maanantai 4. elokuuta 2014

Fiiliksiä ensimmäisen nutripäivän iltana

Päivän kolmannen nutrin otin hieman etuajassa, koska NÄLKÄ. Siihen kaveriksi rouskuttelin vajaat 100 g porkkanaa. Suunnittelin rouskuttelevani 200 g, mutta porkkanat olivat pieniä enkä jaksanut kuoria useampaa. Tässä kohtaa jo alkoi suklaajuoman maku tökkiä pahemman kerran. Luulin että makuun tottuessa juominen helpottuu, mutta sen sijaan alkoikin ällöttää. Huono homma kun kyseessä oli vasta pirtelö numero kolme. Toivottavasti Modifast-paketti saapuu lähipostiin pian, ja toivottavasti maku on parempi. Päätin jatkossa sekoittaa jauheen vaan kahteen desiin vettä 2,5 desin sijasta, onpahan vähemmän nieltävää.

Neljäs juoma ei onneksi niin pahasti ällöttänyt. Olisi kannattanut noudattaa 2 dl:n ohjetta alunperinkin, koska paksumpi juoma maistui vähän paremmalle. Suklaan maku oli voimakkaampi, mutta jauhoisuusaste pysyi samana. Lisäksi pistelin menenemään lautasen täydeltä kurkkua, tomaattia ja punaista paprikaa. Lautasen tyhjäksi syömiseen meni niin kauan että meinasin jo kyllästyä pureskeluun (ai miten niin en ole tottunut syömään riittävästi kasviksia?!?). Kaloreita tästä mätöstä kertyi kokonaiset 45.

Ennen päivän viimeistä juomaa ehti taas tulla kova nälkä, mutta kyllä suklaajuoma ja porkkanat pahimmat nälän taas selättivät. Rutiinilla meni jo, onneksi ilman pahempia ällötyksiä.

Eipä tämä niin hankalaa loppupeleissä ollut. Ei ole tarvinnut miettiä mitä syö, ja kolmen tunnin ruokailuväli on niin tiheä että koko ajan saa olla työntämässä jauhopirtelöä naamaan. Veikkaan että huominen on hankalampi, kun todennäköisesti herään jo valmiiksi supernälkäisenä. Pieni kaihertava nälkä onkin ollut ainoa miinuspuoli tässä päivässä, mitään energiatason laskua tai niukasta ravinnosta johtuvaa saamattomuutta en ole vielä havainnut. Puhumattakaan päänsäryistä sun muista vaivoista.

Jos suinkin pystyn, välttelen vaakaa ainakin huomisen, ehkä jopa useamman päivän. Haluan nähdä kunnon tuloksen vaa'alla kun siihen seuraavan kerran astun, päiväkohtainen nestetasapainon vaihtelusta johtuva ees-taas-sahaaminen ei niinkään kiinnosta. Tosin sitten siinä on se riski, että vaa'alle sattuu astumaan jonain kauniina päivänä kun nestepöhö on pahimmoilleen päällä, jolloin todellinen tilanne jää pimentoon... Tämä selitys pidetään mielessä jos vaaka ei suostu puntaripäivänä näyttämään mieleisiä lukemia. 

3 kommenttia:

  1. Moikka Ikku, oli aivan pakko kommentoida, että sinulla on ihana tapa kirjoittaa. Tekstistä paistaa veikeys läpi, niin mihinpä tuossa kuvia edes tarvitsee! :)

    Tuohon pirtelöiden tökkimiseen vinkkaisin, että valmista pirtelö jo illalla valmiiksi jääkaappiin. Vähän aikaa uudestaan sheikkaus aamulla ja pirtelö on kylmää ja jauhomaisuuskin on vähempänä. Jos vielä tuon jälkeen tökkii, niin sitten pillillä juominen on yksi ratkaisu, silloin ei paljoa juomaa maistele. Ja jooos vielä senkin jälkeen tuntuu ettei kestä, niin aina voi sekoittaa jauheen 1dl vettä ja laittaa seos jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Silloin siitä suklaapirtelöjauheesta tulee suklaavanukas :)

    Itse olen nutraamalla pudottanut aikoinaan 20kg. Mielelläni autan, jos tulee mieleen jotain kysymyksiä. Tsemppiä! :)

    -Sanni sanni (at) sunnyconsulting.fi

    Tässä vielä linkki vanhasta kirjoituksestani, mistä löytyy joitain vinkkejä
    http://kurvitkunnossa.blogspot.fi/2012/12/pikaopas-nutraamiseen.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi ja vinkeistä, blogisi sattuu olemaan juuri auki toisella välilehdellä ja mielenkiinnolla lueskelen tarinaasi. :) Vaikutat todella avuliaalta ja aurinkoiselta ihmiseltä, löysit heti neuvoinesi tämänkin aloittelijablogin. :) Suuret kiitokset oman nutrauskokemuksesi jakamisesta, siitä on varmasti hyötyä monille muillekin kuin minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista :) Huomasin aikoinaan miten hankalaa oli tavallaan yksin aloittaa, kun ei ollut missään kunnon onnistumistarinaa (kuvia) ja jotain mihin viitata "tuokin on onnistunut". Siksi päätin, että annan oman tarinani muille käyttöön (ja kynsin ja hampain puolustan kilokaristavia) :)

      Olen varma, että tästä sinun blogista on monille hyötyä myös! :)

      Poista