Tapahtui tänä iltana

Olin ajatellut lähteä tänään lenkille, mutta sopivaa aikaa ei tuntunut löytyvän. Mies oli tavallista myöhempään töissä ja sadekuuroja tuli yhtenään. Seitsemän jälkeen pistelin jo iltapalaa nassuun, lapsikin laitettiin jo nukkumaan. Tässä vaiheessa saa yleensä nauttia sitä harvinaista ja odotettua omaa aikaa, kun kukaan ei ole roikkumassa lahkeessa. Tämän ajan vietän mieluiten sohvannurkassa telkkaria tuijottaen tai läppäri sylissä.

Kahdeksan jälkeen kuitenkin päätin, että ei se auta, hiiteen kaikki tekosyyt ja lenkille mars. Psyykkasin itseni pukemaan lenkkivaatteet päälle, mutta sitten huomasin että kännykän akku oli vähissä. No ajattelin että latautukoot hetken, ettei armaan juoksuaplikaationi valmentaja vaan lopeta piiskaamistaan kriittisellä hetkellä akun loppuessa. 

Ilma oli kylmennyt sitten edellisen lenkin viime sunnuntaina, joten aloin kaivella juoksutakkia kaapin uumenista. Silloin omassa huoneessaan nukahtamassa ollut lapsi parahti itkemään: syynä huonosti laitettu vaippa ja pissavahinko. No ei kun miehen avuksi vaihtamaan kuivia lakanoita sänkyyn, että lapsi saataisin mahdollisimman pian takaisin nukkumaan.

Tämän episodin jälkeen löysin sen juoksutakin, ja sain kuin sainkin sen ujutettua jotenkin päälleni, vaikka aika makkarankuorihan se nykyään on. Olin jo suuntaamassa ulos, kun katsoin että siellähän tulee taas reilummin vettä. No, päätin odotella hieman lisää. Ei näkynyt laantumisen merkkejä. Ajattelin, että minua ei pieni pisarointi haittaa, mutta mites puhelimessa majaileva valmentajani? Päädyin vaihtamaan juoksutakin tuulipuvun takkiin, josta löytyi povitasku. Varmuudeksi vielä puhelin minigrip-pussiin. Sitten vain lippis päähän hiusten ja kasvojen suojaksi, ja ei kun menoksi! 

Ovesta ulos päästyäny aloin vielä katoksen alla etsiä juoksu-ohjelman starttinappulaa puhelimesta. Kuului humahdus, ja alkoi sataa kaatamalla. Mitä tein minä? Pinkaisin juoksuun lähdin suorittamaan alkulämmittelykävelyä. Ensimmäiset pisarat jaloissa tuntuivat aika ilkeiltä, mutta pian siihen tottui. Minulla oli jalassa teknistä materiaalia olevat caprit, jotka tehokkaasti siirsivät kosteuden pois iholta, myös tuon ulkoapäin uhkaavan kosteuden. Lenkkarit sen sijaan olivat hetkessä litimärät. Asiaa eivät ainakaan auttaneet jalkakäytävän levyiset ja nilkan syvyiset vesilammikot. Takki jaksoi pitää minut kuivana hieman pitempään, mutta kun tuollainen tuulipuvun takki kerran päästää veden läpi, niin sitten ollaankin t-o-d-e-l-l-a märkänä. 

Sitkeästi köpöttelin menemään alkulämmitelyä, joka on siis aina viisi minuuttia kävelyä. Havahduin jossain kohtaa siihen että valmentajan käskyjä ei kuulu. Kurkkasin varovasti povariin ja minigrip-pussiin, ja niinhän se näytti että ensimmäisen juoksupätkän pitäisi olla jo juostuna. Eipä siinä sateessa ollut paljon mahdollisuuksia alkaa säätämään puhelinta, joten juoksin ja kävelin satunnaisia pätkiä kaatosateessa. Fiilis oli aika jännä, ja kyllä ohiajavissa autoissa päät kääntyivät. Kotiovelle vettä tippuvana päästyäni kaivoin puhelimen povarista, ja kyllä, olin onnistunut juoksentelemaan puoli tuntia sokkona, eli lenkin pituus ainakin täsmäsi ohjelmaan vaikka sisältö oli tänään vähän mitä sattuu.

Jaa että kannattiko? Palataan asiaan kun olen toipunut todennäköisestä keuhkokuumeestani...