perjantai 15. elokuuta 2014

Oho, sehän laihtuu sittenkin!

Hah, sekoilin taas lukujen kanssa! Tuijotin oman blogini sivupalkkia, ja huomasin että edellinen (eli tiistain) paino olikin 79,4 kg, kun tämä uusin oli 79,2 kg. Eli toisin kuin luulin niin tiputusta oli kuin olikin tullut, kaikki 200 g! Ja sehän onkin tosi hyvä kolmen päivän tulos, ei paljoa heitä siitä suositellusta 0,5 kg/ viikko tahdista. Olin ihan tyytyväinen kyllä jo aamullakin, mutta täytyy myöntää että erityisen iloiseksi minut saivat kyllä nuo kadonneet 200 g, kun ne nyt huomasin. Ja ei yhtään naureskella siellä, laihduttajan täytyy repiä riemu sieltä mistä irti saa!

Tässä vaiheessa, kun painon pudotus hidastuu, voisi olla selkeämpää pitää vain se yksi punnituspäivä viikossa. Mutta olen liian utelias ja tiedonhaluinen. Ehkä sitten, kun tämä projekti alkaa rullaamaan omalla painollaan ja uutuudenviehätys karisee (ja ajatuksiin mahtuu muitakin ajankohtaisia asioita kuin laihtuminen), yhden viikkopunnituksen taktiikka voisi onnistua.

Tämän päivän syömiset menivät ihan mukavasti, yksi pirtelö, yksi patukka ja väliin muuta kevyttä evästä. Nälkä ollut välillä. Mielitekoja ei edelleenkään, jostain syystä pienestä nälästä huolimatta on helppo olla tällä ruokavaliolla. Ensi viikon haaste sitten onkin muokata ruokavalio sellaiseksi, että nälkää ei enää tarvitsisi tuntea ja silti pysyisi miinuskaloreilla. Siinäpä haastetta kerrakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti