Voihan hitsi, herkuttelin eilen omenapiirakalla. Tätä voisi kutsua jo repsahdukseksi, ainakin puolittain. Olin kyllä suunnitellut syöväni pienen palan omppupiirakkaa iltapalaksi kaloreiden rajoissa, mutta rehellisyyden nimissä sitä tuli pupellettua liikaa. Summittaisesti laskin kalorit ja alle kulutuksen todennäköisesti jäivät, joten ei kovin paha repsahdus sinänsä, mutta ensimmäistä kertaa koko neljän viikon aikana söin jotain hetken mielijohteesta ja suunnittelematta.
Meillä on vieraita pitkän matkan takaa, joten he viipyvät useamman yön. Nämä ovat minulle aina vaikeimpia tilanteita laihdutuksessa. En ensinnäkään kehtaa kaivaa esiin elintarvikevaakaa punnitakseni jokaista suupalaa. Lisäksi tuntuu että vieraita pitäisi jollain kestitä (näköjään omenapiirakalla), ja usein he myös tuovat mukanaan kaikenlaista herkkua. Tällä hetkellä pöydällä on kulhollinen suklaakarkkeja ja jääkaapissa suklaakakkua. Ja omenapiirakan jämät. Olen itse yrittänyt hoitaa kaiken keittiössä häärimisen, jotta saan laitettua edes suhteellisen terveellistä sapuskaa.
Nyt ajattelin jättää omenapiirakan jämät, suklaakakun ja namit kokonaan rauhaan, kun pieni kohtuudella herkuttelu ei näköjään onnistu jos mahdollisuus santsata on olemassa. Etenkin nuo suklaakarkit ovat todellinen itsekurin koetus. Niin helppoa olisi napata vain se yksi, koska eihän siinä ole kaloreita paljon mitään, ja sitten toinen, ja sitten kolmas, ja kai vielä yhden voin ottaa, ja jos en syö tänään enää muuta niin voin kai ottaa pari lisää. Ja niin edelleen. Mutta nyt en ota, sinnittelen vaikka väkisin sinne perjantaihin, jolloin päästän itseni irti suklaakarkkikipolla kun on herkkupäivä muutenkin. Jonkunlaisen järjen yritän kyllä pitää päässä silloinkin, uskon onnistuvani siinä kun edellisenäkin suunniteltuna herkkupäivänä onnistuin.
Houkutuksia on niiiiin helppo vältellä silloin kun niitä ei ole saatavilla. Kun niitä kannetaa nenän eteen, vaikeuskerroin kasvaa potenssiin sata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti