kerhoon/ perhekahvilaan/ ystäviä tapaamaan, joten lounasaika tulee nopsaan, eikä nälkä tai väsykään ehdi iskeä muuta puuhatessa. Laitan lapsen syömään ensin, ja alan suunnitella mitä itse ottaisi lounaaksi. Aamiaisen ja lounaan väli yleensä venähtää pisimmäksi, tässä kohtaa on aina hankalin pitää kiinni kolmen tunnin ruokailuväleistä. Lounaalla vielä yleensä tulee se tunne että vatsan saa täyteen, vaikka ruokana olisikin pelkkä pirtelö. Jos lisänä on vaikka paistettua sipulia tai muita kasviksia riittävästi, saattaa jopa tulla ihan hyvinsyönyt olo. Edelleen tässä kohtaa usein mietin, että miksi en jatkaisi VLCD:tä vielä vaikka kuiiiiiinka pitkään, kun paino tippuu ja olo on näin hyvä!
Sitten tuleekin se päivän ensimmäinen (ehkä ainoa) rauhallinen hetki, eli lapsen päiväunet. Pakollisten kotihommien (joiden listan pidän kyllä yleensä minimissä) jälkeen saatan istahtaa sohvalle, lueskelemaan lehtiä, blogeja yms. Tämä on se hetki, jolloin sattaa iskeä pieni heikotus ja saamattomuus, väsymyskin. Sellainen olo että nyt ei pysty eikä jaksa. Tässä kohtaa yleensä alan laskeskella että joko olisi seuraavan nutrin aika, ja mahtuuko kaloreihin ateriankorvauspatukka että saisi jotain ruokaisampaa pelkän vesipirtelön sijaan. Ja näillä main alan taas ihmettelemään että miksi ylipäänsä olen tällä kitukuurilla.
Ruokailuväli saattaa iltapäivisin kutistua 1,5-2 tuntiin, nälästä johtuen. Riippuen kuinka "tuhdin" (todellakin lainausmerkeissä nutrikuurin aikanana) aterian olen syönyt, heikotus ja saamattomuus joko katoaa tai lievenee. Yleensä kuitenkin iltaa kohden olo paranee, ja muuttuu hieman energisemmäksi. Pakkokin on, koska kun energiapakkaus nimeltä lapsi herää päiväuniltaan, ei ole varaa löysäilyyn.
Illalla olo on yleensä nälkäinen, mutta ilman heikotusta. Nukkumaan siis joudun useimpina päivinä menemään ainakin hiukan nälissäni, ja iltaisin usein mietin että nyt kyllä loppuu tämä kuuri. Kunnes taas aamulla herään ja olo onkin loistava.
Välillä on ollut myös päiviä, jolloin heikotusoloa ei tule ollenkaan! Sellainen päivä on ollut tänään, ainakin tähän asti. Aina kun nälkä on yllättänyt onkin sopivasti ollut ruoka-aika. Kun taas eilinen oli aivan päinvastainen, tuntui että nälkä oli ihan jatkuva vieras.
Nutrauksen aikana kirjoittamistani postauksista varmasti huokuu se, millaisena hetkenä ne on kirjoitettu. Onko sävy kettuuntunut, väsynyt ja nälkäinen, vai onko loistofiilis juuri vaa'alla käynnin ja nutripirtelön nautiskelun jälkeen. Ei siis kannata ihmetellä jos joka toinen päivä olen valittanut nälkääni ja joka toinen päivä ihastellut kuinka helppoa tämä onkaan...
Liikuntasuunnitelmastakin on välillä ollut haastavaa pitää kiinni, esimerkiksi eilisillaksi olin suunnitellut lenkin. Eipä ollut puhettakaan, että olisi energiaa riittänyt enää mihinkään urheilulliseen siinä vaiheessa. Terveellisempää varmaan oli olla lähtemättä. Jos tämän päivän hyvä olo jatkuu, lähden illemmalla sinne lenkille, muussa tapauksessa otan vahingon takaisin ensi viikolla.
Ensi viikolla alan taas syömään enemmän, joten silloin on sinne lenkillekin päästävä. Tämä viikko oli vähän tällainen extreme-veto alhaisilla kaloreilla, mutta tämän jälkeen ei enää heikotusta suvaita tekosyyksi lenkkeilemättömyyteen! Kun ei ole mitään VLCD-haamurajaa kummittelemassa, voi vaikka syödä "ylimääräisen" banaanin tai jälkiuunileipäpalan, jos olo sen vaatii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti