Liikaa vauhtia?

Olen jo jonkin ainaa mietiskellyt että mikä liian nopeaa laihduttamista. Nythän olen tiputtanut painoa melko kovalla tahdilla, mistä on kiittäminen kahta viikon mittaista nutrausjaksoa. Reilussa kuudessa viikossa olen tiputtanut yli yhdeksän kiloa. Keskimäärin se tekee yli 1,5 kiloa viikossa (toki pudotus on jakautunut hyvin epätasaisesti eri viikoille). Välillä tuntuu että hitaammassa tahdissa olisi puolensa; iho pysyisi varmemmin kutistumisen tahdissa mukana (toistaiseksi roikkuihoa ei kyllä ole näkyvissä, mutta silti jostain syystä pelkään tätä!) eikä mitään puutostiloja todennäköisemmin pääsisi syntymään. Pääkin ehkä pysyisi paremmin muutosten perässä. Maltillisesti pudotetut kilot ovat myös todennäköisemmin enemmän läskiä ja vähemmän lihasta. Väittävät lisäksi että hitaampi tahti takaa pysyvämmän tuloksen.

Ajatuksen tasolla minulle riittäisi hitaampikin vauhti. Esimerkiksi kilo kuukaudessa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että pudotettavaa normaalipainoon ei ole useita kymmeniä kiloja, joten tavoite olisi joka tapauksessa saavutettavissa kohtuullisessa ajassa. Siis tyyliin kuukausissa, ei vuosissa. Tällöin matkakaan ei tuntuisi loputtomalta, ja hitaampi tahti olisi helpompi hyväksyä. Ainakin terveemmät elämäntavat ehtisivät rauhassa juurtua. Jos vain joku voisi taata, että hidastelutaktiikallakin tulosta tulee, ja kuukauden kuluttua se kilo on takuuvarmasti poissa vaikka numerot vaa'alla pienenisivät etanan vauhdilla. Mutta ongelma piilee juuri siinä: miten pitää yllä motivaatiota, ja ylipäänsä muistaa terveelliset elämäntavat kun niistä merkkinä ei ole jatkuvasti alenevia lukemia vaa'alla. Miten pitää tavoite kirkkaana mielessä, jos sen saavuttaminen ei vaadi jatkuvaa aktiivista työskentelyä. 

Hitaasti laihdutellessa painonpudotus ei varmasti olisi tasan sitä 250 g/ viikko. Tuo määrä on jo niin pieni, että se häviää kropan nestetasapainon heittelyihin, ja ei voi mistään olla varma että suunta on oikea. Kahdessa viikossa puoli kiloa saattaa naisilla tulla tai mennä ihan kuukauden ajasta ja hormonitoiminnan muutoksista riippuen, eikä se välttämättä kerro siitä onko puolessa kuussa onnistunut lihomaan/ laihtumaan/ onko todellisuudessa tapahtunut yhtään mitään. Mistä edes tietää tekeekö kaiken oikein, kun ei ole mitään selkeää mittaria?

Helposti mieleen saattaa myös hiipiä, että voin ihan hyvin herkutella tänään, koska tuon vaivaisen pudotuksen saa kyllä aikaiseksi parilla tiukistelupäivällä. Tällainen toiminta vesittää koko maltillisen laihdutuksen idean. Tai entäs jos ihan tosissani yritän parhaani ja luulen olevani oikealla tiellä, ja sitten kuukauden kuluttua vaaka näyttääkin kilon miinuksen sijaan kilon plussaa. Ja tavoitteen saavuttaminen on taas siirtynyt kuukauden verran kauemmas tulevaisuuteen.

Ja pahintahan on että noin voi käydä, vaikka koko ajan laskeskelisi kaloreita. Omasta peruskulutuksestaan ei voi heittää kuin karkeita keskimääräisiä arvioita iän, painon ja aktiivisuustason perusteella, mikäli ei ole käynyt sitä tieteellisen tarkasti mittauttamassa. Ja sama koskee ruoka-aineiden energiasisältöjä. Vaikka jauhelihapaketin päällä seisoo 160 kcal/ 100 g, sekään ei ole 100-prosenttinen totuus vaan laskennallinen arvio ja keskiarvo. Jos tähtää niin pieniin muutoksiin syömisissä että arvioitu painonpudotus olisi vain tuota kilon luokkaa kuukaudessa, voi helposti mennä pieleen jos se oma kulutus onkin keskimääräistä parisataa kilokaloria vähemmän vuorokaudessa. Toki tämäkin kävisi pitkässä juoksussa selväksi ja syömisiä voisi korjata oikeaan suuntaan, mutta se tarkoittaisi jälleen tavoitteen karkaamista ajassa kauemmas.

Ja ihan omana mutuiluna oikein pienistä vajeista: kuvittelisin että elimistö haluaa kuitenkin tiukasti pitää kiinni saavutetuista eduistaan, eli rasvavarastoista. Pienen vajeen ollessa kyseessä se varmaan osaa kompensoida, ja sopeuttaa toimintaansa siten että energiansaanti ja kulutus ovat tasapainossa. Liian pieni vaje myös helposti hukkuu yllä mainittuihin virheisiin kaloreiden laskennassa. Luulen että tuo perinteinen hokema "syö vähemmän kuin kulutat niin laihdut" on vaikeaa saada toteutumaan hyvin pienellä energiavajeella, siis tyyliin 100 kcal:n vaje vuorokaudessa. Ja varmasti mitä lähemmäs normaalipainon rajaa mennään, sitä vaikeammaksi painon pudotus aina muuttuu, vaikka vajeen pitäisi samana ja ottaisi huomioon pienenevän kehon pienemmän energiantarpeen.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka ovat tiputtaneet suuren kilomäärän hissukseen, tasaisen tappavalla tahdilla. Siis ihan ilman mitään ihmedieettejä, oikeasti muuttamalla elämäntapojaan pikkuhiljaa pienin muutoksin. Kuten vaihtamalla ensin kahvitaukoviinerin pikkupullaan ja kevytmaidon rasvattomaan, valkoisen leivän ruisleipään ja rasvaisen juuston kalkkunaleikkeeseen, niin kuin naistenlehdissä ainakin ennen vanhaan neuvottiin (nykyään taidetaan neuvoa syömään viherpirtelöitä ja superfoodeja). Jos tällaisia laihduttajia on lueskelemassa, niin kuulisin enemmän kuin mielelläni miten te sen teitte??

Taidan taas kerran analysoida liikaa, kukaan ei varmasti jaksanut edes lukea tänne asti. Mitäpä sitä liikaa miettimään, minulle nähtävästi kuitenkin sopii tämä nopea laihdutustahti, kun nutrauksien jälkeenkin olen onnistunut palaamaan normaaliravinnolle ilman mitään ahmimiskohtauksia tms. Ja painonpudotus hidastuu kyllä reippaasti ihan itsestään, nyt kun lopetin (toistaiseksi) nutrauksen. Miksipä en siis vain antaisi mennä hyväksi havaittuun tyyliin. Jotenkin vaan takaraivossa kaihertaa hitaan laihtumisen edut, ja etenkin se sanonta että hitaammat tulokset ovat pysyvämpiä. Jatkan aiheen työstämistä pienessä päässäni, ja mikäli lamppu joskus syttyy niin lupaan jakaa ahaa-elämykseni teillekin!