Miten menee?

No siten, että paino on 73,7 kg, eli tiukasti samassa pysytään. Lenkillä en ole jaksanut käydä, ja jumppalukukausikin päättyi joten aika vähissä on liikunta ollut. Lenkillä käymättömyyteen ei ole mitään oikeaa syytä, en vain ole viitsinyt raahautua tuonne talviseen viimaan ja vesisateeseen. Tai no, on minulla alaselkä jumittanut jotenkin kummallisesti viime aikoina, oikeastaan edellisestä lenkistä lähtien, joten sen takia lenkkeily ei ehkä kovin fiksua nyt olisikaan. Mutta kyllä suurin syy on nyt ollu ihan rehellisesti sanottuna laiskuus ja mukavuudenhalu.

Ajattelin nyt tässä vaiheessa toivotella tunnelmallista ja rauhallista joulua kaikille! Sitten ensi vuonna viimeistään jatketaan uudella motivaatiolla sinne 6-kymppisiin.

Kuulumisia

Heippa blogiinkin pitkästä aikaa. Täällä mennään samalla kaavalla kuin viimeksikin kirjoitellessa, arkena syödään hyvin ja terveellisesti mutta viikonloppuisin suklaa maistuu. Paino oli tänä aamuna 73,9 kg, eli hikiseen siellä 74 paremmalla puolella. Kyllä edelleen toivoisin että muutaman satagrammaisen saisin jouluun mennessä pois, vaikka intoa kunnon rutistukseen ei juuri nyt löydykään. Ihan hyvä juttu on myös se, että vaikka viikonloppuisin herkkuhimo tuntuu käyvän ylivoimaiseksi, niin viikolla se loistaa täysin poissaolollaan. Toivon mukaan en siis ainakaan onnistu lihomaan ennen joulua! Jouluna niiltä turvotuskiloilta en varmasti voi välttyä, mutta murehditaan niitä sitten ensi vuonna.

Edellisen postauksen kommentteihin sain kysymyksen, että onko liikunta vielä mukana kuvioissa. Ja onhan se, tosin ei niin säännöllisesti kuin haluaisin. Liikuntakertoja on kuitenkin tullut 1-2 viikkoon, jumppaa ja sen sellaista. Lenkkeily on jäänyt tyystin viime aikoina, olisikohan tyyliin kuukausi päässyt vierähtämään edellisestä lenkistä, ellei enemmänkin. Kunnes sitten eilisiltana päätin skarpata, ja lähteä sinne lenkille! Vähän epäilytti että tuleeko siitä mitään näin pitkän tauon jälkeen. Sääkin on muuttunut tässä välissä kylmemmäksi, ja on aina oma projektinsa etsiä sopivat lenkkeilyvaatteet, ettei tulisi liian kuuma juostessa tai kylmä kävellessä. 

C25k-ohjelman appsin mukaan jälleen mentiin, ja valmentaja alkuun huomautti että aika pitkä aika vierähtänyt edellisestä, olisikohan syytä aloittaa ohjelma alusta. En kuitenkaan totellut, ja kyllähän se juoksu vielä jotenkuten luisti. Ja syksyllä ostetuilla juoksutrikoillakin tarkeni vielä juuri ja juuri. Ajattelin että kunto ei olisi ihan päässyt romahtamaan kun jotain liikuntaa on tullut silloin tällöin harrastettua, eikä se onneksi ihan ollutkaan. Eilisiltaiseen lenkkiin kuului 5 min, 8 min ja 5 min juoksupätkät, ja sain ne lönköteltyä ihan hyvin. Vauhti oli ehkä jopa vielä hitaampi kuin normaalisti, mutta alusta aloittaminen tuntuu liian ärsyttävältä vaihtoehdolta. Yritän nyt tahkota tuota ohjelmaa eteenpäin vähän aktiivisemmin.

Tuntuu että blogiin ei ole tällä hetkellä kauheasti annettavaa laihdutuksen saralla, mutta yritän tulla aina välillä raportoimaan että missä se paino menee, ja onko lenkillä tullut käytyä. Olen edelleen sitä mieltä että projekti ei ollut tässä, ja yritän kovasti pitää painon maksimissaan näissä lukemissa jouluun saakka (mielummin tietysti pientä tiputusta saisi tulla!), ja vuoden alusta viimeistään alkaa sitten kunnon kevätrutistus! Silloin varmaan on paljon seuraa laihdutusrintamalla, ja uusia laihdutusblogejakin tuppaa ilmaantumaan vuoden vaihteessa kuin sieniä sateella. Sieltä seasta meikäläisenkin sitten takuuvarmasti löytää!

Toistaiseksi viimeiset ruokakuvat

Noniin, siinähän kävi niinkuin uumoilinkin, eli kovin pitkään en jaksanut ruokiani kuvata. Harmi, sillä oikeasti monen monta kasvista olisi tuollakin jaksolla jäänyt syömättä ilman näitä kuvia ja niiden luomaa painetta! Perjantaina vielä heiluin kännykän kameran kanssa, joten laitetaanpa ne vielä jakoon kun kerran tuli otettua.

Aamiaiseksi mandariini ja jälkiuuniruispala kinkulla, juustolla ja rehuilla

Lounaaksi tomaattituorejuustokeitto ja puolisen purkkia raejuustoa, näkkäri juustolla ja kurkulla

Päivälliseksi makaronilaatikkoa ja tomaattia

Iltapalaksi pari leipää ja proteiinirahka

Ei ehkä täydellistä syömistä, kasvisten määrässä on edelleenkin varaa lisätä, mutta väittäisin että jos aina söisi näin, niin kyllä näillä eväillä jo hiljakseen laihtuisikin!

Valitettavasti viikonloppuna herkuttelin kyllä ihan olantakaa, lauantai meni muuten syömisten puolesta kivasti mutta hampurilaisiin erikoistuneessa ravintolassa tuli sitten nautiskeltua ihan olan takaa jälkkäreineen päivineen (ja tällä kertaa en puhu mäkkäristä vaan ihan oikeasta ravintolasta...). Sunnuntaina en sitten halunnut vastustaa suklaalevyn ja joulutorttujen kutsua.

Kyllä näppylät on nyt niin, että motivaatiota kunnon rutistukseen ei tahdo löytyä. Olen sellaisessa moodissa, että arkipäivisin minua huvittaa syödä kevyesti. Ihan tosissaan huvittaa, eikä se tunnu yhtään pakkopullalta. Sen sijaan viikonloppuna herkkuhammasta kolottaa vähän liikaakin. Joulukin väijyy kulman takana, ja kieltämättä mielessä pyörii että josko jatkaisi tähän tyyliin jouluun asti, ja ottaisi sen rutistuksen sitten jouluherkkujen jälkeen. Pitkän sukulointiloman jälkeen ihan varmasti motivaatiota terveelliseen ruokailuun jälleen löytyisi. Toisaalta olen useaan otteeseen julistanut olevani alle 70 kg jouluna, ja harmittaahan se jos en tähän tavoitteeseen pääse. Ja tässä vaiheessa lienee jo turvallista todeta että en tavoitteeseeni tule pääsemään, koska aika alkaa käydä vähiin ja vaaka seikkailee siellä 73-alkuisissa. Kilo viikossa olisi tähän kohtaa mahdottoman tiukka tahti!

Tietysti joillain radikaaleilla toimenpiteillä, kuten nutrauksella, voisi olla  vielä mahdollisuudet. Mutta sellainen rutistus tuntuu niin turhalta juuri ennen joulua, koska joulun pyhinä aijon kuitenkin herkutella, joten nesteturvotukset jo itsessään pompsauttaisivat painon varmasti takaisin reippaasti yli 70 kilon lukemiin. Pysyvää muutosta siis tuskin tässä kohtaa nutrauksella saavuttaisin, korkeintaan onnistuisin laihduttamaan lihakia pois ja korvaamaan niitä sitten joulupöydässä läskillä. 

Jatkan nyt siis tällä kuvissa näkyvällä ruokavaliolla, ja yritän väistellä herkkuja arkisin, mahdollisuuksien mukaan myös viikonloppuisin. En päästä painoa kipuamaan yli 74 kilon rajapyykin, niin tästä on hyvä jatkaa sitten kun motivaatio uudestaan nostaa päätään. Toivoisin että jouluna paino olisi jossain 72 kilon tietämissä, siinä taitaa olla riittämiin tavoitetta loppuvuodelle.

Sitä samaa

Pakko sanoa että on kyllä ollut ihanan vapauttavaa, kun ei ole "tarvinnut" laskea kaloreita! Vaikka on tämä ruoka-annosten kuvaaminen ehkä hieman älytöntä ja aikaavievää sekin... Siksipä en ole kauheasti panostanut kuvien laatuun ja kauneuteen, kunhan jonkun räpsyn olen saanut näpättyä vatsan kurniessa. Pahoitteluni jos tämän tyyliset postaukset ovat lukijalle tylsää luettavaa (jos siis ketään on enää langoilla näitä jorinoita lueskelemassa), mutta tämä tuntuu minua nyt auttavan tällä hetkellä projektissani eteenpäin (tai ainakin olemaan luisumatta taaksepäin!). Mutta älkää pelätkö, tuskin kovin pitkään jaksan kuvata jokaista suupalaani. 

Tämä ei ole ihan samantyyppinen ruokavalio kuin mitä olen noudattanut yleensä tällä dieetillä, luulen että kaloreita tulee nyt ainakin jonkin verran enemmän. En todellakaan suurimmassa laihtumishurmiossa ripotellut salaatteihini paahdettua sipulia tai puputtanut näin paljon leipää, pois se minusta! Rennommalla otteella siis mennään, ja kun en totuutta täysin tiedä ei tule myöskään kiusausta laskea kaloreita turhan alas. Toivon että tälläkin tyylillä saisin tulosta aikaan.

Olen tietoinen ruokavalioni monista sudenkuopista, mutta mielelläni otan myös vastaan kommentteja sikäli mikäli joku haluaa mielipiteensä jakaa. Eilisen kuvilla jatketaan, eli here we go again:

Proteiinirahka pika-aamiaiseksi

Jämälautanen lounaaksi: paistijauhelihaa, paistettua sipulia, puolikas peruna paistettuna sekin, fetaa ja kasviksia. 

Lohta, dippiä, paistinperunoita ja kirsikkatomaattia

Pari pientä palaa kauraleipää kinkulla, juustolla ja paprikalla, sekä rahka-mansikka-mango -smoothie iltapalaksi.

Ruokapäiväkirja, osa 2

No niin, täällä taas tiedossa kuvasaastetta ruudun täydeltä! Tarkoituksenani oli ottaa pelkkiä vaakakuvia, mutta ei mennyt ihan putkeen sekään. Enkä jaksanut niitä alkaa kääntämään (laiska, kuka muka? minäkö?). Sen lisäksi että kuvat ovat siis luokattomia kännykkäräpsyjä, ne ovat sikin sokin eri päin. Huoh... toivottavasti ette tulleet tänne suoraan jostain täydellisesti photoshopatusta muotiblogista! 

No jokatapauksessa tässä eiliset ruokailuni siis, ollos hyvä:

Aamiainen: jälkiuuniruispala kinkulla ja mandariini

Lounas: sitä samaa kanasalaattia, on se salaattikin siellä jossain höysteiden alla...

Välipala: Lapsen jämäbanaani ja leipä

Päivällinen: Lohta, perunaa, creme fraiche -dippiä ja salaattia sinappikastikkeella

Iltapala: leipä, kerrosrahka, mandariini

Hmm...Olisin voinut vannoa että en eilen syönyt välipalaa, mutta eivät kai kuvat valehtele. Eipä kummempaa kommenttia ole päivän ruokavaliosta, samaa huttua kuin eilenkin, paitsi että lohi pitänee huolen terveellisten rasvahappojen saannista paremmin kuin eiliset valinnat. Hevi-osastoa olen normaaliin verrattuna syönyt taas hienosti! Vaikkakin höyrytetyt parsakaalikeot kuvista edelleen puuttuvat (ai miten niin eksynyt lukemaan fitness-blogeja viime aikoina?). En voi sietää kypsennettyjä vihanneksia, kyllä ne nyt jossain lihakeitossa menevät, mutta että varta vasten alkaisin höyryttää vaikkapa porkkanaa, not my cup of tea! Onneksi tykkään sentään joistakin vihannesyksilöistä raakana, joten en ole ihan toivoton tapaus. Yritän nyt tosiaan saada kasvikset näyttelemään suurempaa osaa ruokavaliossani, ja täytyy sanoa että siihen tämä kuvallinen ruokapäiväkirja on ollut toistaiseksi oiva apu! Näillä jatketaan siis, pahoitteluni jo etukäteen.

Ruokapäiväkirja kera kuvien

Heipä hei, täällä motivaatiopulainen laihdutusbloggaaja. Monta kertaa jo olen kirjoittanut siitä kuinka motivaatio ei enää ole yhtä kohdallaan kuin projektin alussa, vaikka työnsarkaa vielä laihdutuksen saralla riittäisi kilotolkulla. En tiedä kuinka saisi päälle samanlaisen hurmoksen, jonka voimalla menin viikkokausia ilman ainuttakaan herkuttelua! Viimeisin nutrausräpistelykin meni aivan hukkaan, kun en jaksanut sen jälkeen pitäytyä riittävän hyvin ruodussa. Tein juuri sen mitä halusin viimeiseen asti vältellä, eli söin liikaa. En nyt mitenkään ratkennut mässäilemään, mutta pikkuhiljaa herkut maistuivat enemmän ja enemmän ja paino on palannut takaisin sinne 73-74 kilon lukemiin. Aivan turhaan siis kärsin nälkää viimeksi nutratessa, ja näköjään motivaation ollessa tämä nutrit on jätettävä kaappiin. Katsotaan jos ensi vuonna uudestaan.

Tässä motivaatiopulasta kärsiessäni ajattelin, että kuinka voisin hyödyntää blogiani projektissani. Keksin ruveta kuvamaan jokaisen syömäni aterian, ja kuvata tietenkin postaan tänne! Muiden blogien ruokakuvia katsellessani olen huomannu, miten kivalta värikkäät, kasvispitoiset annokset näyttävät. Niiden syöminenkin on varmasti mukavampaa kun ankeiden, värittömien, pelkkää pastaa ja kanakastiketta sisältävien ruokien mättäminen. Jostain syystä silti ne kasvikset usein jäävät lautaseltani edelleen uupumaan. No, ei kun sanoista tekoihin ja iPuhelimen kamera laulamaan, tässä siis luokattoman huonolaatuiset ruokakuvani eiliseltä (pahoittelut oikeasti näistä surkeista räpsyistä, mutta ehkä ne asiansa tässä tapauksessa ajavat...):

Aamiainen: jälkiuuniruispala margariinilla ja kinkulla, mandariini

Lounas: Naudan 10 % jauhelihaa, rypsiöljyssä paistettua sipulia, tomaattia, kurkkua

Välipala: Jälkiuuniruispala margariinilla, juustolla ja tomaatilla, mandariini ja proteiinikerrosrahka

Päivällinen: Kanasalaatti (salaatti, tomaatti, kurkku, feta, broilerin filee, paahdettu sipuli, chili-kastike)

Iltapala: purkillisesta maitorahkaa, mansikoista ja mangosta surautettu smoothie

Proteiinia eilen sain varmasti riittävästi, samoin luulen että puolisen kiloa kasviksia on ainakin aika lähellä. Rasvaakin varmasti sinänsä tuli riittävästi, mutta hyvää rasvaa ei nimeksikään (tässä yleensäkin on paljon petrattavaa meikäläisellä!). Leivänpäälläkään kun ei oikeasti ole mitään kasvismargariinia, vaan taitaa olla 60 % oivariinia. Juustoissa leivänpäällä ja salaatissakin on sitä vääränlaista rasvaa. Kanasalatti nyt on lähinnä vitsi, kun se on kuorrutettu fetalla ja tuolla ah niin ihanalla ja rapsakalla paahdetulla sipulilla. Yleensä olen lorauttanut salaattiin öljyä, mutta nyt minulla on menossa chili-kastike kausi, johon tuo paahdettu sipuli kuuluu olennaisena osana. Salaatissa olisi kyllä varaa muokata terveellisemmäksi, mutta olen pahimmanlaatuinen ruokajumittaja ja viime viikkoina salaatti on maistunut parhaiten nimenomaan noilla täytteillä. Kunhan tuo sipulipussi on käytetty loppuun niin uutta en osta!

Tämä oli selkeästi kaunisteltu ruokavalio kun viime päiviin vertaa, ruokapäiväkirjan pito auttaa heti! Tänäänkin olen jatkanut ruokakuvien räpsimistä, joten palataan asiaan huomenna samanlaisen postauksen kera.

72,1 kg

72,1 kg, seiskaykköset ne vaan lähenee. Olen miettinyt että kerta viikkoon punnituspäivä olisi järkevä, mutta haluan saada itselleni muistiin nämä lukemat, joten merkkailen tämänkin ylös. Täytyy sitten jossain vaiheessa karsia tuota sivupalkkia jos ihan mahdottoman pitkäksi kasvaa tuo kg-lista. Vähän sitä olen jo karsinutkin, mutta paljoa en raaskinut. No onhan se nyt niin hieno!

Onneksi vaaka ei rankaissut, vaikka itsekurini ei eilen illalla pitänytkään täysin kun mies roudasi oman iltapalansa, eli mäkkärin kassin viereeni sohvalle. Maistoin pari ranskalaista ja haukkasin hampurilaisesta, onhan tuo niin rasvaista sapuskaa että kaloreita kertyy nopeasti pienestäkin maistamisesta. Mutta pientähän tuo oli siihe verrattuna, jos olisin sortunut tilaamaan mieleheltä oman aterian... 

Nämä pienet lipsumiset kertovat vähän yleisestä fiiliksestä tähän hommaan, ei puhettakaan että vaikka syyskuussa olisin hamunnut miehen epäterveellisiä herkkuja! Ihan alkuun mies ei kannustuksen vuoksi kyllä tuonutkaan kotiin mitään herkkuja, mutta en kai voi vaatia toista (toim. huom. hoikkaa ja normaalipainoista) olemaan täysin herkuitta kuukausitolkulla. (Hyväähän se toki tekisi hänellekin, vaikka herkut eivät hänellä niin helposti tartukaan jenkkiksiin kiinni...)

Hienoisesta takkuilusta huolimatta meinaan kyllä pusertaa sinne 60-luvulle vielä tämän vuoden puolella vaikka väkisin! Eikä tässä oikeastaan muuten mikään takkua, mutta kaikkia yllättäen nenän eteen päätyviä herkkuja ei millään meinaa enää osata vastustaa, toisin kuin alkudieetistä. Toisaalta normaalielämään pienet herkut kuuluvatkin, ja tavallaan on ihan ok höllätä hieman kun tavoite lähenee, mutta toisaalta se on niinkin että viimeisten kilojen tiputtaminen on erityisen hankalaa ja voi vaatia tiukempaa otetta kuin aikaisemmin. Tekisi mieli jo alkaa vältellä tiettyjä sosiaalisia tilanteita herkkujen pelossa (siis hetkeksi aikaa vain), mutta toisaalta kotiäidin elämässä täytyy kyllä käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen kun pääsee ihmisten ilmoille, lapsen kanssa tai ilman! Muuten on uhkana vakava mökkihöperyyden vaara. Niinpä siis tänäänkin pakkaan lapsen autoon ja suunnataan ystävien luokse, ja toivotaan parasta...

Kolmannen nutrauksen loppuraportti

Vaaka kiusaa edelleen lukemalla 72,5 kg. Muuten ihan kiva lukema, mutta lauantaiaamuna sain ihastella jo niinkin pieniä numeroita kuin 71,7. Sen jälkeen seiskakakkoset nähtävästi tulivat jäädäkseen. Mutta kokemus on opettanut, että jos vaaka suostuu joku päivä edes vilauttamaan alhaisempia lukuja, ei niihin todellisuudessakaan ole enää pitkä matka! Laitan nyt kuitenkin tuohon sivupalkkiin tämän aamun painon, enkä noita kerran vilahtaneita haamulukuja, vaikka yleensä olenkin aina sen alimman saavutetun laittanut. Onpahan kivempi jatkaa tästä eteenpäin, kun on suurempi todennäköisyys päästä pian päivittämään taas uusi, pienempi luku...

Eilen en enää nutrannut laisinkaan, ja lauantainakin aika löysin rantein, vaikka silloin vielä aamu- ja välipala koostuivat nutreista. Viikonloppuna törmäsin kahteen kahvipöytään joita en pystynyt välttelemään (eli en siis halunnut), joten molempien päivien kalorisaldot kiipesivät reiluun 1200 kilokaloriin. Ehkäpä tästä johtuu pieni pompsahdus vaa'alla, kun en saanut toteutettua kaloreiden nostoa yhtä hitaasti kuin aikaisemmilla nutrauskerroilla. (Tai oikeastaan syy lienee ennemminkin hiilareiden nopea nostaminen, ne kahvipullat aaaargh..!) Vaan eipä tämä tämänkertainen rykäisy ollut muutenkaan yhtä tiukasti toteutettu, siksi myös painonpudotus jäi hieman alhaisemmaksi.

Tälle kierrokselle lähdin n. 74 kilon lukemasta, joten semmoiset 1,5 kiloa näyttää jääneen tulokseksi. Hyvä tulos viikossa, ja parasta siinä on se että paino näyttää olevan suhteellisen turvallisesti tuolla seiskakakkosten puolella, kun lähtötilanne oli 73-74 alkuisissa lukemissa. Lisäksi tuollainen nutrausyritelmä saa aikaan sen, että terveellinen ruoka maistuu taas hyvältä, sain katkaistua herkkuhimokierteen! Vaikka paljon hyviä asitoita siis tuli saavutettua, niin kyllä ihmismieli on sen verran kummallinen, että pieni pettymys jäi viime viikosta, kun en pystynyt pysymään yhtä tiukkana kuin aikaisemmilla kerroilla.

Tälle viikolle on suunnitelmana pysyä tosi skarppina, ja saada toivottavasti se 71-alkuinen lukema vilahtamaan uudestaan vaa'alla. Normaalia, terveellistä ja vähäkalorista ruokaa syömällä aijon tämän toteuttaa! Kalorit yritän kuitenkin pitää vähän tavallista alempana, koska viikon päästä on sitten vuorossa taas hieman löysempi viikko. Vähän erilaisia ärsykkeitä aineenvaihdunnalle, jospa se ei pääsisi nukahtamaan...

72,5 kg!

Ne kaipaillut seiskakakkoset näin vaa'alla jo eilen ja toki myös tänään. Mutta nutrailu (etenkään siis VLCD) ei kuitenkaan tällä kertaa oikein 100 prosenttisesti tunnu onnistuvan, pakko myöntää. Muistan heikkoja hetkiä ja ihan fyysistä heikotustakin edellisiltä kerroilta, mutta jotenkin tällä kertaa heikotus ja poissaoleva olo tuntuivat vaikeammalta kestää, johtuiskiko pimeydestä ja syysväsymyksestä, jota lisää vielä lapsen heräily todella aikaisin aamuisin.

Osanutrailun puolelle siis meni, vaikka muuta alkuviikosta uhosin ja suunnittelin. Ehkä tämä kertoo siitä että motivaatiokaan ei kokonaisuudessaan ole ihan samalla tasolla kun aikaisemmassa vaiheessa projektia. Tässä on nyt kolmisen kuukautta taivallettu ja viimeinen kuukausi huomattavasti lepsummin kuin aikaisemmat. Loppuelämän ruokavaliota tässä haetaan (nämä satunnaiset nutrailut eivät tosin liity siihen), joten kyllästymistä en kyllä toivoisi tulevan. 

Toissapäivänä korvasin yhden nutrin Profeelin proteiinikerrosrahkalla. (En yleensä osta näitä maustettuja "proteiinirahkoja", mutta tätä tuotetta sain maistaa kaupassa, ja tykkäsin sekä mausta että ravintosisällöstä. Tämä sisältää kyllä hieman sokeria, mutta hyvin vähän joten hiilarimäärä jää kuitenkin matalaksi. Lisäksi annoskoko on sopivan pieni jolloin purkista tulee muistaakseni 105 kcal, tosin pakkauksen kokokin voisi vastata sisältöä, kippo kun on lähinnä puolillaan...) Rahkaa lukuunottamatta pysyin toissapäivän nutreilla. 

Tänään paistoin lounaaksi kasan sipulia pienessä määrässä rasvaa (mitä olen kyllä harrastanut aikaisemmillakin nutrauskerroilla), ja lisäksi söin yhden kananmunan. Illalla tuli se heikotus, minkä seurauksena söin taas proteiinirahkan, ja lisäksi kaksi näkkäriä margariinilla, 17 % juustolla ja kurkulla. Nämä siis Nutrilettin tilalla, ja lisäksi eilen meni kaksi suklaanutria ja yksi ateriankorvikepatukka. Yhteensä noin 1000 kcal, joten eilinen oli jo aika kaukana VLCD:stä.

Tämän päivän aloitin Nutrilettilla, lounaaksi harkitsen hakevani kanasalaatin lähikaupan palvelutiskiltä. Tänään, ja ehkä vielä huomennakin ajattelin mennä tällä samalla kaavalla, pääasiassa nutreja mutta 1-2 nutrin tilalla voin syödä jotain "oikeaa", jos siltä tuntuu. Ensi viikolla varmasti palaan normaaliin sapuskaan, ja yritän keksiä sen ruokavalion joka tuntuisi hyvältä noudattaa pitkään, ja jolla siinä sivussa myös laihtuisi! 

Ehkä pitää vielä enemmän pyrkiä eroon projektiajattelusta ja miettiä vaan syövänsä samoin kuin tulevaisuuden hoikka minä, ei niinkuin laihduttaja. Mutta pelkään motivaationi terveelliseen elämään katoavan kokonaan, jos painonpudotuksen tahti hidastuu merkittävästi. Tuntuu että jos vain pääsisin sinne 60-luvulle, niin sitten jaksaisin ottaa vaikka vähän hitaammin, mutta niin olen jo ajatellut monesta tähän mennessä saavutetusta lukemasta enkä kuitenkaan ole halunnut hidastaa. No katsotaan mitä tästä taas tulee...

Pitkän tähtäimen tavoitteita

Olen laittanut Kiloklubiin tavoitteekseni alunperin 69,6 kg. En muista mistä tuo luku tarkalleen ottaen tuli, mikä idea oli juuri tuossa desimaalissa. Olisikohan ollut niin että siitä on tasan 4 kg normaalipainoon, eli painoindeksiin 25.0. Tärkeintähän tuossa tavoitteen asettamisessa oli se, että se sijaitsee 60-luvun puolella.

Tämän aamun tilanteesta tuohon lukemaan on matkaa 2,8 kg, ja voin jo nyt sanoa että en tule olemaan tyytyväinen vielä tuossa ensimmäisessä tavoitelukemassa. Enhän ollut siihen tyytyväinen silloinkaan kun tuon verran viimeksi painoin. Eikä kyseessä edes ole mikään teiniaikojen paino, johon pyrkiminen olisi epärealistista synnyttäneelle naiselle, vaan olen tuon verran, ja vähemmänkin painanut vielä 2,5 vuotta sitten 30-vuotiaana. Aikuisiälläni olen jokusen kerran päässyt sinne alle 65 kiloon, ja silloin muistelen olon olleen ihan hyvä omassa kropassa. Tuo hyvän olon paino ei vaan valitettavasti ikinä ollut kovin pitkäikäinen, vaan monet kerrat siitä lipsuin takaisin jonnekin 68 kilon tietämille.

Nyt taitaa kuitenkin olla aika asettaa lopullinen tavoite sinne normaalipainoon, eli 65 kilon hujakoille. Haluan olla normaalipainoinen! Jos siinä painossa vielä tunnen itseni lihavaksi, voin alkaa etsiä syitä jostain pääkopan sisältä, koska virallisilla mittareilla mitattuna en olisi lihava, vaan olisin normaali.

Ennen joulua saavutan vielä ensimmäisen tavoitteeni, ja painan alle 70 kiloa. Joulun ja loppuvuoden ajan laihdutus jäänee tauolle, mutta sen jälkeen alkaa viimeinen (ihan oikeasti nyt se viimeinen, en todellakaan jaksa aina uudestaan ja uudestaan pudottaa pariakymmentä kiloa!!!) rutistus, jonka jälkeen tulen olemaan normaalipainoinen. Katselin vähän Kiloklubin suosituksia sopivasta painonpudotustahdista, ja maaliskuun loppuun mennessä minun olisi realistista saavuttaa tuo normaalipaino.

Vielä en tosin muuttanut tavoitetta Kiloklubiin, koska haluan konkreettisesti nähdä sieltä tämän hetken tavoitteeni saavuttamisen. Ennen raskautta olleen painon saavuttaminen on minulle todella tärkeä virstanpylväs, joten siksi hilaan tavoitelukeman sinne normaalipainon tietämille vasta kunhan kutoset on ensin saavutettu. Tällä hetkellä se näyttäisi tapahtuvan viiden viikon päästä, mutta on tässä kaikenlaista hidastelua (pikkujouluja jne.) tulossa, joten enköhän joudu vähän lähemmäksi joulua odottelemaan sitä iloista tapahtumaa. 

Ihan huippua kuitenkin, että olen vielä siinä elokuun alussa asettamassani aikataulussa! Moinen pitkäjänteisyys meikäläiseltä on kyllä huima suoritus, ja suoraan sanottuna en ollut ihan 100 % varma siitä jaksanko tätä matkaa edes tänne asti, kun innoissani aloittelin elämäni ensimmäistä nutrausta. Motivaatio oli kyllä silloin todella kohdillaan, mutta aikaisemmat epäonnistumiset välillä muistuttelivat olemassa olostaan. Lisäksi aika tuntui silloin alussa kulkevan niiiiin hitaasti, ja tavoite olevan niin kaukana. Mutta tässä sitä vaan porskutetaan yli 10 kiloa hoikempana, ja varmana siitä että joulua vietän vielä kolmisen kiloa kevyempänä!

Alenevia lukuja

No vihdoin, pitkästä aikaa näkyi taas alempia lukemia vaa'alla! 73,2 kg, eli ei nyt mitään hurjaa tiputusta vielä mutta sentään kyseessä on all time low -lukema sitten raskaudenjälkeisen ajanlaskun! Näin vähän olen painanut viimeksi alkuraskaudessa (minullahan paino nousi kuin raketti alkuun, mikä lie turvotus syynä...).

Odotan seiskakakkosia hurjasti, ehkä tapaan ne jo huomenna!? Sellaisia lukemia en olekaan "ikinä" painanut, koska ennen raskautta paino alkoi kutosella ja tosiaan raskausaikana nousu oli ihan tarkoituksellista ja alussa niin nopeaa, että tuo 72 livahti ohi. Ja viime vuonna alkukesänä alhaisimmillaan paino kävi siellä 73,6 kilossa.

Nyt alan olla lähellä sitä ennen raskautta ollutta painoa, mutta olo ei ole yhtään hoikka vielä. Eikä se ollut silloin siellä 60-luvun puolellakaan, sen muistan. Vaan ihmekös tuo, kun noistakin lukemista on vielä matkaa normaalipainoisuuteen. 

Tuntuu käsittämättömältä että yli 10 kiloa on lähtenyt, olen mahtanut olla todella tuhdissa kunnossa (ja kyllä olinkin!). Pää ei ihan pysynyt mukana silloin lihomisessa eikä myöskään nyt toiseen suuntaan mennessä eli laihtuessa, enkä usko että kroppaani olen kovin tyytyväinen vielä siellä juuri alle 70 kilossakaan. Normaalipainon saavutan noin 65 kilossa, jos niihin lukemiin asti pääsisi niin voisin ehkä alkaa ylipuhua itseäni tyytyväiseksi, ennen sitä olen kuitenkin virallisilla mittareilla mitattuna ylipainoinen. Lisäksi vartalonmallini on hankala, mielestäni pitkät, pitkäsääriset ja sirot ihmiset voivat piilotella muutamaa kiloa vaikka vatsassaan, ja näyttää yleisilmeeltään hoikalta. Minä taas persjalkaisena, paksunilkkaisena ja -ranteisena ja sitkeällä kaksoisleualla varustettuna näyttäisin oikeasti hoikalta varmaan vasta joskus 60-kiloisena.

No motivaatio on ainakin saatu taas kohdalleen, pitäkäähän peukkuja seiskakakkosille pääsystä! 

Osanutraus ei onnistu

Äh, ei tuo osanutrailu minulla oikein toimi. Eilen söin lähes niin kuin suunnittelin, ruokaa päivälliseksi ja muuten nutreja, tai tarkemmin ottaen Modifasteja. Kuitenkin ruoka pyörii ihan eri tavalla mielessä, ja en voi olla miettimättä että söisinkö toisenkin aterian kun kerran yhden jo söin jne. Iltapalaksi söinkin sitten vielä näkkärin juustolla ja kurkulla. Minulle taitaa olla paras pysytellä 100 % pussiruualla tai sitten olla pusseilematta lainkaan. VLCD on helppoa kun se on niin simppeliä, eikä tarvitse miettiä mitä söisi. Osanutraus on sen sijaan tosi vaikeaa, ja tuntuu vaativan minulta jopa enemmän itsekuria! Ja nälkä näyttää vaivaavan molemmilla tavoilla yhtä lailla.

Eilisestä jäi jotenkin epäonnistunut ja tyhmä olo, kun söin kaksi pussia Modifastin suklaajuomaa, yhden ateriankorvikepatukan ja mozzarellalla kuorrutettua broileria salaatilla. Plus vielä se näkkäri. Kalorit siinä tonnin kieppeillä tai hieman yli, mikä on vähän, paljon vähemmän kuin mihin tähtäisin jos laihduttaisin normaalia ruokaa syömällä. Kuitenkin se on vähän enemmän mitä nutratessa söisin, ja kun nutrata oli kerran tarkoitus niin tuntuu että kaloreita tuli liikaa. 

Otan nyt tähän väliin pari VLCD-päivää, ja katsotaan mitä tästä tulee (paitsi pakko edelleen pitää se varaus, että jos en jaksa liikkua ilman hiilareita niin sallittakoon sitten vaikka se näkkäri tai ylimääräinen patukka, mutta muuten ei mitään eikä välttämättä sitäkään jos ei olo niin vaadi!). Nälkä oli eilen melkoinen, energiat vähissä ja pinna kireällä, ei mikään hyvä yhdistelmä kun pitäisi lapsen kanssa touhuta. Ostin kaupasta Nutriletteja, jotta saan tuohon 800 kilokalorin rajaan syödä viisi kertaa päivässä. Todennäköisesti tulee syötyä samoin kuin aikaisemmilla kerroilla, eli 4x Nutrilettin suklaa shake ja yksi patukka tai Modifastin suklaajuoma lisäksi. Kasvisten syönnissä voisi skarpata, kun niillä saisi vatsaakin mukavasti täytettyä, mutta jotenkin se jatkuva porkkanan pureminen alkoi jo edellisellä Nutrauskerralla kyllästyttää.

Ja edelleen ärsyttää tämä laihdutus, mutta kyllä vielä enemmän ärsyttää olla lihava!!!!  

No nyt lähtee!

Tauko on pidetty, ja hyvää teki! Olen sitä mieltä, että jos hyväksyy sen että projekti väistämättä hidastuu, niin pienestä tauosta ei seuraa mitään harmeja. Suurin mahdollinen harmihan olisi se että tauko vain venyisi ja venyisi ja kilot siinä hiipisivät pikkuhiljaa takaisin päin, joten tämän välttääkseni lupasin itselleni (ja anonyymille kommentoijalle edellisessä postauksessa) että maanantaina koittaa ruotuunpaluu. 

Ja näin tapahtui! Jopa siinä määrin että tässä kirjoittelen Modifastin suklaajuoman siivittämänä. Alunperinhan suunnittelin tätä aikaisintaan ensiviikolle, mutta inspiraatio iskikin nyt jo. Voi olla että kiroan itseni tästä hyvästä jo iltapäivällä, mutta jotenkin tuntui siltä että tarvitsen taas kunnon katkon kaikkeen herkutteluun, ja nutraus on minulla toiminut niin hyvin tässä tarkoituksessa. Puhumattakaan siitä miten hienosti kilot ovat kahdella aikaisemmalla kerralla karisseet, saa nähdä toimiiko taika vielä nyt kolmannella kierroksella. Joka tapauksessa ainakin turvotukset saavat nyt kyytiä, ja herkkuputki katkeaa ja ruoka-ajat säännöllistyvät. 

Voi olla että tällä kertaa en täysnutraa, vaan mahdollisesti syön vähän sovellettuna perheen kanssa saman iltaruoan, esim. tänään olisi tarjolla kanafilettä ja mozzarellaa, jota voisin syödä hieman salaatin kanssa ilman riisilisuketta. Katsotaan nyt mihin päädyn, tämä meikäläisen nutraus taitaa aina olla vähän tämmöistä, että suunnitelmat tarkentuu sitä mukaa kun homma etenee. En ole päättänyt sitäkään pysynkö nutreilla taas yhden viikon, vai riittäisikö esim. viisi päivää tähän väliin.

Liikunta on nyt sen verran korkealla tärkeysjärjestyksessäni, että jos ilman ruokaa en sitä jaksa niin sitten täytyy lisätä nutrien kaveriksi hieman jotain kiinteämpää, vaikka ihan hiilaripainotteista jos se sen vaatii. Tuntemuksia kuunnellen kohti paremmin istuvia talvitakkeja!! (Että sellainen iskulause irtosi tällä kertaa...) 

Tuntuu että minulla ei enää oikein meinaa riittää asiaa tänne blogiin, mutta toisaalta koen että tästä raportoinnista on minulle itselleni hyötyä. Yritän siis jatkossakin käydä huikkamassa edes nopeat kuulumiset ja varsinkin raportoida edistymisestäni, koska se auttaa minua pysymään paremmin ruodussa. Kivaa jos jaksatte lueskella ja tsempata, vaikka sisältö välillä on mitä on...

Pieni tauko

No nyt ei oikein lähde tämä! Suklaa on alkanut maistua ihan liikaa. Parin skarpimman päivän jälkeen annoin sitten tänään periksi suklaahimolle, vähän ehkä ajatuksena oli vanha tuttu "kun lauantaina on kuitenkin herkkupäivä niin ei kai se haittaa jos otan vähän ennakkoa". Vähän tyhmää alkaa nyt hidastella tämän projektin kanssa, juuri kun eilen jaarittelin pitkät pätkät takkiongelmasta. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä että tarvitsen vähän vapaata tästä koko dieetistä, joten taidan alkaa kerätä uutta motivaatiota ensi viikolle. Olkoon nyt sitten pienet herkkupalat sallittuja loppuviikon ajan, mutta ainoastaan kohtuullisissa määrin, niin että sitten maanantaina saan jatkaa näistä samoista lukemista. Tasapainottelua herkkujen ja terveellisen ruoan kanssa siis jälleen tiedossa. Palataan asiaan ensi viikolla!

Talvi tuli...

...ja ihan liian aikaisin! En mahdu vielä kunnolla vanhaan talvitakkiini! Painokin on jo tipahtanut viikonlopun jäljiltä takaisin tuonne sivupalkin lukemiin, mutta se ei nyt paljoa auta tässä takkiongelmassa.

Tosiaan tänne eteläänkin saapuivat nollakelit, ja onpa mittari tainnut pakkasenkin puolella jo käväistä. Hiekkalaatikolla ei tarkene ilman kunnollisia varusteita, ja minulta periaatteessa sellaiset löytyvätkin, mutta mutta... vetskari kinnaa! Taisin kirjoitellakin joskus aikaisemmin jo talvitakistani, joka lantion kohdalta kiristää ikävästi kun vetoketju on kiinni. Vetoketju on kaksisuuntainen, joten ongelman voi kyllä kiertää avaamalla sitä alhaalta päin, mutta lopputulema on mielestäni tyhmän näköinen. Ja nimenomaan sen näköinen, että vetoketju ei mahdu kiinni.

Tuli ehkä viime talvena ostettua liian pieni takki, en tajua miten moinen arviointivirhe pääsi käymään. Enkä ainakaan muista että kyseessä olisi edes ollut mikään "no laihdutan pari kiloa niin sitten tämä mahtuu" -tapaus, vaan ihan rehellisesti en kiireessä (Hullut Päivät!) huomannut että takki ei lantion ja takapuolen kohdilta oikein istu. Olin viime talvena jonkin verran painavampi kuin nyt, joten elättelin jo toivoa että takki olisi jo nyt näyttänyt hyvältä, vaan ei. Riittääköhän edes se 3-4 kg pudotus eli kuusikymppiset tuolle takille, apua! 

Takkiepisodi sai taas nutrauksen pyörimään mielessä. Kalenteria kun katselen, niin 1,5 viikon kuluttua voisi olla mahdollista aloittaa, marraskuun alussa siis. Hmmmm....... Voi kun olisi ihanaa nähdä ne kutoset siinä vaa'an näytöllä, nyt kun oikein skarppaisin tämän 1,5 viikkoa ja sitten nutraisin viikon verran, niin se voisi olla mahdollista jo piankin! Toisaalta yritän tässä itselleni tolkuttaa että hiljaa hyvä tulee, mutta takkiongelma alkaa olla akuutti. Vaikka selvisinhän minä tuolla kittanalla viime talvenkin. Sitäpaitsi sääkin taitaa pian taas vähän lämmetä. Pannaan mietintämyssyyn tämä nutraus-asia. Ruoan syöminen on kyllä niin paljon kivempaa kuin "suklaa"pirtelöiden, mutta ne tulokset ne tulokset... Houkuttaisi kyllä!

Kiirettä pitää

No siinähän se otsikossa jo tulikin, on ollut niin kiireistä tämä elämä että blogin pariin en ole kunnolla ehtinyt. Taisi tulla ennätyspitkä päivitystauko jopa. Välillä tämä kiireen määrä tuntuu käsittämättömältä, kun en ole vielä edes töissä vaan kotiäitinä. Miten tähän kuvioon ehtisi vielä sen päiväkotirumban päälle, kysyn vaan?

Onneksi ei ole ollut pelkästään ikäviä kiireitä, vaan illat ovat kuluneet erilaisissa kodinprojekteissa ja harrastusten parissa. Mies on myös ollut epätavallisen puuhakas, jolloin tietysti lastenhoitonakki lankeaa useammin minulle iltaisinkin. Kaikella tällä kiirepuheella tähtään siis siihen, että lenkkeily on jäänyt harmittavan vähiin! 2-3 liikuntakertaa viikkoon olen saanut kalastettua tässä parin viikon aikana, mikä on vähemmän kun haluaisin. Ja uskokaa tai älkää, minua on välillä jopa harmittanut etten ole päässyt lenkille! Ei ole niin vakavaa jos en kolmea kertaa viikossa pääse, mutta ainakin kerran pitäisi joka viikko itsensä lenkkipolulle laittaa, jotta saavutettu juoksukuntotaso pysyisi edes jotenkuten yllä. Tällä hetkellä lenkkeilystä aikaa nipistää eräs toinen harrastukseni, johon olen nyt aivan hurahtanut. Voi kun olisin tämän harrastuksen keksinyt aikana ennen lasta, jotta olisin päässyt harrastamaan sydämeni kyllyydestä... No, aikataulutetristä pelaamalla kaikki lienee mahdollista...?

Sitten asiaan eli painoon. Pitkä jumitus 73,5 kilossa on takana, valitettavasti vaan vaaka liikahti lopulta sinne väärään suuntaan, seiskanelosten puolelle asti. Ja ihan omaa syytä kaikki, kun viikonloppuna tuli hieman herkuteltua. Viimeksi blogiin kirjoitellessa taisimme olla menossa ravintolaan syömään, ja pohdiskelin kevyen ja tuhdin ateriavaihtoehdon väliltä. No päädyin sitten hampurilaiseen, ja täytyy sanoa että virheliike oli se. Rasvakeittimen kautta käyneet rapeat ranskalaiset ovat yleensä olleet parasta mitä tiedän, mutta nyt se rasvan määrä ällötti. Samoin hampurilainen ei maistunut oikein miltään. Liian tiivis eineksen näköinen pihvi, jonka päällä seitsemän (7!!) viipaletta cheddaria, jotka olivat jääneet kylmäksi köntsäksi hampurilaisen sisällä. Söin annoksesta ehkä juuri ja juuri puolet. 

Aikaisemmin olen moisia settejä vedellyt ketjuravintoloissa kyllä hyvällä halulla, joten ajatuksissa kävi että olisiko tämä uudenlainen ruokavalioni, jota pian kolme kuukautta olen noudattanut, muuttanut makumieltymyksiäni jotenkin. Nyt kun oikein ajattelen, niin esim. mäkkärisapuskaa en ole himoinnut moneen viikkoon. Mies on välillä käynyt kyseisestä puljusta hakemassa iltapalaa itselleen kotiin, mutta ei ole tehnyt tiukkaakaan katsella moisia mättöaterioita vierestä. 

Olen aina ajatellut että terveellinen ruokavalio tarkoittaa automaattisesti kieltäytymistä asioista, niin että omien mielihalujensa vastaisesti joutuu väkisin aina valitsemaan sen terveellisen vaihtoehdon jotta paino pysyisi kurissa lopun ikää. Rehellisesti sanoen ei tullut edes mieleen, että voisi olla mahdollista että en edes haluaisi syödä sitä epäterveellisintä vaihtoehtoa, tai että se jopa maistuisi suussani pahalta! Näin ei ole käynyt ikinä. (Eikä tämä muutos valitettavasti vieläkään koske suklaata...) Mutta tästä voisin ottaa opikseni, ja seuraavalla kerralla ravintolassa oikeasti valita sen edes hieman terveellisemmän vaihtoehdon. Enkä tarkoita välttämättä salaattia, vaan tuostakin ravintolasta olisi löytynyt ihan ok kana-annos, joka olisi varmasti maistunut suussani hampurilaisannosta paremmalta ja ollut huomattavasti terveellisempi ja vähäkalorisempi. 

No, kaloreiden valossa tuo torstai hampurilaisineen ei ollut mikään katastrofi, puolikkaan annoksen syömisen jälkeen pieni ällötys oli seuranani loppupäivän, joten iltapalaksi ei millään uponnut kuin raikas  mandariini. Varsinainen ylimääräisillä kaloreilla herkuttelu alkoi perjantaina, kun leivoin pullaa... Lauantai ja sunnuntai eivät olleet ihan mahdottomia päiviä, mutta maanantaina lapsen päiväuniaikaan ilmaantui akuutti suklaansyöntitarve, joten se päivä meni vielä vähän huonosti ruokailuiden osalta. Eilen skarppasin, ja skarppailu jatkuu aina ensi lauantaihin, jolloin on pienimuotoinen juhlapäivä ja kaloreita ei  lasketa. Siitä sitten taas tiukalla linjalla eteenpäin, jotta paino lähtee kunnolla laskuun. Motivaatio on pysynyt yllä hyvin vaikka näitä hidasteitakin on matkalle mahtunut viimeaikoina, ja hyvä niin!

Sekalaista höpötystä

Täällä mennään ihan samoissa lukemissa kuin viimeksi kirjoitellessa, 73,5 kg. Tällä hetkellä tärkein tavoite on päästä sinne kutosilla alkaviin lukemiin, koska sitten voin vihdoin sanoa karistaneeni kaikki mammakilot, mutta eiköhän siitä kohti normaalipainoa vielä jatketa sitten joskus joulun jälkeen. Tavoitefarkutkin kävin jo kiskomassa jalkaan, ja toden totta jalkaan ne sain ja napinkin kiinni. Melkoinen muffinsiefekti kyllä tapahtui, sen verran komea röllykkä jäi housunvyötärön päälle. Oikein hyvin kohonnut ja levinnyt muffinsi. Mutta ehkäpä jo parin kilon päästä on minulle siinä "uudet" farkut!

Kaivelin toisetkin farkut esiin, mutta ne eivät vielä mahtuneet edes kiinni... Ne on ihanat, lempifarkkuni jostain 2-3 vuoden takaa. Luulen että niiden käyttö on ajankohtaista vasta sitten kun olen reippasti siellä kutosten puolella. 

Hauskaa kun pian voi vihdoin alkaa tehdä löytöjä omasta vaatekaapista. Mutta voi että, miten ihanaa olisi päästä shoppailemaan uusia, pienempikokoisia vaatteita! Harmi että kotiäidin tienesteillä ei paljoa juhlita, mutta kyllä aijon silti palkita itseni shoppailureissulla kunhan tavoite on saavutettu. Haaveilen siitäkin että voisin ostaa ihan kotihousuiksi colleget, jotka eivät olisi puoli metriä liian pitkät! Olen lyhyt ja lyhytjalkainen, ja noissa collareissa tuntuu aina koot menevän niin, että pituus ja leveys kasvaa samassa suhteessa. Ja minä kun tarvitsisin vain sitä leveyttä... Ehkäpä -5 kg saa aikaan sen että löydän jostain myös sopivat kotilököhousut. 

Tänään olisikin sitten vuorossa siistimpää pukeutumista vaativaa ohjelmaa, eli ravintolakeikka. Tosin ihan vaan kauppakeskuksen ravintolassa mutta (liian pitkälahkeiset) koticolleget saavat nyt jäädä kotiin. Olen zuumaillut ruokalistaa etukäteen sillä silmällä, ja mahdollisuuksia löytyy syödä kevyesti taikka sitten raskaasti. En ole vielä päättänyt kumpaan suuntaan kallistun tällä kertaa. Kunhan tuo vilkas taapero pysyisi edes sen verran paikallaan, että ehtii ylipäänsä jotain syömään. Siinäpä hyvä dieetti, saa syödä kaiken minkä ehtii samalla kun yrittää saada lapsen pysymään paikallaan ja käyttäytymään kunnolla! Ei pääsisi lihomaan ainakaan tämä mamma, jos vain tuohon tyyliin söisi.

Väsymys on kova, luulen että viime viikon sairastelut vielä vaikuttavat. Univelkaa kertyy aina kun lapsi on kipeänä, eikä itsekään saa kunnolla tukkoisena nukuttua. Lapsen päiväuniaikaan yritän välillä torkahtaa, mutta sekin harmittaa jos päivän ainoa lepoaika vilahtaa ohi tiedottomassa tilassa eli nukkuessa. Ja sitten vasta onkin nuutunut ja pöhnäinen olo, jos lapsi herättää kesken syvimmän univaiheen. 

Väsymyksestä huolimatta olen saanut kerättyä jo kaksi liikuntasuoritusta tälle viikolle. Loppuviikko on melkoista menoa ja haipakkaa, mutta yritän ehtiä käymään lenkillä vielä loppuviikosta. Vieraitakin taas tulossa, saa nähdä erehdynkö jälleen leipomaan jotain jolla tulee sitten itsekin herkuteltua.

Tästähän tuli sekalainen höpöttelypostaus, kun kirjoittelin vaan kaikkea mitä mielessä pyörii. Noh, tämmöistä tällä kertaa. Palataan asiaan (ehkä) paremmin jäsenneltyjen juttujen kanssa, ja tsemppiä kaikille kanssalaihduttajille ruudun toiselle puolelle!

73,5 kg!

Ihan mahtia, vaaka näytti 73,5 kg! Pakko oli tulla heti tänne tämäkin hehkuttamaan. Ihan jotenkin uskomatonta että pienen löysäilyloman jälkeen painonlasku jatkuu näin hienosti. Näitä lukemia olen odottanut pitkään, vaikka matka toki tästä jatkuukin. Mutta nyt olen ihan oikeasti onnistunut tiputtamaan painoa, ja ollaan jo niin alhaisissa lukemissa ettei kertaakaan sitten raskauden jälkeen. Kiloklubi kertoi että painoindeksini on tasan 28, ja alle 70 kilon lukemat on saavutettavissa seitsemässä viikossa. Hyvissä ajoin ennen joulua siis! Ja sitten sovittelemaan niitä tavoitefarkkuja...

Jälleen juoksuaika

Vihdoin alkaa olla tämänkertainen flunssa kärsitty, ja aika palata liikunnan pariin. Nyt tulikin pitkä tauko, kun edellisviikolla jätin juoksukamppeet pakkaamatta mummolaan mukaan kokonaan (ihan tarkoituksella...), ja lomalta palatessani toin tuliaisina taudin, jota potiessa vierähti tämä mennyt viikko. Jumppiakin on jäänyt väliin kaksi, mikä erityisesti harmittaa, koska tunnteista olen kuitenkin maksanut. Muuten tämä laiskottelu on ollut mukavaa (pakkohan se on myöntää...), mutta ei se voi ikuisesti jatkua, siispä tämän päivän ohjelmana oli lenkkipolulle mars!

Olen päässyt jo yli puolenvälin c25k -ohjelmassani. (Tietysti jos olisin tiukasti käynyt 3x viikossa lenkillä, kuten alkuun uhosin, alkaisi ohjelma olla tässä vaiheessa jo läpi käyty, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin!) Suosittelen tuota ohjelmaa kyllä kaikille sohvaperunoille, aloitus on todella helppo, ja kehitystä tulee nopeasti. Couch-to-5K -appsin voi ladata puhelimeen, muistaakseni se maksoi jotain pari-kolme euroa kun sen viime keväänä latasin, ja on kyllä täysin pienen hintansa arvoinen. Jos joku haluaa kokeilla ilman appsia, niin nettisivuilta löytyy ohjelma ihan kirjallisessa muodossa. Näkyypä se löytyvän ihan suomeksikin nykyään täältä. Minulle parasta antia ovat kuitenkin olleet valmentajan ohjeet korvissa, jolloin juoksu- ja kävelypätkät tulevat oikeisiin kohtiin ilman kellon kyttäämistä, joten aplikaatio on kyllä puoltanut paikkaansa.

Itse sain juuri ohjelman viidennen viikon pakettiin. Viikon viimeinen lenkki, 20 minuuttia yhtämittaista juoksua hieman etukäteen kauhistutti, varsinkin kun takana oli flunssa ja kahden viikon tauko. Valmentajapirulainenkin oli huomannut pitkäksi venähtäneen tauon, ja käski pysyä ruodussa! Ennen jokaista treeniä on siis joku pieni kirjallinen ohje, tyyliin älä revittele liian kovaa, nyt tähdätään pitempään matkaan eikä vauhtiin. Luulin että nuo ovat automaattiviestejä ja samat jokaiselle joka kerta, mutta ehkä sitten ei kun laiskotetteluni oli pantu merkille. (No tietysti automaationa ne oikeasti tulevatkin, mutta näköjään ohjelma osaa bongata laiskottelun.)

Tuo oli ensimmäinen pitempi yhtäjaksoinen juoksu ohjelmassa, ja vähän yllättäen ihan hyvin se meni. Kun juoksu alkaa ja asennoituu siten että nyt mennää pitempi pätkä, niin kyllä se sitten siinä menee. Kunhan muistaa pitää vauhdin tarpeeksi hiljaisena. Erityisen iloinen olen ollut siitä, että polvi ei ole alun jälkeen enää kipuillut lainkaan, onneksi älysin lepuuttaa sitä silloin kun sen aika oli!

Pakko myöntää että tässä alkaa kutkutella takaraivoa hieman suuremmatkin tavoitteet kuin se kympin juoksu keväällä, unelmana olisi juosta joskus puolimaraton. Niitä oli viime kesänä Helsingissä tarjolla jopa kaksi, toukokuisen Helsinki city runin lisäksi uudempi tapahtuma Helsinki half maraton. Jos ahkerasti treenaisin, olisi jompaan kumpaan osallistuminen mahdollista jo ensi kesänä. Ensin on kuitenkin juostava läpi tämä vitosen harjoitus ja sitten etsittävä jostain mukava kympin treeniohjelma. Luulen että tarvitsen jonkun konkreettisen ohjelman ja tavoitteen, jotta saan itseni ylipäänsä lenkille. Minulle siis toimivat hyvin nämä valmiit treeniohjelmat, siinä missä toisilla riittää itsekuri lenkkeillä ihan omien tuntemusten mukaan. Olisi ihan mahtavaa, jos ensi keväänä pystyisin juoksemaan sen kympin tuntiin, vaikkapa Naisten kympillä! Haaveita, haaveita... Mutta niinhän sitä sanotaan että dream big!

Edit. 12.10. Niin ja melkein unohdin, vaaka vilautti uuden kiloluvun, joten pitihän se heti päästä sivupalkkiin merkitsemään!

Kymmenen kiloa kevyempi elo

Kymppikilon kunniaksi ajattelin vähän valottaa mitä keveneminen on käytännössä tarkoittanut. (Ja kuten sivupalkista näkyy, taas on kokonaiset 100 g karistettu sitten eilisen!)

Joskus alkutaipaleella kirjoitin ällöttävistä selkämakkaroista, jotka törmäsivät toisiinsa kun suoristin ryhtini. No, peili kyllä kertoo että makkarat ovat edelleen paikallaan, mutta sen verran sulaneena että haitta on enää kosmeettinen, en enää mitenkään "tunne" niitä, joten voin vapaasti kulkea suoraselkäisenä. Myös maha on pienentynyt, ja kroppa näyttää edestä päin hieman kurvikkaammalta. Syynä on se että vyötärö on kaventunut mutta jenkkakahvat ei, mikä entisestään korostaa niitä kahvoja saaden aikaan illuusion kapeasta vyötäröstä. Hoikkana olen ollut sen mallinen, että sivuprofiilia katsottaessa näytin kapealta mutta edestä päin leveältä. Leveä mutta litteä siis, ei suinkaan kurvikas (mitä nyt lantiota on aina riittänyt). Eiköhän ne jenkkiksetkin siitä ala jossain kohtaa sulamaan siis. 

Rinnat ovat luonnollisesti myös hieman kutistuneet, mutta koska suurimman osan elämääni olen viettänyt hoikempana ja siten myös pienempirintaisena, ei tämä aiheuta mitään identiteettikriisejä. Ihan mielelläni siihen tilaan siis raskaus/imetys/lihomis-kombon jälkeen palaan. Rintsikoita on kyllä pian lähdettävä uusimaan, mutta en haluaisi ostaa mitään välikokoa, kun tarkoitus on kuitenkin vielä laihtua. Ehkä yhdet on kuitenkin hankittava, koska vääränkokoiset alusvaatteet nyt eivät välttämättä ole se kaikista mukavin (ja pukevin) asia.

Kesän jälkeen tuntui että meni pitkään, ennen kuin vaatteissa alkoi huomata väljyyttä vaikka paino tippuikin alkuun roimasti. Luulen että se johtui säätilan muutoksesta, elin vielä kesämekkosissa ensimmäisiä kiloja pudotellessani, ja farkkusäiden alkaessa olin varmaan vasta palannut siihen kokooni jossa viimeksikin farkkuja käyttelin (silloin kylmänä alkukesänä). Onneksi aloitin ennen kun säät viilenivät, en varmasti olisi mahtunut koko farkkuihin alkuun... Tästä syystä ensimmäisten kilojen laihtuminen ei tuntunut yhtään todelliseltä, kun ainoa muutos näkyi vaa'alla. En pitkään aikaan tarvinnut farkkuihini edes vyötä! No lopulta sitten jouduin sen vyön kaivamaan kaapista, eikä aikaakaan kun jouduin mylläämään koko kaapin löytääkseni yhtä kokoa pienemmät farkut, jotka ostin keväällä kun onnistuin pudottamaan parisen kiloa. Ja yllättävän pian jouduin ottamaan vyön käyttöön myös näiden farkkujen kanssa, ainakin siihen nähden miten paljon painon lasku hidastui. 

Nyt pientä löpötystä reisien kohdalla on jo havaittavissa näissä pienemmänkin koon housuissa, joten pian joudun hankkimaan taas kokoa pienemmät farkut. Ihanaa, kun nykyään on tarjolla korkeavyötäröisiä malleja (muuallakin kun tätiosastoilla)! Sopiva puristus pitää jenkkakahvat ja mahamakkarat kuosissaan. Tykkään että farkut ovat hyvin istuvat, mutta kyllä nuo nykyiset vielä sen verran käyttökelpoiset ovat että siirrän ostosreissua vielä hieman. Luulen että parin kilon päästä kaikista venyväisimmät ennen raskautta käyttämäni farkut mahtuvat jo jalkaan joten kuten. En muista olenko maininnut tästä aikaisemmin, mutta Kiloklubin painoseurantaa taaksepäin selatessani huomasin että viime vuonna alkukesästä paino käväisi niinkin alhaalla kuin 73,6 kilossa, aikamoisen kasan kotiäitikiloja olen siis onnistunut hankkimaan (turha huijata ja puhua raskauskiloista enää tässä tilanteessa!). Muistelen että tuolloin ahtauduin jo yksiin vanhoihin farkkuihini ja napitkin sain kiinni, tosin en nyt muista pystyikö noita housuja vielä julkisesti tuolloin käyttämään, tuskimpa.

Olen muutamaan otteeseen ilmaissut huoleni ihon roikkumisesta laihdutuksen myötä. Toistaiseksi tahtini on ollut riittävän maltillinen, tai sitten minua on siunattu hyvillä geeneillä tässä asiassa, koska mitään roikkumisia ei näy missään. Luulen että kun nuo muutamat rasvakilot saan vielä pois, niin vatsanikin näyttää ihan samalta kun ennen raskautta. Arpia ei tullut, eikä mitään muutakaan venymisen aiheuttamaa mahapussia ole havaittavissa. Reisistä ja takamuksesta en usko edes niin paljon kutistuvani että tarvitsisi pelätä roikkoja siellä. Jos jonkun paikan roikkumisen puolesta pitäisi pistää rahoja likoon, niin se olisi kyllä kaameat allit! Nehän roikkuu nyt jo, tosin johtunee enemmän siitä itse läskistä eikä niinkään ihosta. Toivon siis, että jos tuolta pahimmalta ongelma-alueeltani ylipäänsä joskus saan rasvaa pois, niin ihokin kutistuu siinä mukana.

Noiden käsivarsien osalta olisi kyllä ihan mielenkiintoista nähdä myös ympärysmitan pieneneminen senteissä (siis että tapahtuuko sitä edes!), mutta koen niin älyttömän vaikeaksi saada otettua mittaa aina samasta paikasta ja yhtä tiukalla/ löysällä mittanauhalla, että en ole jaksanut edes yrittää. Vaatteet toimikoon mittarina tässä asiassa.

Tässäpä näitä käytännön seurauksia mitä näin äkkiseltään tulee mieleen, tähän mennessä kaikki positiivista vain. Jatkan juttua joskus jos mieleeni putkahtaa vielä lisää näitä.

- 10 kg!

Vihdoin! Tämä on se postaus jonka kirjoittamista olen odottanut kuin kuuta nousevaa, nimittäin kymmenen kiloa on vihdoin poissa! Jos nyt yleensäkin yritän melko positiivisesti suhtautua tähän projektiin, niin nyt on kyllä fiilikset katossa. Vaaka ihanainen näytti tänä aamuna 74,3 kg, joten tarkalleen ottaen olen tänään 10,1 kg kevyempi kuin olin elokuun neljäs päivä. Painoindeksini on nyt 28,3 ja ylipainoa löytyy vielä 8,7 kiloa.

Nyt on ehkä pakko alkaa uskoa siihen että aineenvaihduntaa on hyvä välillä buustata, ettei elimistö totu jatkuviin miinuskaloreihin. Kunhan ei vedä överiksi siis! Tuntuu ihan uskomattomalta ja suorastaan älyttömältä, että onnistuin lomailemaan viikon ja silti tilanne on tämä. Olen ihaillut muiden vastaavia saavutuksia, kuinka jotkut ovat jopa viikon mittaisella ulkomaanreissulla onnistuneet pudottamaan painoaan, ja ajatellut ettei minusta ikinä olisi samaan. Vaan kyllä minusta voi olla! 

Nyt yritän pitää kalorit siinä 1400 kieppeillä, jolloin Kiloklubin arvion mukaan vaje on noin 400 kcal vuorokaudessa. Tietysti liikunnan kanssa vaje on enemmän, mutta nyt meillä jyllää sellainen flunssa koko porukalla, että olen pistänyt itseni liikuntakieltoon. Tuntuu että tuohon 1400 kaloriinkin saa syödä niin paljon, että houkutus olisi laskea kalorit vielä alemmas. Ja en siis puhu höyrytetystä parsakaalista ja raejuustosta, vaan syön ihan normaalia ruokaa sellaisia annoksia että vatsa täyttyy. Kaikista pienistäkin herkuista ja suupaloista energiaa kertyy nopeasti, mutta kun ne jättää pois niin kyllä tuohon kalorimäärään vaan saa syödä vaikka spagettia ja jauhelihakastiketta päivälliseksi ilman ongelmia.

Tuntuu että aineenvaihdunta käy nyt niin hyvillä kierroksilla ja paino laskee, että parempi vaan jatkaa tällä tavoin ja olla kuuntelematta sitä ääntä joka kuiskuttaa että vielä tiukemminkin voisi vetää... Voi kun äkkiä paino tipahtaisi 73-alkuisiin, ennen kuin seuraava jumitus iskee!

Epäuskoinen painonhallitsija

Vaaka näytti tänä aamuna 74,9 kg! Olen tietysti tyytyväinen lukemaan mutta pakko myöntää että olin hämmästynyt, enkä mielestäni ole ansainnut tuota lukua. Epäilin jopa että vaaka näytti omiaan, ja hyppäsinkin sen päälle pari kertaa uudestaan. Mikäli tuohon lukuun on uskominen, en onnistunut lihomaan grammaakaan lomalla vaikka herkuteltua kyllä tuli. Enemmän kun suunnittelin. Taisi olla perjantai kun kirjoittelin että herkuttelut on nyt herkuteltu, mutta kyllä vielä lauantaina suuhun eksyivät irtokarkit poikineen ja Hesen hampurilainen (tämä oli niiiiin turha, kun en edes välitä Hesestä kummemmin, olen mäkkärityttöjä!). Varmasti enemmänkin olisi mennyt, mutta oltiin maalla kaukana kaupoista, joten herkkuhimot saivat suurimmaksi osaksi jäädä ajatuksen asteelle, tosin tavallista ruokaa tuli välillä mätettyä liikaa. Ei ihan ole elämän mittaiset ajatusmallit muuttuneet tässä parikuukautisen taipaleen aikana, vaan kun herkkulupa on annettu on vaikea pysyä kohtuudessa. Mutta siinä ei liene mitään ihmeellistä, jos tämä olisi helppoa ei ylipaino-ongelma varmasti olisi näin laajalle levinnyt. Opetellen eteenpäin. 

Ihanan vapauttavaa oli pitää lomaa myös kaloreista, mutta niinpä minulla ei sitten olekaan mitään dataa mistä tarkistaa olenko syönyt yli kulutuksen ja kuinka pahasti, toisin sanoen voiko tuo lukema olla todellinen vai ei. Nutrauskin houkuttelisi kovasti, mutta yritän vältellä sellaista kuviota että lomamässäilyt kuittaisin nutreilla. Mielestäni siinä ei olla täysin terveellä pohjalla, jos tavallaan antaa itselleen luvan herkutella ja sitten rankaisee itseään kitukuurilla. Samaan kategoriaan menee sekin, että sinnittelee pussikuurilla vaikka viikon, ja sitten palkitsee itsensä mässäilyllä. Jollain muulla voi toki olla toisin, mutta omalla kohdallani tiedän ettei tämä toimi niin, eikä tuon tyylinen toiminta auta minua oppimaan terveellisiä ruokailutapoja. Yritän siis itse kiinnittää erityistä huomiota näihin juttuihin, ja pitää nutrailuni terveellä pohjalla. Nutrausta on tulossa kyllä tässäkin blogissa vielä tämän vuoden puolella, näiden itse itselleni laatimieni sääntöjen puitteissa.

Eilen sitten palasin takaisin ruotuun ilman ongelmia. Eilinen oli ensimmäinen kokonainen päivä kotona, joten ruokailut loksahtivat helposti tuttuihin uomiinsa. Toista päivää terveellistä eloa takana siis. Iso onnistuminen tämäkin on, että heti kotiinpaluun jälkeen terveellinen elämä jatkuu. Ja siis ei maanantaina (joka olisi odottanut vain yhden yön päässä), vaan heti!

Ehkäpä tuo yhden päivän korjausliike riitti lomaturvotusten karkottamiseen, voihan se olla että olen onnistunut elelemään kuitenkin sen verran siististi. Vähän olen kuitenkin skeptinen, ja epäilyttää että loma näkyy painossa jotenkin viiveellä. Epäuskoisuuteni kumpuaa varmaan osin siitä, että yleensä jo pelkällä kulutuksen mukaan syömisellä saa painon nousemaan dieetin jälkeen (tuntuu että yleensä jo suklaalevyn perään katsominen tai mäkkärin ohi käveleminen saa painon nousemaan!!!). Ehkä olen tällä kertaa onnistunut pitämään aineenvaihdunnan täydellä teholla käynnissä, vaikka välillä energiansaanti on ollut niukempaa. Ja ehkäpä olen vaan supertyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, jossa saan siis jatkaa painonpudotusta tasan siitä mihin jäin ennen lomaa. Tässä on nyt pari kolme viikkoa tullut ihan huomaamatta jo tasapainoiltua, takaisin painonpudotuksen pariin siis! Vielä toisaiseksi piukeat talvitakit odottelevat kaapissa, taitaa tulle kiire niiden kanssa.

Mmmm, pizzaa...

No nyt on sitten korvattu se viimeviikkoinen pizzapettymys, kun lounaspaikaksi valikoitui Raxin pizzapuffetti. Muistelen että aikaisemmin kyseisen paikan pizzat ovat olleet makuuni hieman kuivakoita ja vähätäytteisiä, mutta voi pojat että nyt maistui hyvältä! Näön vuoksi vierailin myös salaattipöydässä napsimassa kasan fetaa ja hieman jotain vihreääkin. 

Jälkiruoaksi sain tuhottua melkein kokonaisen suklaalevynkin, joten luulen että loman herkuttelut on nyt herkuteltu. Pakkokin jo vähän rajoittaa, jotta turvotukset ehtivät haihtua maanantaihin mennessä kun pääsen taas puntarille. Plussalukuja en suvaitse! Toivottavasti ei tarvitsekaan krhm... 

Vähän on ollut havaittavissa lipsumista entiseen tyyliin, herkuttelu oli ihan suunniteltua ja siten ok, mutta siinä ohessa olen syönyt esim. iltapalaksi kolme riisipiirakkaa, mikä ei sitten tosiaankaan ole ok! Normaalia ruokarytmiä en siis ole onnistunut täysin pitämään yllä. Ihanteena tälle lomalle olisi ollut että ruokavalio pysyisi perusterveellisenä, ja siinä ohessa sitten pieni herkuttelu olisi sallittua, vaan hieman olen onnistunut vetämään överiksi tuon "tavallisen" syömisenkin kanssa. Mutta opetteluahan tämä on, ja kyllä paljon olen oppinutkin, kun tässä vaiheessa lomaa jo suunnittelen palaavani takaisin fiksulle ruokavaliolle. Vaaka sitten lopulta paljastaa kuinka hyvin/ huonosti painonhallinta tämän viikon osalta sujui.

Lomakuulumisia

Terkkuja mummolasta! Tähän asti on mennyt ihan mukavasti, kaloreita en ole laskenut eli lomailen siitäkin. Eilinen matkapäivä meni hyvin, miehelle tokaisin tyhjentävästi että matkakarkkeja ei sitten osteta, ja näin tapahtui. Pysähdyttiin matkalla kahville (lähinnä lapsen välipalan takia), ja hieman himottelin sellaista ihanaa kermatäytteistä, vaaleanpunaista kuorrutettua sydänmunkkia. Muistin kuitenkin että aikaisemmin samassa paikassa söin kinuskidonitsin, joka oli minulle maultaan vähän pettymys, joten ajattelin että sydänmunkkikaan ei ehkä olisi niin hyvä kuin ulkonäkö antoi olettaa. Selvisin jopa aika helposti siitä houkutuksesta siis.

Edelleen tarkoitus on tällä viikolla hieman herkutella, mutta olenkin yllättäen tullut nirsoksi herkkujen suhteen. No en nyt oikeasti, mutta tässä tilanteessa kun ei ole tarkoitus kuitenkaan maistella kaikkea ja paljon, niin tulee mietittyä tarkkaan että mikä herkku olisi niin täydellistä että olisi myös kaikkien niiden kaloreiden arvoista. En halua kokea samanlaista pettymystä kuin viimeksi sen pizzan kanssa. Tämä on ihan positiivinen muutos ajattelussa, ja nyt alan jo hyvillä mielin luottaa siihen että tämän loman selvitän ilman lomakiloja! Fiilikset loistavat siis!

Laitetaanpa vielä loppuun viime viikon kalorisaldot, kun se on tainnut tulla jo tavaksi.

Niin kuin näkyy niin vaihtelu on ollut suurta, mutta keskimäärin hieman alle kulutuksen pitäisi jäädä. Välillä mietin että tämä blogi saattaa antaa kuvan liiankin kurinalaisesta ja täydellisestä laihduttajasta, joten kerronpa nyt sitten viime viikon koko syntilistan, eli tarinat kaloreiden takaa. Osa tulee kertauksena mutta kaikesta en tainnut mainita. Viime viikolla tuli syötyä (sen normaalin, kevyen ruoan lisäksi):

Pizzaa

Lettuja

Omenapiirakkaa

Maustekakkua

Yksi Kismet

Itse tehty hampurilainen extrajuustolla

Että joo, ei se nyt ihan putkeen mennyt, vaikka kaloreiden valossa viikko oli ihan jees "painonhallintaviikko". Olen kaikesta tästä huolimatta niin ylpeä itsestäni, varsinkin siitä että olen viime viikolla onnistunut herkuttelemaan kaloreiden valossa kohtuudella, että hehkutan vaan onnistumisiani ja joskus se saattaa antaa hieman vääristyneen kuvan todellisuudesta. Minulle tällainen painonhallinta ja kohtuudella herkuttelu ovat suuria saavutuksia. Tämän viikon jälkeen se ei kuitenkaan enää riitä, vaan täytyy alkaa hilaamaan painoa taas alaspäin. Nyt yritän keskittyä siihen, miten mukavaa onkaan palata laihdutuksen pariin +/- 0 -tuloksen jälkeen, verrattuna siihen että ensin olisi karistettavana 3 lomakiloa kunnes pääsisi niiden varsinaisten kilojen kimppuun. Tämän ajatuksen voimalla kohti ensi viikkoa!

Amatöörin painonhallintaa

En tiedä ehdinkö nyt alkavalla viikolla blogin pariin, ajattelin varmuuden vuoksi kertoa tästä etukäteen ettei kaikkien tarvitse ensimmäiseksi miettiä että nyt se on repsahtanut, kun ei blogi päivity. Tosin, etukäteisilmoitus ei tietysti poista sitä repsahtamisen mahdollisuutta, hmm... 

Nyt on pakko kehuskella tämän viikon liikuntakertojani, joita kertyi peräti viisi! Jumppa, eräs ystävien kanssa toteutettu käsi- ja jalkapainotteinen treeni (aijai lihaskipua joka tästä seurasi), ja näiden lisäksi sain kuin sainkin käytyä heittämässä kolme lenkkiä! Olen ihan huisin tyytyväinen tästä, viidessä liikuntakerrassa on tekemistä tällaiselle mukavuudenhaluiselle sohvaperunalle, varsinkin kun urheilemaan pääsy on vaatinut välillä melkoista venkslausta aikataulujen kanssa ja takapuolen nostamista sohvalta vielä myöhään illallakin. Lisäksi olen yrittänyt lisätä huomattavasti omaa aktiivisuuttani lapsen kanssa ulkoillessa, menen usein mukaan potkimaan palloa tai muuten vaan juoksutan lasta, ja siinä sivussa itseäni.

Sitten painoasioista sananen. Vaikka tätä kuukautta on vielä muutamia päiviä jäljellä, tässä vaiheessa lienee turvallista todeta että välitavoite eli tasan 74 kg jäi nyt saavuttamatta. Alhaisin lukema, joka tuossa sivupalkissakin näkyy on 74,7 kg, missä vaaka jaksoi pysyä useamman päivän. Nutraus loppui tasan 75 kilon lukemiin, ja sitä seuraavina parina päivänä tippui vielä tuon 300 g. Sitten paino tasoittui 75 kilon tietämiin, kunnes taas tänään vanha tuttu 74,7 koristi vaa'an näyttöä. Jonkin asteinen jumi kyseessä, enkä mitenkään ole omalla käytökselläni pyrkinyt tilannetta parantamaankaan, kun muistelee pizzan syöntiä ja muita juttuja menneeltä viikolta (tarvitseeko mainitakaan että tänään ruokalistalla oli taas omenapiirakkaa... voi tätä syksyä ja ihmisen mielen heikkoutta!!). Tätä tekemistäni kutsuisin ehkä painonhallinnaksi, tosin en kovin taitavaksi sellaiseksi kun vuorotellen olen syönyt hieman yli kulutuksen ja sitten taas reippaasti alle, keskimäärin ehkä hieman vähemmän kuin olen kuluttanut, mutta ero on niin pieni ettei se tätä jumia ole pystynyt selättämään. 

Painonhallintaa ajattelin harrastaa tulevallakin viikolla mummolavisiitillä, ja katson onnistuneeni siinä mikäli viikon päästä maanantaina vaaka näyttää edelleen 74-75 -alkuisia lukemia. Jännittävää, jännittävää! Koskaan en ole tietoisesti keskeyttänyt laihdutusta tällä tavalla, kun kyseessä ei ole puolihuolimaton eksyminen herkkujen valtakuntaan vaan nimenomaan tarkoituskaan ei ole ensi viikon aikana laihtua, mutta ei missään tapauksessa lihoakaan. Jos tässäkin onnistun niin sitten olen todellakin oppinut jotain. Ja viikon päästä maanantaina alkaa spurtti, ei kylläkään nutreilla vaan ihan normiruoalla. Yksi nutrispurttikin on vielä suunnitelmissa ennen joulua, jos näyttää että paino ei muuten ala hiipiä alaspäin. Tämä kuitenkin vasta aikaisintaan marraskuun lopussa, koska en halua hämmentää aineenvaihduntaa liian tiheillä pussikuureilla (en tiedä kävisikö siinä niin, mutta jotenkin pelottaa aineenvaihdunnan hidastuminen...). Tällä hetkellä olen vielä juuri ja juuri siinä tilanteessa, että puoli kiloa viikossa tiputtamalla pääsen jouluksi alle 70 kilon, let's keep it that way!

Muutoksia ajatuksen tasolla

Hyvin menee, mutta menköön! Ihan käsittämätöntä entisen minäni näkökulmasta, että jälleen on pizzapäivän jälkeen siirrytty ihan ilman mitään ongelmia takaisin laihdutusnormaaliruoan pariin. Entinen minäni olisi pyöritellyt päässään mm. tällaisia juttuja:

"Tänään söin omenapiirakkaa, ihan sama hakea iltapala mäkkäristä ja pyytää miestä tuomaan kaupasta iiiiiso suklaalevy samaan konkurssiin. Laihdutus jatkuu sitten huomenna." (Ja kaikkihan tietää että se huominen siirtyy aina seuraavaksi huomiseksi ja sitten sitäseuraavaksi jne...)

"Okei, söin tänään (tiistaina) pizzaa ja kakkua, no mutta ensi viikollahan on jo loma jolloin relaan muutenkin, ihan sama jos löysäilen tämänkin viikon samaan putkeen kun pizza on kerran syötynä, ehdin skarpata sitten loman jälkeenkin."

"No niin, kun pizza ja kakkua on syöty ei kannata mihinkään lenkille lähteä, päivä laihdutuksen puolesta jo pilalla."

"Jaha, vettä tihuuttaa, ei tarvitse lähteä lenkille, jes!"

"Jaha, sää kylmeni, eipä ole varusteita lenkkeillä tällä säällä, jäänpä sohvalle."

"Onpa lihakset jumissa, varmaan syytä pitää lepopäivä."

Nämä ovat todella tuttuja ajatuksia kuluneen viikon kaltaisissa tilanteissa. Noin olen ajatellut kaikilla aikaisemmilla laihdutuskuureillani. Noista näkee yhdellä vilkaisulla sen ajatusmallin, minkä johdosta olen lihava! Tällä viikolla moisia ajatuksia ei kuitenkaan livahtanut pieneen päähäni läheskään siinä määrin kuin normaalisti. Sen sijaan mietin mm. tällaisia (ja yritän nyt ihan rehellisesti avata mitä päässäni on pyörinyt):

"Hmm, itse voisin syödä lounaaksi vaikka mansikkarahkaa ja leipää, mutta en kyllä kehtaa vieraille sitä ehdottaa, taidanpa tilata siis pizzat meille. On ihan ok syödä joskus pizzaa, mutta vähän pelottaa saanko skarpattua enää sen jälkeen, kun loma kolkuttelee nurkan takana. Ettei vaan alkaisi herkkuputki tästä..."

No, kun tänään söin pizzan, niin tehdään tästä sitten vähän vapaampi syöntipäivä, otan siis palasen kakkua päiväkahvilla. Ja kaksi palaa lisää iltapäivällä." (Vaarallista ajattelua...) "No vaikka nyt pari ylimääräistä kakkupalaa tulikin syötyä, niin laskeskelenpa kalorit tältäkin päivältä, niin näen kuinka mahdottomaksi meni. Kappas, ei onneksi pahemmin yli kulutuksen, kun tänään tulee kuitenkin vähän extrakulutusta jumpasta." (Hyvä, yleensä kalorit jää laskematta ja siinä onnellisessa tiedottomuuden tilassa voi sitten helposti napsia vielä kaikenlaista kaapista pitkin iltaa siihen kuuluisaan samaan konkurssiin, vaan ei tällä kertaa!)

"Jes, eipä ole mitään mielitekoja vaikka eilen söin pizzaa! Ihan loistojuttu miten hyvältä OIKEASTI tuntuu palata normaaliruoan pariin."

"Voi ei, lihakset jumittaa, on tullut treenattua niin hurjasti tässä viime aikoina! Ei kun hetkinen, maanantai oli lepopäivä, ja viime viikolla viimeksi perjantai, joten ehkä tässä ei ihan vielä ylikunto uhkaa kuitenkaan. Sitä paitsi ensi viikolla kun lomaillaan poissa kotoa, jää ainakin jumppa väliin ja voi olla etten lenkillekään saa lähdettyä vieraissa maisemissa. Lepoviikko siis tulossa, joten tänään lenkille mars!"

"Oho, tulipas yhtäkkiä kylmä. Nyt täytyy käydä ostamassa pitkät juoksutrikoot kun capreilla ei enää tarkene! Piukat trikoot ei kyllä yhtään sovi meikäläisen päärynävartalolle. Näytänkö ihan naurettavalta kun puolet ajasta kuitenkin vielä kävelen, mutta vaatteet on kuin parhaallakin maratoonarilla... Ei kai vaan kukaan ajattele että luulen liikoja itsestäni? No illat on jo pimeitä, ei minua kukaan näe!"

"Ai hitsi siellä vähän ripeksii ja maa täynnä lätäköitä. Huomenna en kuitenkaan ehdi lenkille, joten tänään on säästä huolimatta mentävä. Minuahan ei pienet tihkut pidättele, on sitä juostu kaatosateessakin!" (Enkä edes kastunut pahasti, ja lenkki kulki tosi hyvin.)

Kuten huomaa, ajatteluni on kulkenut ihan eri sfääreissä entiseen verrattuna! Vaikka kyllä tuolla pientä lipusmistakin ajatuksen tasolla löytyy... Mutta silti, miten voikaan noin huima muutos tulla näin lyhyessä (?) ajassa, ja kuinka pysyvää tämä on? Tässähän alkaa hiipiä mieleen, että ehkä lomallakin olisi mahdollista herkutella hillitysti päivänä tai parina, ja muuten pysyä terveellisellä linjalla. Ettei vetäisi ihan läskiksi (pun intended!). Hieman hankaloittaa se, että joku muu todennäköisesti huolehtii jääkaapin täyttämisestä, mutta ihan varmasti sieltä löytyy mahdollisuuksia terveellisiinkiin valintoihin. Jotenkin epäuskoinen olen tämän suhteen, koska monesti näillä mummolalomilla olen saanut kerättyä sen pari kiloa vähintään, ja vaikka kuinka kyse olisi pelkästä turvotuksesta niin kyllä siinä pari viikkoa ainakin täytyy tiukasti vetää loman jälkeen, että ne "pelkät turvotukset" on karistettu. 

Olen onnistunut tässä laihdutuksessa tähän mennessä niin hyvin, että ei kai se vaatisi kuin tiukan päätöksen herkutella vaikkapa kahtena päivänä, ja muina aikoina huolehtia siitä että syö terveellistä sapuskaa pieniä annoksia viisi kertaa päivässä. Jokin kuitenkin hiertää, ihan kuin en uskaltaisi tehdä sitä päätöstä. Joko siksi että pelkään että epäonnistun, tai siksi että sitten en saa mässäillä. Ehkä molempia. Kuitenkin kaksi kertaa viikossa herkuttelu on jo ylenpalttista verrattuna normaaliin arkeeni tässä laihdutuksen aikana, jolloin olen ollut ilman herkkuja jopa viikkoja putkeen. Hauduttelen vielä tätä asiaa, onhan tässä pari päivää aikaa.

Pizzapäivä

Monia laihdutusblogeja lueskelleena olen huomannut, että niissä toistuu tietty teema. Siis niissä blogeissa, joita on oikeasti kirjoitettu pitkään, eikä haudattu ensimmäisen kahden viikon jälkeen kun paino ei pudonnutkaan. Monesti onnistumisen jälkeen tulee aina tietynlainen suvantovaihe, ehkä eksytään joksikin aikaa takaisin vanhoihin herkuttelutapoihin, tai tulee kesäloma, ja jäätelötötteröt ja huurteiset siiderituopit vievät lomalaisen hetkeksi mennessään. 

Sitkeät laihduttajat palailevat blogeihinsa kyllä syksyn tullen/ herkkuputken päätyttyä, ja ottavat itseään niskasta kiinni. Itsekin kuuluisin mieluusti näihin bloggaajiin, siis paljon mielummin kuin niihin vähin äänin katoaviin, jotka kaikessa hiljaisuudessa mahdollisesti keräilevät takaisin laihduttamiaan kiloja. Onhan se ihan inhimillistä, että jos "vääränlaisia" ruokailutapoja on noudatettu vuosikaudet, ovat ne niin selkäytimessä että ne sieltä helposti pulpahtavat pintaan, vaikka usean kuukauden ajan olisi jo uusia elämäntapoja opeteltu. Toki toivon että en edes herkkujen maailmaan tule pidemmäksi aikaa eksymään, mutta on tämä vaan niin pitkä projekti että kaikki on mahdollista. (Joulu tulossa ja silleen...)

Tämä asia pyörii nyt mielessä, koska itsellänikin on mummolaloma tiedossa ensi viikolla. En ole koskaan onnistunut laihtumaan poissa kotoa. Päinvastoin, viikossa olen helpostikin saanut pari kiloa kerättyä, koska "kyllähän nyt lomalla vähän voi herkutella". Luulen että nytkin haluan pienesti herkutella, enkä varsinaisesti tavoittele laihtumista mummolassa. Ajattelin kuitenkin kokeilla, josko saisin painon pidettyä suunnilleen siinä missä se on nyt. Olisipa huikean mahtavaa, jos loman jälkeen paino edelleenkin olisi alle 75! Voisin jatkaa laihdutuksen kanssa siitä mihin jäin, eikä tarvitsisi ensin pudotella uusia kiloja ennen kuin pääsisi taas entisten kimppuun. 

Tämän pohdiskelun jälkeen tunnustettakoon, että söin eilen pizzaa lounaaksi. Siitä riitti myös välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi, joten vatsalaukku on tosiaankin pienentynyt (ennen ahdoin koko pizzan kerralla, vaikka ähky siitä tulikin). Menoa ja meininkiä oli niin paljon, että kokkaamaan en ehtinyt, enkä kyläileviä vieraita kehdannut ruoattakaan jättää, siksi päädyin tilaamaan meille pizzat. Eilinen ruokavalio olikin hyvin pizzapainotteinen: aamupala oli normaali ruisleipä juustolla ja kurkulla sekä mandariini, ja kaikilla muilla aterioilla sitten sitä pizzaa. Kalorit olisivat jääneet alle kulutuksen, mutta kun menin ja söin myös vähän herkkuja kahvipöydässä, mikä oli kyllä vähän turhaa. Lounasaika ei tullut yllättäen eteen, joten ehdin kyllä ihan harkita tätä pizza-asiaa, ja ajattelin että tähän väliin yksi sellainen ei olisi huono asia. Harmi vaan ettei se ollut niin hyvää kun ajattelin. Herkuttelen nykyään sen verran harvoin, että haluaisin sen kerran saada jotain täydellistä herkkua enkä mitään epämääräistä mössöä!!! No, näin tällä kertaa. 

Monista laihdutusblogeista saa herkkuputken jälkeen lukea, kuinka hyvältä tuntuu paluu maitorahkoihin ja muihin  askeettisiin eväisiin. Täytyy myöntää että olen aina vähän epäuskoisesti lukenut näitä juttuja, että miten kukaan voisi kaivata jotain ankeita dieettisapuskoita, kun on suklaan ja hamppareiden makuun päässyt, ja ajatellut ennemminkin että väkisin täytyy taas skarpata ja pakottaa itsensä vähäkaloriseen ruokavalioon. Nyt kuitenkin tänä aamuna ihan todella ODOTIN että pääsen syömään omaan normaaliin tyyliini, enkä vilkuilekaan mitään pizzoja. Ei siis tee mieli kertakaikkiaan mitään rasvaista, makeaa tai lihottavaa! Vaikka kyseessä ei edes ole mikään putki vaan yksi ainoa päivä! Tietysti omat sapuskani eivät mielestäni olekaan mitenkään ankeita, joten ehkä olen onnistunut löytämään itselleni toimivan, kevyen ruokavalion! Kyllä sinne se pitsakin joskus sopii, mutta ei kiitos ihan lähiaikoina kuitenkaan. Motivaationi ei kadonnut minnekään, vaikka yksi lepsu päivä tähän väliin nyt tulikin, se jos mikä on mukava huomata!

Tahdonvoimaa! Tahdon voittaa!

Sain tuossa erään postauksen kommentteihin kysymyksen, että mistä ammennan kaiken tämän tahdonvoimani. Siinäpä kysymys, jota olen jäänyt pohtimaan.

Olen tämän 1,5 vuoden aikana (synnytyksen jälkeen siis) yrittänyt pudottaa painoani useamman kerran. Ensimmäiset kuukaudet tietysti imetys asetti rajoituksia, mutta kohta imetyksen lopettamisestakin on kulunut jo melkein vuosi. Miten ihmeessä tällä kertaa olen onnistunut pudottamaan painoani, kun aikaisemmin siitä ei tullut yhtään mitään?

En oikein tyhjentävästi osaa edes vastata tuohon kysymykseen, mutta jotain ajatuksia minulla aiheesta on. Jotenkin kesäloman jäljiltä oli niin ällöpalloläskipulla-olo, että tuntui että on kertakaikkiaan pakko tehdä jotain. Olin kerännyt huiman määrän lomakiloja, kaikkiaan varmaan 5-7 kiloa kesän aikana, eikä lähtötilannekaan ollut mikään mairitteleva. Ulkomuotoni siis suoraan sanottuna ällötti minua, jos pysähdyin sitä liikaa miettimään tai peiliin tuijottelemaan. Nämä ajatukset eivät kyllä suuremmin vaikuttaneet muuhun elämääni, tapasin ystäviäni ja elin elämääni kesämekkosissa ihan normaaliin malliin. Jonkun saturaatiopisteen tässä asiassa kuitenkin saavutin, koska päätin ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin.

Kesän syöpöttelykierteen katkaisemiseksi päädyin kokeilemaan nutrausta. Jouduin vajaan viikon verran viivyttämään aloittamista, koska tiedossa oli sellaisia menoja joissa koin vaikeaksi alkaa selitellä kummallista pussikuuria ihmisille. Noiden päivien aikana kasvattelin motivaatiotani ja hioin taktiikkaa. En ollut varma kuinka onnistuisin ja miten itsekurini pitäisi, enkä edes suunnitellut tarkkaan kuinka pitkään yritän nutrata. Ajattelin että ainakin pari kolme päivää, jotta saan pahimmat turvotukset pois. Nutrien kanssa lutraus lähti kuitenkin liikkeelle sen verran hyvin, että päätin sinnitellä viikon. Nälkä oli ja välillä heikottikin, mutta päätin että yhden viikon elämästäni jaksan vaikka päällä seisten, jos se auttaa tässä projektissa. Joka paikassa sanottiin, että muutamat ensimmäiset päivät ovat hankalia, ja sitten helpottaa. Mietin siis että tyhmää se olisi lopettaa heti kun on sinnitellyt ne hankalat päivät, jos kerran helpotusta olisi tulossa. Ja omalla tavallaan kuurilla olo oli helppoa, koska ei ollut muita vaihtoehtoja kuin syödä pusseja. Ei tarvinnut miettiä otanko omenan vai suklaapatukan, koska kumpikaan ei ollut vaihtoehtojen listalla. Tästä ehdottomuudesta seurasi tietty vapaus.

Nutreillaoloajan käytin tulevaisuuden ruokailujen miettimiseen. Ajattelin, että jos pizzat ja karkit alkavat pyöriä mielessä, ja kuurilla sinnitellään vain sillä ajatuksella että viikon päästä saa palkkioksi vetää vaikka perhepizzan, ollaan menossa metsään ja lujaa. Monesti tällaisten kuurien sudenkuoppa piilee juuri siinä, että ensin paastotaan ja sitten ahmitaan, mutta "vain tänään", koska koetaan että kaiken tiukistelun jälkeen pieni herkuttelu on ansaittua. Sitten se ruotuun palaaminen herkkupäivän jälkeen vain siirtyy ja siirtyy, kunnes kaikki pudotetut kilot ja pari ylimääräistäkin ovat tulleet takaisin. 

En antanut itselleni mahdollisuutta mässäilyyn kuurin jälkeen, vaan suunnittelin kuinka siirtyisiin vähitellen osanutrauksen kautta normaaliin, kevyeen ruokavalioon. Mielikuvaharjoittelin ahkerasti, ja opiskelin nutrien avulla oikeaa ruokailurytmiä. Oli tavallaan pelottavaakin vaihtaa pussiruoat normaaliin ravintoon, koska silloin minulla oli käsillä kaikki ne vaihtoehdot, joita nutrauksen aikana ei ollut, ja mahdollisuus tehdä myös vääriä valintoja. Onnistuin kuitenkin tässä kohtaa pysymään suunnitelmassani, ja vaikka painonlasku luonnollisesti hidastui, laskusuunta kuitenkin säilyi tasaisen tappavana. Olin tämän asian ajatellut itselleni niin selväksi, että mitkään herkut eivät edes pyörineet mielessä kun sain taas syödä oikeaa ruokaa.

Olen tämän reilun 1,5 kuukauden aikana pitänyt kaksi suunniteltua herkkupäivää ilman kaloreista huolehtimista, ja pari kertaa olen sortunut omenapiirakan edessä suunniteltua pahemmin (syksy ja omenatulva, huoh...). Kaikkien näiden jälkeen olen onnistunut palaamaan normaaliruokavalioon helposti. Tässä on yksi suuri ero aikaisempiin laihdutusyrityksiin nähden: repsahdus sai ennen herkut pyörimään vaan pahemmin päässä, ja herkkupäivien putki piteni. Sitten kun laihdutetut kilot oli kaikki syöty takaisin, ei motivaatiosta ollut enää mitään jäljellä, kun kaiken olisi joutunut aloittamaan alusta. Nutrauksesta varmasti oli tässä suuri apu, paino putosi alkuun niin nopeasti että yhdellä herkkupäivällä ei millään saanut tuhottua koko saavutusta, vaan pienet plussat olivat mitättömiä kokonaispudotukseen nähden. Niinpä on ollut helppoa kerätä itsensä ja jatkaa matkaa!

Olen saanut pidettyä tiukan kurin itselleni näin arjessa, mutta todellisuudessa tahdonvoima punnitaan erikoistilanteissa. Lomilla, juhlapäivinä, pikkujoulukaudella, kevään synttäriputken aikana. Eikä sillä ole mitään väliä jos juhlissa herkuttelee, mutta mitä se tekee painonpudotukselle jos kuukaudessa sattuu olemaan vaikka neljät juhlat. Tai kuinka käy viikon lomareissulla mummolaan, kun keittiön valtiaana häärii joku muu. Ja vielä joku sellainen, joka tykkää hemmotella rakkaitaan ruoalla. Näistä asioista minulla on vielä paljonkin ajatuksia, mutta tämä on jo niin pitkä postaus että kirjoittelen lisää toisella kertaa. Tähän liittyen olisi myös paljon asiaa siitä mitä olen tällä laihdutusmatkallani jo oppinut, ja missä löytyy vielä parantamisen varaa ja sudenkuoppia (koska niitähän riittää). Palaan näihin aiheisiin myöhemmin!